Matti oli lähistöllä, kun Uuden-Seelannin terrori-isku tapahtui – ”Poliiseja oli joka puolella rynnäkkökiväärien kanssa”

rac

Julkaistu:

Suomalaismies ajoi puolisoineen toisen iskun kohteena olleen moskeijan ohi vain puoli tuntia ennen ammuskelun käynnistymistä.
Ainakin 49 ihmistä kuoli Uuden-Seelannin Christchurchissa kahteen moskeijaan tehdyissä terrori-iskuissa perjantaina iltapäivällä paikallista aikaa. Poliisi on ottanut teoista kiinni neljä epäiltyä, joista yksi on ehditty jo päästämään vapaaksi.
Suomalainen Matti Nousiainen sattui olemaan puolisoineen kaupungilla syömässä juuri iskujen tapahtuessa. Parin viikon ajan Uutta-Seelantia kierrellyt pariskunta oli saapunut kaupunkiin edellisenä iltana.


Lounaspaikka sijaitsee alle kilometrin päässä toisesta iskujen kohteena olleesta moskeijasta.

– Syönnin jälkeen lähdettiin kiertelemään kauppoja. Kävelimme sellaista kauppakatua ja huomasimme, kun pari poliisia meni siinä ohi vähän tavallista vauhdikkaammin. Emme reagoineet siihen sen kummemmin, ja kävimme vielä parissa kaupassa. Aloimme miettiä, että mitäköhän täällä tapahtuu, kun alkoi näkyä lisää poliiseja ajelemassa ympäriinsä.


Nousiainen ryhtyi tutkimaan paikallisia uutisia, ja pian kävi ilmi, että lähistöllä oli ammuskeltu parikymmentä minuuttia aiemmin.

– Katsoin sitten kartasta ja huomasin, että olimme ajaneet suunnilleen puoli tuntia ennen ampumista toisen moskeijan ohi, kun kävimme läheisessä polkupyöräkaupassa katselemassa pyöriä.

Tuolloin alueella ei näkynyt vielä mitään normaalista poikkeavaa.

Ravintolat ja liikkeet suljettuina

Nousiainen kertoo poliisin eristäneen moskeijan ympäristön ja nähneensä alueella paljon valkoisiin haalareihin pukeutuneita rikospaikkatutkijoita. Noin kello viiden aikoihin kaupungin kadut olivat lähes tyhjinä, sillä televisiossa ihmisiä oli kehotettu pysymään sisätiloissa.

– Poliiseja oli kyllä joka puolella rynnäkkökiväärien kanssa, kun kävelin pois päin kaupungin läpi.


Tieto pidätyksistä tuli Nousiaisen mukaan noin kello 18.30 paikallista aikaa, ja tuolloin hän oli lähdössä majapaikkaansa, joka sijaitsee muutaman kilometrin päässä kaupungista.

– Vastassa oli monta kilometriä pitkät ruuhkat, koska ihmiset olivat palaamassa kaupunkiin. Kaikki liikkeet ja ravintolat näyttivät olevan suljettuina, kun poistuin kaupungista.


Paikallisten kasvoilla näkyi Nousiaisen mukaan ihmetteleviä, hieman tyhjiäkin katseita. Omia tunnelmiaan hän kuvaili lähinnä hämmentyneiksi.

Christchurch vaikuttaa Nousiaisen mukaan pieneltä yhteisöltä, jossa paikalliset ovat äärimmäisen ystävällisiä. Ohikulkijoita tervehditään hymyillen ja kuulumisia kysellään.

– Äiti on aina huolissaan, kun liikun maailmalla. Vielä eilen sanoin hänelle puhelimessa, että tämä on yksi maailman rauhallisimmista paikoista, eikä täällä tapahdu mitään, Nousiainen sanoo.