Kolmas äänestys Mayn brexitistä saattaa jäädä väliin – pääministeri uhosi, uhkaili ja maanitteli

Julkaistu:

Theresa May uhoaa mielipidekirjoituksessaan, että mikäli hänen brexitinsä ei saa parlamentin tukea, voi olla, että Britannia joutuu osallistumaan kevään eurovaaleihin.
Britannian pääministeri Theresa May uhoaa The Telegraphin julkaisemassa mielipidekirjoituksessa, että mikäli hänen kaavailemaa brexit-sopimusta ei hyväksytä parlamentissa ensi viikolla kolmannella äänestyskerralla, voi seurauksena olla, että ”Britannia ei jätä EU:ta kuukausiin, tai koskaan”. Lisäksi May huomauttaa, että seurauksena saattaa olla brittien osallistuminen kevään eurovaaleihin.

Mayn tarjoilema ehdotus on äänestetty jo kahdesti kumoon Britannian parlamentissa, eikä se ole saanut täyttä tukea edes Mayn omalta puolueelta, konservatiiveilta. Edellisenkin äänestyksen lukemat olivat Maylle murskaavat.
Ensi viikolla luvassa pitäisi olla kolmas äänestys, mutta sekin saattaa vielä peruuntua, mikäli kannatusta Mayn esitykselle ei löydy tarpeeksi. Britannian hallitus varoitti STT:n mukaan sunnuntaina, että parlamentissa ei välttämättä järjestetä äänestystä brexit-sopimuksesta ensi keskiviikkona.

Mayn painokas mielipidekirjoitus julkaistiin Sunday Telegraphissa lauantaina otsikolla ”Isänmaallinen teko parlamentilta olisi äänestää minun brexit-diilini puolesta”.

Kirjoituksessaan May toivoo ja vetoaa, että parlamentti hyväksyisi hänen brexit-sopimuksensa ennen maaliskuun 21. alkavaa Eurooppa-neuvoston huippukokouksta. Tällöin Britannia hakisi hyvin lyhyttä ”teknistä lisäaikaa” erolleen, jotta pakolliset lailliset asiat saadaan hoidettua alta pois, May sanoi. Britannian on siis vielä mahdollista jättää EU tämän kevään aikana. Mayn ehdot tosin ovat tiukat.

– Jos parlamentti kykenee löytämään keinon tukea brexit-sopimusta ennen Eurooppa-neuvoston kokousta, pystyy Britannia jättämään EU:n vielä tänä keväänä ja pääsemme rakentamaan tulevaisuuden suhdettamme EU:n kanssa. Mutta jos parlamentti ei kykene tukemaan erosopimusta, emme tule jättämään EU:ta moneen kuukauteen, jos koskaan, May jyrisee Sunday Telegraphissa.

Mikäli minkäänlaista päätöstä ei parlamentissa syntyisi ja tarvittaisiin pidempi jatkopätkä kuin vain ”tekninen lisäaika”, joutuisi Britannia Mayn mukaan osallistumaan eurovaaleihin loppukeväästä.

– Jos ehdotus palaisi lähtöruutuun ja uuden sopimuksen neuvottelemiseen, se tarkoittaisi paljon pidempää lisäaikaa – ja lähes varmasti edellyttäisi osallistumista Euroopan parlamentin vaaleihin toukokuussa, May sanoo.

– Ajatusta briteistä menossa uurnille valitsemaan meppejä kolme vuotta sen jälkeen, kun he äänestivät EU:sta lähtemisen puolesta, voi tuskin edes miettiä.


Takana on kova viikko Britannian parlamentissa. May itse kiirehti vielä viime maanantaina, päivää ennen sopimuksesta äänestämistä, Strasbourgiin neuvottelemaan EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Junckerin kanssa muutoksista, jotka saisivat brittiparlamentin hyväksymään jo kerran hylkäämänsä Mayn brexit-sopimuksen. Tuolloin Juncker kehotti Britannian parlamenttia hyväksymään sopimuksen.

– Valinta on selvä: Joko tämä sopimus, tai brexitiä ei välttämättä tapahdu lainkaan. Viedään Britannian vetäytyminen hallitusti loppuun, Juncker sanoi Mayn vierailun jälkeen.

Mayn Strasbourgista hakemat lisävakuuttelut eivät kuitenkaan kelvanneet tiistaina Britannian parlamentissa ja alahuone äänesti Mayn sopimuksen hylkäämisestä jo toistamiseen. Keskiviikkona parlamentti puolestaan torjui sopimuksettoman EU-eron.
Torstaina Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk sanoi Reutersin mukaan pyytävänsä EU-maiden johtajilta pitkää lisäaikaa Britannian EU-eroprosessille, mikäli maa miettii uusiksi brexit-strategiansa.

Saman päivän iltana Britannian parlamentti äänesti brexitin jatkoajan puolesta. Lisäajan pituus ratkeaa, kun erosopimuksesta äänestetään vielä kerran ensi viikolla – jos siitä siis äänestetään ollenkaan.

Mayn eurovaalihuomautuksen jälkeen sunnuntaina kaksi hänen hallituksensa ministeriä sanoi, että Mayn hallitus ei luultavasti äänestytä ensi viikolla parlamenttia erosopimuksesta, ellei se ole varma voitosta.

Virallisesti Britannian on määrä erota EU:sta 29. maaliskuuta.

May vetoaakin nyt maansa parlamentin jäseniin, että nämä tyytyisivät hänen esittelemäänsä sopimukseen, oli heidän alkuperäinen tavoitteensa sitten EU:ssa pysyminen tai siitä eroaminen.

– Tämän sanon kaikille parlamentin jäsenille: mitä ikinä he kannattivatkaan kolme vuotta sitten, uskon vilpittömästi, että minun brexit-sopimukseni kunnioittaa tuolloista kansanäänestystä, ottaen huomioon kaikkien osapuolten toiveita ja pelkoja. Se on lisäksi paras mahdollinen EU:n kanssa neuvoteltavissa oleva erosopimus.

Mayn mielestä edessä voi olla pysyvä kahtiajako, mikäli Britannia ei kykene kokoamaan itseään yhtenäisen päätöksen taakse. Jos kaikki menee Mayn toiveiden mukaan, lupailee hän auvoisempaa tulevaisuutta.

– Jos onnistumme, mahdollisuutemme ovat rajattomat – mahdollisuutemme merkityksellisempään politiikkaan, parempaan julkiseen keskusteluun sekä vauraampaan ja turvallisempaan tulevaisuuteen meille kaikille.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt