Näin sankaripoliisit pidättivät Uuden-Seelannin terroriepäillyn – pääministeri: ”Hänen aikomuksenaan oli jatkaa hyökkäystä”

rac

Julkaistu:

Uuden-Seelannin terrori-isku
Epäilty ampuja napattiin kiinni autosta perjantaina iltapäivällä.
Poliisi on paljastanut uutistoimisto Reutersin mukaan lisätietoa Uuden-Seelannin terroriepäillyn Brenton Tarrantin pidätyshetkestä.

Viranomaisten mukaan epäilty pidätettiin autosta, josta löytyi kotitekoisia räjähteitä. Pidätys tapahtui 36 minuuttia sen jälkeen, kun poliisi oli saanut ensimmäisen ilmoituksen ampumisesta.

Pidätys tallentui sivullisen perjantaina iltapäivällä Christchurchin Brougham Streetillä kuvaamalle videolle. Siinä näkyy, kuinka kaksi poliisia lähestyy aseet kädessä hopeanväristä autoa, jonka kylkeen poliisiauto näyttää ajaneen. Epäillyn auton pyörä on ilmassa.

Videolla poliisit repivät kuljettajan ulos autosta ja taltuttavat tämän maahan.

Videon kuvannut Mike kertaa Stuff.co.nz-sivuston haastattelussa, että hän oli matkalla töistä kotiin nähtyään poliisiautot. Hän päätti alkaa kuvata.

– Luulin sen olevan poliisin takaa-ajo, ja sitten näin auton, jonka pyörä oli ilmassa. Näin, kuinka poliisi heitti hänet maahan. Siinä vaiheessa en tiennyt tilanteen vakavuutta.

Mike ei ollut kuullut ampumisista, mutta häntä kiinnosti se, miksi pidätetty mies näytti poliisin erikoisjoukkojen jäseneltä.

– Hän näytti siltä kuin olisi pukeutunut SWAT-varusteisiin.

Uuden-Seelannin pääministerin Jacinda Ardernin mukaan epäilty aikoi jatkaa iskuja ennen kuin poliisi sai hänet kiinni.

– Hyökkääjä oli liikkeellä. Hänen ajoneuvossaan oli kaksi muuta asetta, ja hänen aikomuksenaan oli jatkaa hyökkäystä, Ardern kertoi toimittajille.

Edelleen on epäselvää, oliko iskussa mukana muita ampujia. Poliisin hallussa on kaksi muuta henkilöä, joiden mahdollista osallisuutta selvitetään.

Aseistettuja poliiseja on näkynyt perjantaista lähtien muissakin kaupungeissa. Se on epätavallista Uudessa-Seelannissa, jossa aseväkivalta on ollut vähäistä.

Viranomaiset pyrkivät parhaillaan selvittämään, miten epäilty hankki aseensa ja aseluvan.

Uutistoimisto AFP:n mukaan poliisijohtaja Mike Bush ylistää sekä poliisien että siviilien rohkeutta epäillyn kiinniottotilanteessa.

– Heidän väliintulonsa saattoi hyvin todennäköisesti pelastaa henkiä, Bush kommentoi.

Yksi aiemmin pidätetyistä henkilöistä oli asetta kantanut siviili, joka yritti ainoastaan auttaa.

Perjantain iskuissa kahteen Christchurchissa sijaitsevaan moskeijaan kuoli 49 ihmistä ja yli 40 haavoittui.