Totuudella on nykymaailmanpolitiikassa yhtä vähän merkitystä kuin parisuhderiidassa. Poutasään jälkeen valtaan on päässyt krooninen kytevän närkästyksen mielentila. Milteinpä kaikki ovat mielipahan vallassa. Jopa Ranska ja Italia ovat tukkanuottasilla.
Venäjä on vieläkin hapokas Naton päätöksestä ottaa mukaan uusia jäsenmaita itäisestä Euroopassa. Venäjä myös epäilee lännen tukevan värivallankumouksia Venäjän naapurustossa ja loppujen lopuksi myös Venäjällä. Lännen väitetään piirittävän Venäjää. Ja jos Venäjä pyrkii puolustautumaan, kuten Ukrainassa, Venäjälle lätkäistään sanktioita. Samoin lännessä nostetaan ihmeellistä meteliä, jos Venäjä selvittää välejään pettureidensa kanssa, kuten Britanniassa viime keväänä Skripal-tapauksessa. Länsi on russofobista ja näkee vain Venäjässä vikaa.
Kiina kokee, ettei sille anneta samoja mahdollisuuksia kasvaa kuin lännellä on ollut. Länsi on keksinyt hidasteita, joita sillä ei aikoinaan ollut, kuten teollis- ja tekijänoikeudet. Kiina kokee, että sillä on oikeus kehittyä. Teknologiaa ei siis varasteta, vaan sitä ”siirretään” Kiinan kehityksen tueksi.
Entäs Kiinan massiiviset päästöt? Länsi tuprutteli sadan vuoden ajan ja nyt Kiinalta epäoikeudenmukaisesti vaaditaan omien päästöjen rajoittamista vain muutaman vuoden jälkeen. Länsi saarnaa ihmisoikeuksista, vaikka Kiina on onnistunut nostamaan köyhyydestä satoja miljoonia ihmisiä. Keltaista vaaraa nähdään, jopa Huawein kännyköissä.
Yhdysvallat on Trumpin aikana katkera sekä ystäville että vihollisille USA:n hyväuskoisuuden hyväksikäytöstä. Amerikka on tuottanut liittolaisilleen turvallisuutta sadoilla miljardeilla. Liittolaiset ovat samalla laskeneet omia puolustusmenojaan ja sijoittaneet säästyneet varat vientiteollisuutensa tukemiseen. Tuotteita on myyty Yhdysvaltoihin, joiden omien tuottajien on ollut vaikea kilpailla.
Ja Kiina! USA päästi maan nauttimaan läntisistä markkinoista. Vastalahjaksi Kiina lupasi normalisoitua, avata markkinoitaan ja muuttua demokraattisempaan suuntaan. Kiina petti kaikki lupauksensa ja on täysin ansainnut kauppasodan.
Nykymaailmassa on paljon katkeria sanoja ja toimia. Venäjä häiritsi satelliittipaikannusta Pohjois-Suomessa ja -Norjassa syksyllä Naton suuren harjoituksen yhteydessä. Suomi on tuonut huolensa esiin. Tällä viikolla Venäjän ulkoministeri Lavrov vastasi, ettei Venäjä tiedä jutusta mitään, koska se ei ole asiaa havainnut. Venäjä näkee Suomen harjoittelevan osana lännen piiritysrengasta, joka uhkaa Venäjää. Se, mitä oikeasti tapahtui, oli että Norja ja Suomi harjoittelivat Naton kanssa niin, että satelliittipaikannus häiriintyi niiden alueella. Miksi ihmeessä tästä syytetään Venäjää?
Valtiollisen omanarvontunnon loukkaukset näkyvät siinä, että toiset nähdään helposti pahantahtoisina toimijoina, jotka viekkaasti pyrkivät jatkamaan vakavien loukkausten tekemistä. Katkeruus on kroonistunut toksiselle tasolle. Vääryyksillä märehditään maiden julkisissa keskusteluissa. Uhriutumisen tunnetta vaalitaan kuin se olisi rakas lapsi. Lopulta tästä tulee paljolti sitä, mitä maat ja niiden johtajat ovat.
”Katkeruus on kroonistunut toksiselle tasolle.
Suomessa ihmetellään, kuinka paljon Lavrov tai vaikkapa Trump valehtelee. Tätä pidetään taktisena. Tietävät, miten asiat oikeasti ovat. Sumuttavat tahallaan.
Eivät he valehtele. He vain oirehtivat ja ilmaisevat katkeruuttansa, joka tuntuu hyvinkin todelta. Ilmaisut eivät kuitenkaan ole faktuaalisesti totta.
Tämä närkästyttää Suomessa, mutta asiasta ei kannata katkeroitua tai rakentaa sen varaan omaa, muiden vääryydellä pönkitettyä omanarvontunnetta.
Kirjoittaja on Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja.
