Pysäyttävä kuva: Näin hurjaa tahtia Boeing 737 Max on kylvänyt kuolemaa käyttöön­ottonsa jälkeen

Julkaistu:

Talven onnettomuuksien vuoksi ”kolmeseiskan” MAX-versio on kyseenalaisen tilaston ykkönen.
Boeing 737 MAX teki ensilentonsa vuonna 2016, vuotta myöhemmin ensimmäinen kone luovutettiin lentoyhtiölle ja nyt vajaat kaksi vuotta myöhemmin konetyyppi on lentokiellossa ja kahden onnettomuuden tutkinnat käyvät kuumina.

Oheinen kuva kertoo syyn sille, miksi MAX on saanut valtiot ja ilmailuviranomaiset ympäri maailmaa takajaloilleen. Konetyypin onnettomuudet ovat vaatineet jo 346 uhria.

Jos grafiikka ei näy, katso se tästä.



Boeingin 737 MAX on nyt loikannut tilastoissa kaikkien aikojen eniten kolmen ensimmäisen vuotensa aikana kuolemia aiheuttaneeksi koneeksi. Ja täytyy muistaa, että monet sitä edeltäneet konetyypit ovat tehneet ensilentonsa 1960–70-luvuilla, jolloin lentoturvallisuus tai –määrät eivät vielä olleet nykyisellä tasollaan.


Ei ole ensimmäinen kerta kun uuden lentokoneen alku on ollut hankala. Viime vuosinakin muun muassa Boeingin Dreamliner eli 787 oli hankaluuksissa. Se valmistui myöhemmin kuin alun perin piti ja akkuihin liittyvien tulipalojen ja muiden hankaluuksien jälkeen konetyyppi oli jopa lentokiellossa kaksi kuukautta vuonna 2013. Mutta kukaan ei kuitenkaan sen onnettomuuksissa ole kuollut.

Lue lisää: Nämä ovat maailman turvallisimmat ja turvattomimmat lentokonemallit

Suosituimmille lentokoneille on aina sattunut eniten. Kun koneita on paljon, lentoja on paljon ja silloin onnettomuuksien todennäköisyyskin kasvaa. Mutta yleensä koneilla on mennyt useampi vuosi ennen kuin vakavia onnettomuuksia on konetyypille osunut.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt