Pilveä poltellut mies soitti: kertoi nähneensä tiikerin hylätyssä talossa – poliisi lähti paikalle

rac

Julkaistu:

Pilveä polttanut mies ei ollut uskoa silmiään hylätyssä talossa Houstonissa.
Maanantaina mies tunkeutui hylättyyn taloon Houstonissa polttamaan marihuanaa. Texasissa kyseisen huumausaineen viihdekäyttö on kiellettyä.

Miehen yllätykseksi hän tuli kasvokkain tiikerin kanssa.

Mies oli aluksi luullut tiikerin olevan vahvan marihuanalajikkeen aiheuttama hallusinaatio. Lopulta hän kuitenkin päätti soittaa viranomaisille, jotka tulivat tarkistamaan rakennuksen.

He löysivät yli 150-kiloisen tiikerin häkistä, joka oli liian pieni ja hutera sen kokoiselle eläimelle.

– Huolestunut kansalainen soitti hätänumeroon. Hän yritti päästä rakennukseen polttamaan marihuanaa. Löysimme tiikerin tästä tyhjillään olevasta talosta, joka on selkeästi ollut hylättynä pitkään, ylikonstaapeli Jason Alderete kertoi ABC13-kanavalle.


Tiikeri eli kaameissa olosuhteissa. Poliisin eläinryhmän mukaan sillä ei ollut ruokaa tai vettä ja tiikeri oli ”merkittävästi ylipainoinen”.

Poliisin mukaan tiikeri käyttäytyi rauhallisesti, mutta turvallisuussyistä sille annettiin rauhoittavia lääkkeitä, jotta siirto väliaikaiseen kotiin onnistuisi ilman ongelmia.

– Teimme järjestelyjä, että tiikeri saataisiin siirrettyä eläinsuojelukeskukseen, jolla on lupa käsitellä eksoottisia eläimiä, kaupungin edustaja Laura Cottingham sanoi.

– Kodin löytäminen tiikerille ei ole helppoa.

Cottingham tietää tapauksia, jossa tiikereitä on salakuljetettu Meksikosta. Yhdysvalloissa myös kasvatetaan tiikereitä pienissä tiloissa ympäri maata. Hänen mukaansa tiikeri ei sovi kenellekään kotieläimeksi.

– Ne ovat käytännössä ladattu ase kaikille, jotka ne kohtaavat. Ne voivat olla äärimmäisen vaarallisia.