Krimillä ei todellakaan ollut vaikea huomata, että valtaajat olivat venäläisiä sotilaita – näin niemimaa anastettiin viisi vuotta sitten

Julkaistu:

Krimin valtaus viisi vuotta sitten oli malliesimerkki Venäjän häikäilemättömästä valtapolitiikasta. IS:n toimittaja Jouko Juonala oli paikalla seuraamassa, kuinka se tehtiin.
Krimin alueparlamentin edessä Simferopolissa on tunteita herättävä muistomerkki. Se kuvaa pikkutyttöä, joka ojentaa kukkia sotilaalle, vapauttajalleen. Se on kriminvenäläisten ikuinen ja mykkä kiitos ovelasta operaatiosta, jolla Venäjä anasti niemimaan Ukrainan hallinnasta.

Laatassa lukee: ”Kohteliaille miehille” Krimin asukkailta 27.02.2014.

Seurasin noita ”kohteliaita miehiä” Krimillä tasan viisi vuotta sitten. He olivat yhtä mykkiä kuin Simferopolin pronssisoturi. He seisoivat tai kävelivät Krimin strategisten kohteiden ympärillä sanomatta mitään. Kurinalaisesti ja hiljaa. Etusormi valmiina, lähellä automaattiaseen liipaisinta.

”Kohteliaat miehet” on venäläinen ilmaisu tunnuksettomille sotilaille, joita Krimille ilmestyi 27. helmikuuta. Ensimmäiseksi he ottivat haltuunsa alueparlamentin talon ja nostivat sen katolle Venäjän lipun. Seuraavana päivänä he miehittivät Simferopolin lentokentän ja levittäytyivät strategisiin kohteisiin niemimaalla. Osa heistä tuli Venäjältä, osa Sevastopolista, Mustanmeren laivaston tukikohdasta Venäjän vuokra-alueella.


Lännessä valtaajista puhuttiin ”pieninä vihreinä miehinä”, sillä heillä oli yllään vihreät taisteluasut ja komposiittikypärät – Venäjän asevoimien uusinta kuosia.

Moskova kiisti kiivaasti osuutensa valtaukseen. Mitä sotilaita? Ei ainakaan meidän! Hämmennys viivytti vastareaktioita, mikä oli tarkoituskin.

Presidentti Vladimir Putinilta kysyttiin tiedotustilaisuudessa 4. maaliskuuta 2014, keitä vihreät miehet olivat, kun nämä kerran pukeutuivat venäläisiin univormuihin.

– Kyseessähän on entinen Neuvostoliiton alue. Siellä on paljon toisiaan muistuttavia univormuja. Menkää vaikka meikäläiseen kauppaan, sieltä voi ostaa minkä tahansa univormun, presidentti sanoi.


Mutta olivatko he venäläisiä sotilaita vai eivät, Bloombergin toimittaja halusi tietää. Putin jatkoi avointa valehtelua maailmalle.

– He olivat paikallisia itsepuolustusjoukkoja, presidentti sanoi.

Krimillä totuutta ei ollut vaikea hoksata. Feodosijassa näin merijalkaväen nuoria upseereita, joiden mustassa karvalakissa oli Venäjän kokardi. Sotilasajoneuvojen mustat rekisterilaatat olivat venäläisiä, eikä niitä edes yritetty peittää. Ajoneuvoissa oli monta aivan uutta, panssaroitua Tigr-maastoautoa, parasta venäläiskalustoa.

Ukraina alistui nopeasti.

Vihreiden miesten voima oli vaikenemisessa, tunnuksettomuudessa ja vahvassa aseistuksessa. Krimillä oli Ukrainan asevoimien tukikohtia, mutta niihin saarretut sotilaat jähmettyivät paikoilleen voimannäytön edessä. He eivät tehneet mitään koetellakseen vastustajiensa päättäväisyyttä. Hiljainen invaasio yllätti, hämmensi – ja onnistui täydellisesti.


