Raportti: Liki 8 vuotta kestäneessä Syyrian sisällissodassa tehty jopa yli 300 iskua kemiallisilla aseilla

Julkaistu:

Syyrian sota
Berliinissä sijaitseva tutkimuslaitos keräsi tietoja Syyriassa tapahtuneista kemiallisista iskuista.
Saksassa toimivan ajatushautomon selvityksen mukaan Syyrian sisällissodan aikana on tehty jopa 336 hyökkäystä kemiallisin asein.

Tiedot käyvät ilmi sunnuntaina valmistuneesta raportista, uutisoi yhdysvaltalainen National Public Radio.

Syyrian sisällissota on kestänyt liki kahdeksan vuotta. Siinä on saanut surmansa ainakin 360 000 ihmistä.

– Tämä on suurempi luku kuin olemme aikaisemmin arvioineet ja luulemme, että todellinen luku on vielä suurempi, kirjoittavat tutkijat Tobias Schneider ja Theresa Lütkefend kemiallisten aseiden käyttöön viitaten.

Tutkijat kävivät läpi raportteja kemiallisista iskuista vuodesta 2012. He keräsivät todisteita kansalaisjärjestöistä, tarkkailijoilta, yksityisistä yrityksistä, paikallisista hallintoelimistä, paikallisen ja kansainvälisen median tiedoista sekä avoimista lähteistä.

Raportin tuloksien mukaan vain kaksi prosenttia taistelukemikaali-iskuista Syyriassa olisi terroristijärjestö Isisin tekemiä. Muiden kerrotaan olevan Syyrian presidentin Bashar al-Assadin hallinnon käsialaa. Al-Assadin hallinnon väitetään kohdistaneen siviileihin hermokaasuhyökkäyksiä ja käyttäneen aseena muun muassa kloori- ja sinappikaasua.

Suurin osa kemiallisista hyökkäyksistä ajoittuu elokuun 2013 jälkeiseen aikaan. Tuolloin sariinihermomyrkky tappoi 1 400 ihmistä Damaskoksen lähellä. Iskun seurauksena Yhdysvaltain presidentti Barack Obama uhkasi aloittaa sotatoimet Syyriaa vastaan.

Venäjä ja Yhdysvallat painostivat Syyrian luopumaan kemiallisista aseista.

Yhdysvaltain ulkoministeriö varoitti vuonna 2014 Syyriaa siitä, sillä perusteella että kloorin käyttö sotatarkoituksessa loukkaisi kemiallisten aseiden kieltosopimusta, jonka myös Syyria on allekirjoittanut.

Kloori ei kuitenkaan ollut osa sopimusta ja kemiallisia hyökkäyksiä on tapahtunut myös myöhemmin. Raportin mukaan vuodesta 2012 lähtien kemiallisista iskuista suurin osa, liki 91,5 prosenttia, olisi tehty kloorikaasupommeilla.