Kommentti: Eurooppa on jumiutunut hamsterin juoksupyörään – Mike Pence kävi Münchenissä komentamassa kuin lääninherra vasalleja

Julkaistu:

Eurooppa on jumiutunut hamsterin juoksupyörään, jonka tahdin määrää presidentti Donald Trump, kirjoittaa politiikan uutistuottaja Hanna Vesala Münchenistä.
Eurooppa on jumiutunut hamsterin juoksupyörään, jonka tahdin määrittää Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin omintakeinen ulkopolitiikka.

Oikeastaan koko maailma polkee varsin vaarallista tahtia samaa juoksupyörää, kun maailmanjärjestyksen palaset hakevat uutta järjestystään, ja suurvallat Yhdysvallat, Kiina ja Venäjä ottavat toisistaan mittaa. Se on oma lukunsa. Keskitytään tässä transatlanttisiin suhteisiin.

Yhdysvaltain varapresidentti Mike Pence kävi Münchenissä komentamassa niskuroivia eurooppalaisia kuin lääninherra vasalleja. Se ei tietenkään sujunut hyvin. Pence tuli alleviivanneeksi retorisesti vahvalla puheellaan karulla tavalla, mikä Yhdysvaltojen ja Euroopan suhteessa on nyrjähtänyt.

Kyse ei ole siitä, etteikö Euroopassa olisi ymmärretty, että mantereen pitää ottaa enemmän vastuuta omasta turvallisuudestaan. Se on mennyt jakeluun viimeistään Trumpin presidenttikauden myötä, mutta jo aiemminkin, kun Venäjä anasti Krimin.

Villakoiran ydin on tavassa, jolla Trump liittolaisiaan kohtelee. Kun Pence oli ladellut kaikenlaisia vaatimuksia eurooppalaisille, ei tarvinnut olla kummoinenkaan ennustaja pystyäkseen arvioimaan, että niitä seuraa twiitti Valkoisesta talosta. Näin kävi sunnuntaiaamuna.

Trump ilmoitti haluavansa, että Euroopan maat ottavat takaisin yli 800 Yhdysvaltojen Syyriassa vangitsemaan terroristijärjestö Isisin taistelijaa. Muuten se laskee vierastaistelijat vapauteen.

Siis joko tai, ota tai jätä.

– Me teemme niin paljon ja maksamme niin paljon. Muiden on aika ottaa vastuuta ja tehdä se työ, johon he ovat varsin kykeneviä, Trump ohjeisti kokeneita maailmanjohtajia.


Kun Euroopalla on tällaisia ystäviä, se ei enää tarvitsisi vihollisia, mutta niitäkin tunnetusti on aivan riittävän lähellä. Siksi transatlanttiset suhteet olivat jälleen konferenssin kuumin puheenaihe.

Eurasia Group –ajatushautomon johtaja Ian Bremmer kiteytti monien kokousta seuranneiden ajatukset Münchenissä näin:

– Trumpin hallinto ei ymmärrä, ettei kyse ole vain siitä paljonko ihmiset maksavat rahaa. Kyse on suhteesta, luottamuksesta, siitä miten asioita kommunikoidaan ja yhteisistä arvoista. Ne ovat ainoat asiat, joilla on väliä.

Juuri tästä syystä koko konferenssi sujui Yhdysvaltain delegaatioiden osalta nurinkurisissa merkeissä. Istuva varapresidentti Pence yritti vakuuttaa eurooppalaisille, että Trump on suuri vapaan maailman johtaja, ja tästä osoitus ovat Trumpin Nato-liittolaisille suuntaamat patistelut puolustusbudjettien kasvattamisesta.

Euroopassa kukaan ei enää oikein jaksanut leikkiä mukana. Kenellekään Bayerischen Hof -luksushotellissa ei jäänyt epäselväksi, kehen Euroopassa luotetaan ja kehen ei. Yksinkertaisimmillaan se kävi ilmi annetuista aplodeista.

Pence oli rakentanut puheeseensa useita hetkiä äänekkäille aplodeille. Niitä ei koskaan tullut. Jotain vaimeampaa ääntä sentään tuli. Sen sijaan salissa hurrattiin Barack Obaman hallinnon varapresidentille Joe Bidenille. Hän puhui juuri niistä asioista joita eurooppalaiset ovat tottuneet kuulemaan ja haluavat yhä kuulla Valkoisesta talosta.

Biden hehkutti multilateralismia, liittolaisten tärkeyttä ja yhdessä tehtyjä päätöksiä. Hän vannoi, ettei Trump pysy Valkoisessa talossa, ja silloin vanha tyyli palaa Yhdysvaltain ulkopolitiikkaan näyttävästi. Biden itse harkitsee Trumpin haastamista vuoden 2020 presidentinvaaleissa.

– Kuten äitini sanoisi: tämäkin menee ohi. Me tulemme takaisin. Älkää yhtään epäilkö sitä, hän vakuutti maailmanpolitiikan voimahahmoille.


Edes Saksan aina asiallinen liittokansleri Angela Merkel ei jaksanut enää verhota turhautumistaan Trumpiin saksalaisen järkevyyden taakse. Merkelin turhautuminen kiteytyi erityisesti yhteen sitaattiin.

– Jos olemme tosissamme tämän transatlanttisen kumppanuuden kanssa, minun ei ole kovin helppoa Saksan liittokanslerina lukea, että Yhdysvallat pitää saksalaisia ja eurooppalaisia autoja uhkana sen kansalliselle turvallisuudelle.

