Isis-vaimot viedään karuun paikkaan – moni kuolee jo matkalla

Isis-taistelijoiden perheet odottavat tietoa kohtalostaan leireillä, joilla on liikaa ihmisiä ja liian vähän suojaa, vettä ja lääkkeitä.

7.3.2019 12:44

Tuhannet Isisin kannattajat, taistelijat ja heidän perheenjäsenensä ovat paenneet äärijärjestön viimeisiltä alueilta Baghuzin kylästä Syyriassa. Kiinni jääneiden Isis-taistelijoiden perheitä odottavat Syyriassa karut olot, eikä moni selviä hengissä perille asti.

Syyrian kurdien taistelujärjestö YPG vie naiset ja lapset omille leireilleen, joilta ei pääse poistumaan. YPG perustelee tätä turvallisuudella, koska naisilla on todettu yhteys Isisiin.

Koillis-Syyriassa sijaitseva Al-Holin leiri on jo kaupungin kokoinen. Punaisen ristin mukaan leirillä asuu yli 55 000 ihmistä.

Vuodenvaihteen jälkeen leirille on tulvinut lisää ihmisiä, ja tulijoiden määrä on yllättänyt sekä kurdijoukot että avustusjärjestöt. Yhdessä viikossa leirille saapui 15 000 henkeä lisää, eikä tulijoiden virta näytä pysähtyvän.

Kymmenet lapset ovat saapuneet leirille ilman vanhempiaan.

Leirillä on paljon raskaana olevia ja juuri synnyttäneitä naisia. Pulaa on sekä ruoasta, vedestä että lääkkeistä.

Al-holin leirillä on pulaa sekä teltoista, ruoasta että lääkkeistä.

Osa joutuu nukkumaan ulkona sateessa. Suojanaan heillä on vain aitoihin ripustettuja huopia, Punaisen ristin tiedottaja Sara Al-Zawqari kuvailee uutistoimisto Reutersille.

Jo matka leirille on niin raskas, etteivät kaikki pääse perille asti.

YK:n arvion mukaan noin 90 lasta on joulukuusta lähtien menehtynyt joko matkalla tai pian perille saavuttuaan. Suurin osa heistä oli alle 5-vuotiaita lapsia.

Lue lisää: ”Isis-vaimo” Sanna kertoi CNN:n toimittajalle suhtautumisestaan Isisin äärimmäisiin julmuuksiin – katso koko 8-minuuttinen haastattelu

Kaikilla leirille saapuvilla lapsilla ei ole edes kenkiä.

Teltoista on pulaa, ja osa leirin asukkaista joutuu nukkumaan ulkona.

Syyrialaisia naisia ja lapsia Al-Holin leirillä helmikuussa.

Useimmat menehtyvät hypotermiaan. Matka taitetaan kylmässä säässä joko jalan tai avonaisten autojen lavoilla. Monella ei ole säällisiä vaatteita ja minkäänlaisia jalkineita.

Aliravittuja lapsia on satoja. Punaisen ristin mukaan leirillä tarjottu ruoka on yksinkertaista, pitkälti riisiä ja kasviksia, bulgur-vehnää ja papuja.

Moni kärsii jo leirille saapuessaan hengityselimistön sairauksista. Monilla on myös maamiinojen tai kranaatinsirpaleiden aiheuttamia vammoja, kansainvälinen avustusjärjestö IRC kertoo AFP:n mukaan.

Lääkkeistä taas on pulaa. Jopa vedestä joudutaan tinkimään.

CNN:n toimittaja haastatteli suomalaista Sannaa, jonka kurdijoukot olivat ottaneet vangiksi. Sanna ja hänen neljä lastaan päätyivät kurdijoukkojen haltuun alkuviikosta kun he olivat lähteneet evakkoon Isisin hallussaan pitämästä Baghuzista, jossa on käyty rajuja taisteluita. Katso haastattelu alla olevalta videolta, joka on tekstitetty suomeksi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?