Belbekin sotilaslentokentällä tapasin Ukrainan ilmavoimien majurin Vladislav Kardashin, musertuneen miehen. Venäjän erikoisjoukot olivat ottaneet tukikohdan haltuunsa ja sulkeneet ukrainalaiset porttien ulkopuolelle.

– Minun äitini on Venäjältä ja isäni Luhanskista, Ukrainan itäosasta. Päätin lapsena valita Ukrainan kansalaisuuden, mutta nyt minua pidetään täällä natsina ja fasistina, Kardash sanoi katkerana.

– En käsitä, miten voin olla Venäjän vihollinen. Jos isäni olisi täällä, hän varmaan menettäisi järkensä; puhumattakaan isoisästä, joka oli puna-armeijan luutnantti.


Vihreiden miesten lisäksi Krimillä oli toki Putinin mainitsemia venäläisväestön ”itsepuolustusjoukkoja”. Nuo kotikutoiset kaartilaiset olivat kuitenkin aivan eri puusta veistettyjä kuin Venäjän eliittisotilaat.

Sekalaisiin maastovarusteisiin pukeutuneet ja AK-neljäseiskoin aseistautuneet siviilit pitivät omia tarkastuspisteitään Simferopolista ulos johtavilla teillä. Liput liehuivat ja leiritulet paloivat tsekkareilla, ja tunnelma oli isänmaallisen uhmakas.

Kotikaarti oli tärkeässä osassa operaatio Krimissä. Siihen värvättiin lisää vapaaehtoisia vielä operaation aikana, ja toiminta oli koordinoitu vihreiden miesten kanssa.

Venäläismielisillä siviileillä oli myös iso rooli. Krimin kaupunkeihin kokoontunut väki kantoi vaatteissa mustaoransseja kangasnauhoja, Pyhän Yrjön värejä, ja heilutti iskulausekylttejä ja Venäjän lippuja. Kansanjoukot miehittivät Simferopolin keskustan hallintorakennusten edustat ja jatkoivat päivystystään läpi yön – taustatukenaan rakennusten ovia vartioineet vihreät miehet.

Oli purevan kylmä. Vodka auttoi monia pysymään lämpimänä ja sopivan räyhäkkäänä. Moni siviili oli vihamielinen ulkopuolisia kohtaan. Moskovalainen valokuvaajamme Petr Shelomovski oli pari kertaa joutua pahoinpidellyksi, kun häntä epäiltiin Kiovasta tulleeksi provokaattoriksi.

Krimin etniset ukrainalaiset ja tataarit katosivat pian katukuvasta.

Viikon-kahden kuluessa syntyi ”uusi normaali”. Krimin hallinto oli venäläismielisten käsissä, tiedotusvälineet samoin. Ukrainan asevoimat oli eristetty ja tehty vaarattomiksi ja suhteet Kiovaan katkaistu. Neuvottelut ukrainalaisjoukkojen vetäytymisestä olivat täydessä käynnissä. Ukrainalaissotilaita myös houkuteltiin vaihtamaan puolta, ja moni varmasti vaihtoi.

Länsimaat protestoivat äänekkäästi, mutta väliintuloa Ukrainan avuksi ei koskaan tehty. Vaikea uskoa, että sitä olisi vakavasti harkittukaan. Ukraina ei ole Euroopan unionin eikä Naton jäsen.

Valtaus oli hyvin suunniteltu ja toteutettu. Kenties operaatiota oli mietitty jo pitkään. Kaappaus polkaistiin vauhdikkaasti käyntiin sen jälkeen, kun Ukrainassa tapahtui dramaattinen vallankeikaus. Katalysaattori oli nimeltään Maidan.


Mielenosoitukset venäläismielistä presidenttiä Viktor Janukovitshia vastaan alkoivat marraskuussa 2013, kun tämä oli kieltäytynyt vahvistamasta Ukrainan assosiaatiosopimusta Euroopan unionin kanssa. Tunteet kävivät kuumina, ja suurmielenosoitusten keskuspaikaksi muodostuneella Kiovan Itsenäisyydenaukiolla eli Maidanilla käytiin lähes kaupunkisotaa.

