Ulkomaat

Kirjaväite: Vatikaanin papeista neljä viidestä on homoseksuaaleja

Julkaistu:

Vatikaani
Ranskalaisen toimittajan ensi viikolla ilmestyvässä kirjassa väitetään, että homoseksualismin tuomitsevan Vatikaanin papeista suurin osa on itse homoja.
Ranskalainen toimittaja Frédéric Martel teki neljän vuoden aikana yli 1 500 haastattelua ja päätyi lopputulokseen, että Vatikaanissa on ”hämmästyttävä määrä korruptiota ja tekopyhyyttä”. Osa äänekkäimmin homoseksualismin tuominneista katolisen kirkon johtavista kirkonmiehistä on itse homoja, väittää Martel 570-sivuisessa kirjassaan, joka julkaistaan ensi viikon keskiviikkona kahdeksalla kielellä 20 eri maassa.

Samana päivänä Vatikaanissa alkaa yli sadan eri maiden katolisten piispojen johdolla pidettävä konferenssi, jossa käsitellään katolista kirkkoa ravistelleita paljastuksia seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

In the Closet of the Vatican (Vatikaanin kaapissa) -kirjan mukaan noin 80 prosenttia Vatikaanissa toimivista papeista on homoseksuaaleja, mutta eivät välttämättä ole seksuaalisesti aktiivisia, kertoo Guardian.

Aiemmin Ranskan hallituksen neuvonantajana toiminut Martel teki kirjaa varten 1 500 haastattelua, joukossa muun muassa 41 kardinaalia, 52 piispaa ja monsignoria sekä yli 200 pappia tai pappisseminaarilaista, kertoo katolilainen nettiuutissaitti Tablet.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kirjan mukaan yksi ”kaapissa” pysyttelyn kirjoittamattomista säännöistä on, että mitä homovastaisemmin pappi käyttäytyy, sitä todennäköisemmin hän on itse homo. Martel muun muassa väittää, että kirkon homoseksualismin ja ehkäisyn vastaista kantaa kiihkeimmin ajanut edesmennyt kolumbialainen kardinaali itse käytti samaan aikaan miesprostituoituja.

Kirjailijan mukaan eräät papeista olivat hyväksyneet homoseksuaalisuutensa ja osalla jopa on hienovaraisia suhteita, kun toiset taas toimivat riskialttiimmin. Toiset taas pyrkivät kiistämään seksuaali-identiteettinsä.

Kirjassa ei yhdistetä homoseksuaalisuutta kirkon piirissä esiintyneisiin lasten seksuaalisiin hyväksikäyttöihin, mutta Martelin mukaan salailun kulttuuri on toisaalta luonut olosuhteita, joiden vuoksi hyväksikäyttöä vastaan ei olla asetettu.

Kirjan brittikustantajan Bloomsburyn ennakkomateriaalin mukaan kirja ”paljastaa salaisuuksia” muun muassa selibaatista, naisvihasta sekä salajuonista nykyistä paavi Franciscusta vastaan.

Paavi Franciscus on höllentänyt katolisen kirkon homoseksuaalisuuden tuomitsevaa linjaa todeten itsekin paaviutensa alkuvaiheessa, että ”jos henkilö on homo ja tukeutuu Jumalaan hyväntahtoisena, niin kuka minä olen häntä silloin tuomitsemaan”.