Venezuelan tuhon tie: Chavez murskasi korruptoituneen eliitin ja loi uuden korruptoituneen eliitin

Latinalaisen Amerikan vauraimpiin maihin kuuluneesta demokratiasta tuli romahduksen partaalla keikkuva diktatuuri, jossa kärsitään humanitäärisestä kriisistä. Kuinka näin kävi?

26.1.2019 0:20

Maailmalla ilmaistiin torstaina tukea sekä Venezuelan presidentille Nicolas Madurolle että keskiviikkona virkaa tekeväksi presidentiksi julistautuneelle parlamentin puhemiehelle Juan Guaidolle. Kymmenet tuhannet kansalaiset ovat osoittaneet kadulla mieltään, ja tilanteen on pelätty kärjistyvän väkivaltaiseksi.

Tilanne Venezuelassa on jo pitkään ollut katastrofaalinen. Vuotuinen inflaatio on yli miljoona prosenttia, ja ruoan ja lääkkeiden hinnat ovat nousseet niin korkeiksi, että yhä harvemmalla on niihin varaa.

Juan Guaido 23. tammikuuta kuvattuna. Hän julistautui Venezuelan presidentiksi samana päivänä.

Hallituksen sääntelystä ja talouspakotteista johtuvan ruokapulan seurauksena lapsia kuolee aliravitsemukseen, ja vuosien 2015–2016 tilastojen perusteella peräti kolme neljäsosaa kansalaisista on menettänyt keskimäärin yhdeksän kiloa elopainostaan.

Samaan aikaan turvallisuusjoukot ovat tappaneet mielenosoittajia ja hallinnon poliittisia vastustajia on pantu vankilaan. Rikosten määrä on noussut huimaksi ja murhalukemat ovat olleet paikoin korkeammat kuin esimerkiksi Irakissa.

Musta pörssi kukoistaa ja valuutasta on tullut lähes arvotonta. YK:n mukaan miljoonat venezuelalaiset ovat paenneet maasta kriisin syventyessä sitten vuoden 2015.

Venezuelan pitäisi kuitenkin kaiken järjen mukaan olla rikas maa, onhan sillä hallussaan Saudi-Arabiaakin suuremmat öljyvarannot. Miten siis voi olla mahdollista, että kauan sitten vakiintuneesta demokratiasta ja Latinalaisen Amerikan vauraimpiin maihin lukeutuneesta Venezuelasta on tullut humanitäärisestä kriisistä kärsivä, romahduksen partaalla keikkuva diktatuuri?

Presidentti Maduron tukijoiden mukaan vastaus kysymykseen löytyy öljyn hinnan laskemisesta, kansainvälisistä talouspakotteista sekä bisneseliitin ahneudesta. Kriitikot puolestaan osoittavat syyttävällä sormellaan vuosia kestänyttä talouden huonoa hoitoa sekä korruptiota.

Venezuelan ahdingon juuria on lähdettävä etsimään muutaman vuosikymmenen takaa. Tyytymättömyys kansan keskuudessa oli alkanut kyteä jo 1980-luvulla, jolloin siihen asti jokseenkin vakaasti kasvanut talous otti vastaan useita iskuja öljyn hinnan laskemisen myötä. Poliittisen eliitin vehkeily ja lisääntynyt korruptio kasvattivat tyytymättömyyttä omalla tahollaan.

Vuonna 1998 presidentinvaalit voitti karismaattinen everstiluutnantti Hugo Chávez, joka lupasi palauttaa vallan kansalle. 14-vuotisen presidenttikautensa aikana hänestä tuli Venezuelassa legendaarinen hahmo, joka muutti perustuslain lisäksi maan poliittisen ja taloudellisen maiseman tyystin kansallistamalla teollisuutta sekä kanavoimalla valtavia määriä rahaa sosiaalisiin ohjelmiin.

Hugo Chávez Reutersin päiväämättömässä kuvassa.

Tukea ”bolivaarisen vallankumouksen” käynnistänyt Chávez valtavasta öljybuumista, joka toi hintojen nousun myötä valtion kassaan biljoona dollaria vuosien kuluessa. Tuloksia näytti syntyvän: köyhyys maassa romahti alle puoleen entisestä, kansan koulutustaso nousi ja lapsikuolleisuus väheni.

Chávezilla on sanottu olleen uskomaton kyky suostutella eri taustoista tulevia ihmisiä taakseen. Hänen liittolaisiinsa kuului köyhän kansanosan ja vasemmiston lisäksi sotilasviranomaisia sekä laajoja osia keskiluokasta.

