Kanadan pääministeri Trudeau ajautui uransa pahimpaan poliittiseen kriisiin – ex-oikeusministeri syyttää painostuksesta, oppositio vaatii eroa

Julkaistu:

Jo muutaman viikon ajan kehkeytynyt kriisi syveni entisestään kuluneella viikolla, ja perjantaina soppaan työnsi lusikkansa myös Huawein johtajan pidätyksestä suivaantunut Kiina.
Kanadan pääministeri Justin Trudeau on ajautunut keskelle uransa pahinta poliittista kriisiä. Kriisi syventyi kuluneella viikolla, kun maan entinen valtakunnansyyttäjä ja oikeusministeri Jody Wilson-Raybould syytti Trudeaun hallituksen viranomaisia painostamisesta rakennusyhtiö SNC-Lavalin Groupia koskevan tapauksen yhteydessä.

Reutersin mukaan Kanadan syyttäjänvirasto nosti vuonna 2015 syytteet Montrealissa päämajaansa pitävää SNC-Lavalinia vastaan. Yhtiötä syytettiin Libyan viranomaisten lahjomisesta, jolla se pyrki hyötymään maahan suunnitelluista rakennusprojekteista vuosina 2001–2011.


Yhtiö on yrittänyt välttää oikeudenkäynnin vaatimalla sen sijaan neuvoteltua sovittelua, sillä se kertoi korjanneensa asiaa vaihtamalla johtajiaan sekä päivittämällä eettistä säännöstöään. SNC-Lavalinin tiedottajan mukaan alustavat kuulemiset tapauksessa ovat edelleen käynnissä.

Wilson-Raybould kertoi Washington Postin mukaan keskiviikkona, että pääministeri Trudeaun kanslia ja muut viranomaiset olivat kohdistaneet häneen viime syksystä alkaen ”jatkuvaa poliittista painostusta” pysäyttääkseen rakennusyhtiötä koskevan oikeusprosessin.

”En muista, että olisimme nähneet aiemmin mitään tämän kaltaista”

Kanadan televisiossa lähetetyssä parlamentin oikeuskomitean kuulemisessa voimakkaan todistajanlausunnon antanut Wilson-Raybould kertoi, että ”sopimattomassa poliittisessa painostuskampanjassa” oli ollut mukana 11 ihmistä. Hänen mukaansa jotkut heistä esittivät myös ”verhottuja uhkauksia” yrittäessään saada hänet luopumaan rikossyytteistä yhtiötä vastaan.

Wilson-Raybould siirrettiin tammikuussa veteraanien asioista vastaavaksi ministeriksi, eli oikeusministerin pestiä huomattavasti vähemmän merkitykselliseen virkaan. Hän erosi virastaan pian tämän jälkeen ja on kertonut uskovansa, että siirto oli seurausta hänen taipumattomuudestaan.


Väitteet hallituksen sekaantumisesta oikeuslaitoksen toimintaan olivat nousseet esille jo muutama viikko sitten kanadalaislehti Globe and Mailin kerrottua niistä.

– En muista, että olisimme nähneet aiemmin mitään tämän kaltaista. Tämä muuttaa kaiken, kertoi Albertassa sijaitsevan Mount Royal -yliopiston politiikan tutkimuksen professori Duane Bratt kommentoidessaan ex-oikeusministerin todistusta Washington Postille.

Bratt kertoi yllättyneensä todistajanlausunnon yksityiskohtaisuudesta.

Trudeau kuittasi syytökset alun perin ”valheellisina”, mutta on sittemmin myöntänyt keskustelleensa Wilson-Raybouldin kanssa SNC-Lavalinin syytteistä.

Trudeaun mukaan hän kuitenkin painotti, että päätös oli yksinomaan Wilson-Raybouldin käsissä. Pääministerin mukaan silloisen oikeusministerin olisi pitänyt kertoa suoraan hänelle, jos hän oli kokenut tulevansa painostetuksi asiassa.

Wilson-Raybould puolestaan kertoi maininneensa asiasta Trudeaulle useaan otteeseen, tuloksetta.

Vaalit tulossa, vaakalaudalla työpaikat ja äänestäjien luottamus

Kohun kiihtyessä oppositio on vaatinut pääministeri Trudeauta eroamaan sekä Kanadan poliisia käynnistämään oikeuden harhaan johtamista koskevan tutkinnan. Tilanne on Trudeaun kannalta monelta kantilta hankala, sillä käynnissä on myös valmistautuminen syksyllä koettaviin liittovaltion vaaleihin.

Ex-oikeusministerin mukaan viranomaiset kertoivat hänelle toistuvasti, että rakennusyhtiölle mahdollisesti annettavalla rikostuomiolla olisi katastrofaalisia taloudellisia ja poliittisia seurauksia Trudeaun liberaalipuolueelle sekä Quebecin provinssille. Tuomion myötä yhtiö voisi saada vuosikymmenen mittaisen kiellon esittää tarjouksia valtion rakennusprojekteihin, jotka ovat olleet sen liiketoiminnan elinehto.


Vaakalaudalla olisivat myös SNC-Lavalinin tarjoamat 9 000 työpaikkaa, joista yli kolmasosa sijoittuu Quebeciin, liberaalipuolueen ja Trudeaun kannalta tärkeälle äänestysalueelle.

Feministinä ja alkuperäiskansojen oikeuksien puolustajana profiloituneelle Trudeaulle syytökset ovat kiusallisia myös siksi, että Wilson-Raybould nousi aikanaan valtakunnansyyttäjäksi ensimmäisenä alkuperäiskansojen edustajana.

Kiina käytti tilaisuuden hyväkseen ja pääsi sivaltamaan

Ja kaiken tämän päälle lusikkansa työnsi soppaan perjantaina myös Kiina, jonka kanssa Kanada on ollut viikkokausia napit vastakkain liittyen teknologiajätti Huawein johtajan Meng Wanzhoun pidätykseen Kanadassa Yhdysvaltojen pyynnöstä.

Trudeau on hallintoineen painottanut toistuvasti, että Mengin pidätyksessä on kyse oikeudellisesta kysymyksestä, eikä poliittisesta. Pääministerin mukaan Kanadan on noudatettava Yhdysvaltojen kanssa solmittua luovutussopimusta, eikä se voi tai aio sekaantua tapaukseen muutoin.

– Me olemme lakeja noudattava valtio, Trudeau totesi sen jälkeen, kun Kiinan Kanadan-suurlähettiläs oli pakotettu eroamaan virastaan vihjattuaan mahdollisesta sopimuksesta Mengin vapauttamiseksi.


Perjantaina Kiinan ulkoministeriön tiedottaja Lu Kang sanoi toimittajille Pekingissä, että Kanadalla on joitakin kysymyksiä vastattavanaan, mitä tulee lakien noudattamiseen.

Kiinan valtion uutistoimiston toimittaja rinnasti tapaukset toisiinsa kysyen Lulta, oliko Trudeaun lausunto Mengin tapaukseen sekaantumattomuudesta ristiriidassa sen kanssa, että häntä syytetään parhaillaan sekaantumisesta SNC-Lavalinin tapaukseen.

– Eivät ainoastaan Kiinan ja Kanadan kansalaiset, vaan koko maailma on äärimmäisen kiinnostunut kuulemaan, kuinka Kanadan hallitus vastaa tähän kysymykseen, Lu sivalsi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt