Aftonbladet: Naispoliisi ilmoitti päällikönsä raiskanneen hänet poliisitalon vessassa – epäiltyä ei edes kuultu

Julkaistu:

ruotsi
Poliisipäällikkö jatkoi naisen lähiesimiehenä myös tutkinnan aikana.
Ruotsin poliisi tekee sisäistä tutkintaa tapauksesta, jossa poliisipäällikön epäillään raiskanneen alaisensa työaikana poliisiaseman vessassa, kertoo Aftonbladet.

Nainen teki rikosilmoituksen jo joulukuun lopulla.

Lehden mukaan naispoliisi ilmoitti pomonsa, miespuolisen päällikköpoliisin, häirinneen häntä seksuaalisesti fyysisesti ja sanallisesti yli vuoden ajan.
Tammikuun lopussa syyttäjä päätti lopettaa esitutkinnan, jonka nimikkeinä olivat seksuaalinen ahdistelu ja tuottamuksellinen raiskaus. Erikoissyyttäjä Lena Kastlund myönsi, että poliisipäällikköä ei kuulusteltu missään vaiheessa tutkintaa.

– Kohdetta ei kuultu. Asiaomaisen kanssa käytyjen useiden kuulustelujen jälkeen päätin lopettaa esitutkinnan ilman epäillyn kuulemista, Kastlund sanoi.

Hän selitti, ettei saanut riittäväksi todisteita, joiden perusteella poliisipäällikköä olisi voitu kuulustella.

Lehden haastattelemien lähteiden mukaan pomo ja alainen työskentelivät samassa työhuoneessa juuri ennen epäiltyä raiskausta. Naisen mukaan johtaja ahdisteli häntä seksuaalisesti myös työhuoneessa.

Rikosilmoituksen jälkeen ja esitutkinnan aikana poliisijohtaja jatkoi työskentelyä samalla poliisiasemalla, uhrin lähiesimiehenä.

Nyt Ruotsin poliisi on aloittanut asiasta sisäisen tutkinnan. Poliisi ei halua kommentoida käynnissä olevaa tutkintaa.