Pitkään näytti siltä, että Chávezin bolivaarinen vallankumous onnistui yhdistämään laajat sosiaaliset panostukset taloudelliseen kilpailukykyyn. Köyhyydessä kasvaneella presidentillä oli luonteva yhteys köyhiin ja työläisiin, jotka näkivät hänet mestarina. Suosiota kasvatti myös Chávezin ärhäkkä tyyli kritisoida Yhdysvaltoja.

Samaan aikaan oppositiossa eliitti ja konservatiivit vihasivat populistisella sanomalla kansaa villinnyttä miestä. Eikä Chávez epäröinyt ottaa epädemokraattisia askeleita vankentaakseen asemaansa.

Vuonna 2001 hän julisti politiikkaansa vastustaneen politiikan ja liike-elämän eliitin kansanvihollisiksi. Seuraavana vuonna hän sai tukijoineen kukistettua vallankaappausyrityksen, jonka jälkeen hänen on sanottu muuttuneen radikaalimmaksi sekä vainoharhaiseksi poliittisten vastustajiensa suhteen.

Romahduksen siemenet oli kylvetty viimeistään siinä vaiheessa, kun talouden käsiinsä kaapannut Chávez alkoi puhdistaa rakenteita vastustajistaan ohjaten samaan aikaan öljyvaroja lojaaleille tukijoilleen. Hän täytti oikeuslaitoksen ja valtion virat liittolaisillaan, hyväksyi journalistien työtä rajoittavia lakeja sekä etsi tauotta keinoja, joilla estää valta-asemaansa puuttumisen.

Korruptoituneen eliitin murskaamisella valtaan noussut Chavéz oli luonut oman korruptoituneen eliittinsä.

Chávez mittautti kannatustaan useissa vaaleissa ja epäluottamusäänestyksissä. Tässä hän heiluttaa autosta 23. tammikuuta 2009. Venezuelassa äänestettiin kolmisen viikkoa myöhemmin perustuslain muuttamisesta.

Kansan tuki oli kuitenkin sen verran laajaa, että Chávez uskalsi asettaa itsensä alttiiksi vaaleissa, sillä hän näki vaalijärjestelmän avainkeinona vankentaa asemaansa. New Yorkin yliopiston historiantutkija Greg Grandin on sanonut, että Chávez ”alisti itsensä ja agendansa 14 kansanäänestykselle, voittaen niistä 13 laajalla marginaalilla”.

Vain kaksi vuotta vallankaappausyrityksen jälkeen hän antoi jopa opposition järjestää kansaäänestyksen omasta erottamisestaan. Chávez voitti reilusti, eivätkä kansainväliset vaalitarkkailijat löytäneet merkkejä äänestyksen tai tulosten peukaloinnista.

Chávezin kohtaloksi koitui syöpä, joka vei hänen henkensä keväällä 2013, kolmannen virkakauden alussa. Seuraajakseen hän oli ennen kuolemaansa itse valinnut Maduron, koska odotti tämän jatkavan samaa linjaa menestyksellä.

Hugo Chávez (vas.) valitsi itse Nicolás Maduron seuraajakseen. Tammikuussa 2009 presidentti ja silloinen ulkoministeri odottivat Caracasissa vierailulle Argentiinan presidenttiä Cristina Fernandezia.

Maduro kyllä yritti noudattaa edeltäjänsä laatimaa käsikirjoitusta, mutta epäonnistui pahoin. Talous oli jo valmiiksi vaikeuksissa Maduron noustessa valtaan, ja lisäksi uudelta presidentiltä puuttui kaksi piirrettä, jotka olivat auttaneet hänen edeltäjänsä menestykseen: karisma ja kyky voittaa eri taustoista tulevia ihmisiä puolelleen.

Vuonna 2014 öljyn hinta romahti, eivätkä yritykset kyenneet tuomaan maahan tuotteita samaan tahtiin kuin ennen. Maduro painoi vielä kaasupoljinta tuhon tiellä määräämällä hallituksen painattamaan lisää rahaa palkkojen maksua varten sekä jatkamalla edeltäjänsä aloittamia hyvinvointiohjelmia.

Syvä lama, peruselintarvikkeiden hintojen kontrollointi sekä valuutan monimutkaiset sääntelytoimet johtivat ennätykselliseen inflaatioon ja hintojen nousuun. Edes öljyn hinnan nousemisesta ei ole ollut apua, sillä valtion öljy-yhtiö on rampautunut investointien puutteessa ja öljyn tuotanto on romahtanut alle puoleen siitä kuin se oli ollut Chávezin astuessa valtaan.

Yhä autoritäärisemmiksi muuttuneet otteet sekä vuoden 2018 epärehelliset presidentinvaalit ovat viimeistelleet Maduron aseman paariana kansainvälisen yhteisön silmissä.

Maduron kannattaja osoitti mieltään hallituksen puolesta 23. tammikuuta 2019.

Lähteet: Vox, Independent, New York Times, AFP

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?