Vastaiskunsa voimaa hän lisäsi huomauttamalla, että autojätti BMW:n suuri tehdas sijaitsee Yhdysvalloissa Etelä-Carolinassa, ei Baijerissa.

Päivänpolttaviin erimielisyyksiin kuuluivat myös Pencen esittämät vaatimukset Iranin ydinasesopimuksesta vetäytymisestä. Ne lähinnä masensivat Merkeliä, eikä Euroopan maiden kanta asiassa ole muuttumassa.

Myös Yhdysvaltojen suunnitelma vetäytyä nopealla aikataululla pois Syyriasta oli erimielisyyden aihe. Suunnitelma on Merkelin mukaan vain vahvistanut Irania ja Venäjää. Erimielisyyksien listaan kuuluvat lisäksi kauppapolitiikka ja ilmastokysymykset.

Merkel jättää liittokanslerin tehtävät tämän kauden jälkeen. Puhetta pidettiin kenties Merkelin pitkän liittokansleriuransa parhaana, ja hänelle osoitettiin suosiota seisten. Trumpin tytär Ivanka ja hänen miehensä, presidentin neuvonantaja Jared Kushner eivät saaneet tunnelmasta kiinni.



– Win-win-tilanteiden luominen, eikö se ole parempi kuin yrittää ratkoa kaikki asiat yksin? Merkel heitti ilmoille puheensa päätteeksi.

Yhdysvaltain kongressi lähetti Müncheniin solidaarisuuden osoituksena Euroopalle kaikkien aikoja suurimman delegaationsa, 50 henkeä.

Mukana oli myös Yhdysvaltain välivaalien jälkeen Trumpin vastavoimaksi noussut edustajainhuoneen puheenjohtaja Nancy Pelosi. Hän ei pitänyt konferenssissa puheenvuoroa, mutta pelkkä salissa istuminen riitti. Häntä kiitettiin useamman kerran osallistumisesta konferenssiin aplodein.


Transatlanttiset suhteet ovat siis edelleen pahasti säröillä, mutta niin ovat monet muutkin jo pitkään ikään kuin annettuina otetut kysymykset. Venäjän seikkailunhaluinen politiikka jäi kuitenkin INF-sopimusta lukuun ottamatta transatlanttisten suhteiden ongelmien varjoon.

Suoran ja ankaran ripityksen Venäjälle piti sentään Britannian puolustusministeri Gavin Williamson. Puheen tarkoituksena oli tehdä selväksi, että vaikka Britannia on lähdössä EU:sta, se on edelleen vahvasti mukana vanhan mantereen turvallisuuden takaamisessa, eikä Venäjällä muuta kannata kuvitella.


Konferenssin kuumia perunoita oli myös keskimatkan ohjukset kieltävän INF-sopimuksen rapautuminen ja pelko uudesta asevarustelun aikakaudesta. Presidentti Sauli Niinistö oli huolissaan siitä, että maailmassa ei enää näytetä saatavan aikaiseksi edes sellaisia sopimuksia, joiden tekeminen onnistui 60-luvulla kylmän sodan aikaan.

Niinistö kysyi paneelikeskustelussa, onko maailma matkalla kohti aikaa, jolloin diplomatia tulee tiensä päähän. Pohdinta liittyi juuri Euroopan turvallisuuden kannalta keskeiseen INF-sopimukseen. Venäjä ja Yhdysvallat eivät ole löytämässä tahtoa pysyä sopimuksessa. Niinistö heittikin ilmoille ajatuksen siitä, olisiko mahdollista, että sovittaisiin edes siitä, ettei INF:n piiriin kuuluvia ohjuksia sijoitettaisi Atlantilta Uralille.

Juuri nyt sekin ehdotus näyttää toivottomalta.


Viime vuonna Münchenissä todettiin maailman olevan kuilun reunalla, ja kaikkien hälytysvalojen vilkkuvan punaisena. Kokouksen alla Trump ja Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un kävivät luokatonta solvaustenvaihtoa keskenään. Tänä vuonna etsittiin vastuunkantajia, jotka voisivat kerätä irti toisistaan lähteneet palapelin palaset takaisin yhteen.

Vastausten suhteen oli hiljaista, ja siinä Euroopankin on katsottava peiliin. Unionin sisäisten ongelmien ja riitelyn vuoksi sen ääni maailmanpolitiikassa on liian heiveröinen ja hajanainen. Merkel kuten muutakaan Euroopan johtajat eivät myös edelleenkään oikein tiedä, miten Trump olisi mahdollista saada pelaamaan Euroopalle paremmin sopivilla korteilla.

Brysselin, Berliinin ja Pariisin hermokeskuksissa laskettaneen jo sekunteja Yhdysvaltain seuraaviin presidentinvaaleihin. Ihme on, jos johtajien työhuoneissa ei ole sekunteja h-hetkeen laskevaa kelloa.

Tulevat presidentinvaalit ovat vielä kaukana, mutta ne ovat liki ainoa mahdollisuus pysäyttää transatlanttisten suhteiden rapautuminen ja kenties myös nopein keino.

Euroopalla ei tietenkään ole osaa eikä arpaa vaalien tulokseen. Se voi vain toivoa. Ratkaisu on vain ja ainoastaan yhdysvaltalaisten äänestäjien käsissä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt