Mies ajoi juhlivaan väkijoukkoon New Orleansissa Yhdysvalloissa – kaksi kuollut - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Mies ajoi juhlivaan väkijoukkoon New Orleansissa Yhdysvalloissa – kaksi kuollut

Julkaistu: 3.3.2019 18:26

Mardi Gras’ta juhlineiden joukkoon ajanutta syytetään kahdesta taposta.

Mies ajoi Mardi Gras’ta jalkakäytävällä juhlineeseen väkijoukkoon New Orleansissa Yhdysvalloissa lauantai-iltana. Tapaturmassa kuoli kaksi henkilöä ja loukkaantui ainakin kuusi. Loukkaantuneista kolme on poliisin mukaan kriittisessä tilassa, uutisoi CNN.

Poliisi pidätti teosta nuoren miehen, jota syytetään esimerkiksi kahdesta ajoneuvolla tehdystä taposta, onnettomuuspaikalta pakenemisesta sekä holtittomasta toiminnasta.

Poliisilla ei ole toistaiseksi tiedossa teon motiiveja, mutta tapahtuneen ei uskota liittyvän kaksi vuotta sitten tapahtuneeseen väkijoukkoon ajamiseen New Orleansissa.

Vuoden 2017 Mardi Gras’n aikaan humaltunut kuski ajoi Endymion-paraatia seuranneeseen väkijoukkoon vahingoittaen ainakin 28 ihmistä.

Paraati on osa paastonajan alkuun liittyviä perinteisiä Mardi Gras -juhlallisuuksia. Mardi Gras eli laskiaistiistai lopettaa perinteisen karnevaaliajan.

Tuoreimmat osastosta