Moskeijaiskuista kuvattu video herätti keskustelun somealustojen suorista lähetyksistä

Julkaistu:

Facebook kertoo estäneensä vuorokauden aikana puolitoista miljoonaa iskusta levitettyä videota.
Uuden-Seelannin pääministeri Jacinda Ardern peräänkuuluttaa sosiaalisen median alustoilta vastauksia siihen, miksi Christchurchissa moskeijoihin tehty terrori-isku päätyi suorana lähetyksenä verkkoon. Ampuja kuvasi Facebookiin 17-minuuttisen live-videon iskustaan, ja myöhemmin sitä jaettiin muun muassa Youtubessa ja Twitterissä.

Ardernin mukaan ilmassa on edelleen vastaamattomia kysymyksiä teknologiayritysten toiminnan osalta. Ardern sanoi, että Uusi-Seelanti pyrki kaikin keinoin poistamaan raa'an videomateriaalin verkosta, mutta vastuu videomateriaalin poistosta on lopulta sosiaalisen median palveluilla.

Pääministerin mukaan Facebook on ollut häneen yhteydessä tapauksen johdosta.

Tapaus sai vastakaikua myös Australian pääministeri Scott Morrisonilta, joka ilmaisi tyytymättömyytensä somejättien kykyyn poistaa videotallenne palvelustaan.

Sunnuntaina antamassaan lausunnossa Facebook sanoo, että yhtiössä työskennellään jatkuvasti materiaalin poistamiseksi. Yhtiön mukaan se on vuorokauden aikana poistanut puolitoista miljoonaa iskusta levitettyä videota palvelustaan. Näistä suurin osa estettiin jo ennen kuin video ehdittiin ladata Facebookiin katseltavaksi.