Pahin tapahtui 20. helmikuuta, kun 48 mielenosoittajaa sai surmansa verilöylyssä. Myös neljä poliisia kuoli. Janukovitsh pakeni maasta.

Venäläinen media ja valtiollinen propaganda leimasivat Maidanin mielenosoittajat ”aseistautuneiksi nationalisteiksi” ja laittomiksi vallankaappareiksi. Pian verilöylyn ja Janukovitshin paon jälkeen alkoi operaatio Krim – niemimaata ei haluttu antaa maidanilaisten käsiin.

Maidanin vallankumousta vastustaneiden venäläismielisten retoriikka Krimillä oli äärimmäisen kovaa. Monet tapaamani ihmiset huusivat ääni vapisten, miten ”natsit” ja ”fasistit” olivat nousseet valtaan Kiovassa. Heidän mielestään taistelu Kiovaa vastaan oli jatkumoa puna-armeijan sankarilliselle puolustustaistelulle Sevastopolissa toisessa maailmansodassa. Monet sanoivat, ettei isovanhempien verellä kasteltua maata saa antaa Ukrainalle.


Oli toki niitäkin kriminvenäläisiä, jotka puhuivat pehmeämmin ja sivistyneemmin kuin räyhähenget. Nämä kertoivat siitä, miten erilaisia he ovat verrattuna Ukrainan länsiosien asukkaisiin. Ja siitä, miten erilainen heidän oma kulttuurinsa ja mielenlaatunsa on. Ja siitä, miten väärin Kiovan parlamentti rada teki, kun se kumosi venäjänkielen asemaa suojanneen lainsäädännön. Me vastaan ne -henki oli hyvin vahva.

Pelättyä aseistettujen länsiukrainalaisten ”fasistien” invaasiota Krimille ei kuitenkaan koskaan kuulunut. Se oli venäläiskansallisen propagandan nostattama haamu.

Operaatio Krim päättyi, kun uusi venäläismielinen hallinto järjesti 16. maaliskuuta 2014 krimiläisille kansanäänestyksen Venäjään liittymisestä. Virallisten tulosten mukaan 83 prosenttia krimiläisistä äänesti ja heistä 97 prosenttia kannatti alueliitosta.

Venäjän ihmisoikeusneuvoston mukaan äänestysprosentti olisi kuitenkin ollut vain 30 ja alueliitoksen kannatus 50 prosenttia.

Kansanäänestystä pidettiin Ukrainassa ja lännessä demokratian irvikuvana. Moskova ja Krimin johtaja Sergei Aksjonov saivat silti siitä oikeutuksen anneksaatioon, Krimin liittämiseen Venäjän federaatioon.


Kansainvälisen oikeuden näkökulmasta anneksaatio on eri asia kuin miehitys. Edellisessä asukkaat otetaan toisen maan kansalaisiksi, jälkimmäisessä he pitävät oman kansalaisuutensa. Ukrainalaisten passien ja henkilötodistusten vaihtaminen venäläisiksi aloitettiin jo samana keväänä. Kaikki eivät Venäjän passia halunneet – monet etniset ukrainalaiset ja tataarit lähtivät niemimaalta.

Elokuussa 2018 vierailin uudella, venäläisellä Krimillä.

Simferopolin lentokenttä häikäisi heti. Vanha terminaali oli vaihtunut uuteen, satojen miljoonien eurojen wow-arkkitehtoniseen luomukseen, hienosti kaareutuvaan teräs- ja lasiterminaaliin. Oodiin uudelle Krimille.

Krimistä oli tullut suuri rakennustyömaa. Uusi moottoritie Sevastopolista Simferopolin kautta Kertshiin oli vielä kesken. Silta Kertshinsalmen yli, Krimin napanuora äiti-Venäjälle, oli sen sijaan jo valmis.

Oli pakko myöntää, että komea se on. Pilarien päälle rakennettu maantieyhteys salmen yli on 17 kilometriä pitkä, ja laivaväylän kohdalla on 230-metrinen kaarisilta. Moottoritien viereen valmistuu tänä vuonna vielä rautatie.

