Poliisi: Kahdella Christchurchissa pidätetyllä ei yhteyttä joukkoampumisiin – nainen vapautettiin

Julkaistu:

Miestä epäillään ampuma-aserikoksesta, jolla ei kuitenkaan ole tekemistä joukkoampumisen kanssa.
Kahdella Christchurchin joukkoampumisen jälkeen pidätetyllä henkilöllä ei ole yhteyksiä rikokseen, poliisi Uudessa-Seelannissa kertoi myöhään lauantai-iltana Suomen aikaa.

Poliisin tiedottajan mukaan kumpikin otettiin kiinni poliisin tarkastuspisteessä sen jälkeen kuin poliisi löysi ampuma-aseen heidän autostaan.

Toinen heistä, nainen, on vapautettu, ja toinen, mies, on vielä poliisin huostassa. Häntä epäillään ampuma-aserikoksesta.

– Tällä hetkellä vain yhtä henkilöä kohtaan on nostettu syytteet näiden hyökkäysten yhteydessä, tiedottaja sanoo.

Samalla poliisi kertoi, että kuolonuhrien määrä on noussut 49:stä 50:een.

Poliisi löysi vielä yhden menehtyneen siirtäessään pois ruumiita kahdesta moskeijasta.

Lisäksi lähes 40 ihmistä on edelleen sairaalahoidossa,
Yksi australialainen mies on vangittuna syytettynä joukkoampumisista.

Epäilty 28-vuotias Brenton Tarrant tuotiin Christchurchin kaupungissa oikeuden eteen valkoisessa vanginasussa ja käsiraudoissa lauantaiaamuna paikallista aikaa.

Mies ei vaatinut pääsyä vapaaksi takuita vastaan ja pysyy pidätettynä. Asiaa käsitellään seuraavan kerran oikeudessa 5. huhtikuuta.