Trumpin ja Kimin tapaamiskaupungiksi julkistettiin Vietnamin Hanoi - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Trumpin ja Kimin tapaamiskaupungiksi julkistettiin Vietnamin Hanoi

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoo, että hän tapaa Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin helmikuun lopussa Vietnamin pääkaupungissa Hanoissa.

Donald Trump ja Kim Jong-un tapasivat Singaporessa kesäkuussa.­

9.2.2019 3:41

Tapaamisen ajankohta ja sen sijoittuminen Vietnamiin oli julkistettu jo aiemmin tällä viikolla, mutta nyt selvisi myös tapaamiskaupunki.

Trump sanoi tviitissään odottavansa Kimin tapaamista ja rauhan edistämistä. Hän kertoi uskovansa, että Pohjois-Koreasta tulee vielä talousmahti.

Tuleva tapaaminen on toinen Trumpin ja Kimin välillä. He tapasivat ensimmäisen kerran kesäkuussa Singaporessa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?