Sillan, muun infrarakentamisen ja uuden asuntotuotannon lisäksi Venäjä on militarisoinut Krimiä vahvasti. Kertshinsalmen rannalla näimme valokuvaaja Antti Hämäläisen kanssa modernin ilmatorjuntaohjuspatterin.


Krimille tuotu sotilaskalusto on Venäjän uusinta ja parasta, ja sen tehtävänä on luoda niemimaan ympärille laaja suojavyöhyke puolustusliitto Naton Mustallamerellä toimivia meri- ja ilmavoimia vastaan.

Tataarien asemaa valtaus ei kohentanut, päinvastoin. Vainotusta vähemmistöstä tuli vieläkin vainotumpi. Venäläishallinto pidättää tai muuten vaientaa kaikki aktivistit, jotka kamppailevat tataarien oikeuksien puolesta.

Tapasimme Krimin etelärannikolla tataarirunoilija Aliye Kendzhe-Alin, joka oli saanut kokea, mitä sananvapaus merkitsee venäläisellä Krimillä. Myrsky alkoi, kun hän julkaisi Krimin tataarinkielisessä Qirim-sanomalehdessä runon toukokuun 9. päivänä 2018. Tämä toisen maailmansodan voitonpäivä on kansallinen juhlapäivä kaikkialla Venäjän federaatiossa.

Runo oli nimeltään Paraati. Sillä oli pasifistinen sanoma. Kendzhe-Ali arvosteli voitonpäivän pompöösejä juhlallisuuksia ja lasten pukemista sotilasunivormuihin. Runo kehotti muistamaan sodan uhreja.

Se oli liikaa Krimin venäläiselle hallinnolle. Seurasi kafkamainen episodi, josta oli leikki kaukana. Kendzhe-Ali joutui kuulusteluihin, ja häntä uhattiin viiden vuoden vankeusrangaistuksella Neuvostoliiton sotasaavutusten halventamisesta. Siitä on oma pykälänsä Venäjän rikoslaissa.

Onneksi runoilijan vaientaminen ei onnistunut. Viranomaiset ”tarkastivat” runon uudelleen ja luopuivat syytteistä elokuussa, ehkä julkisuuden paineen vuoksi. Haastattelussa runoilija kertoi, ettei hän ollut vielä toipunut vihapostista ja vankilatuomion pelosta.

Pian Krimin valtauksen ja laittoman alueliitoksen jälkeen alkoi Donetskin ja Luhanskin venäläismielisten ”kansantasavaltojen” avoin yritys irtautua Ukrainasta. Siitä alkoi Itä-Ukrainan sota, joka on jatkunut pian viisi vuotta ja vaatinut tähän mennessä yli 10 000 kuolonuhria.


Kun separatistit eivät onnistuneet irtiotossa, lähetti Venäjä taistelujoukkoja ja sotakalustoa Itä-Ukrainaan ja asettui siten sodan osapuoleksi. Traagisin seuraus tästä avunannosta oli malesialaisen matkustajakoneen alasampuminen venäläisellä ohjuksella heinäkuussa 2014. Surmansa sai 283 matkustajaa ja 15 miehistön jäsentä.

Krimin ja Itä-Ukrainan tapahtumien seurauksena länsimaiden suhteet Moskovaan ovat edelleen kireät, ja Euroopan turvallisuustilanne on olennaisesti muuttunut huonommaksi. Venäjän-vastaiset pakotteet ovat yhä voimassa, ja vieläpä kiristymään päin.

Krimin valtaus oli malliesimerkki häikäilemättömästä voimapolitiikasta ja nykyaikaisesta hybridisodankäynnistä, jossa vastustaja alistetaan ampumatta laukaustakaan.


Presidentti Putin johtaa Venäjää ainakin vuoteen 2024 saakka, kenties vielä siitäkin eteenpäin. Kuka tietää, mitä suunnitelmia hänellä vielä on kassakaapissaan.