Ulkomaat

Huumeparoni El Chapon puolustus­asianajajan matalalla äänellä lausumat sanat käynnistivät spekulaatiot: ”Se olisi ennenkuulumatonta”

Julkaistu:

Oikeudenkäynti
Sinaloan kartellin johtajana pidetyn El Chapon oikeudenkäynnissä kuullaan todennäköisesti jo ensi viikolla puolustuksen todistajia.
Viime marraskuussa alkaneessa oikeudenkäynnissä huumeparoni Joaquin ”El Chapo” Guzman Loeraa vastaan saatetaan kokea yllätys, kun puolustuksen todistajia aletaan kuulla. The New York Timesin mukaan puolustus nimittäin nimesi El Chapon mahdolliseksi todistajaksi.

Syyttäjät olivat pyytäneet El Chapon puolustusasianajajilta virallista listaa näiden valitsemista todistajista. Puolustuksen todistajia aletaan kuulla mahdollisesti jo ensi viikolla.

Asianajaja Jeffrey Lichtman sanoi, ettei El Chapon puolustus ollut valmistautunut antamaan lopullista listaa, mutta heillä oli kaksi nimeä, jotka he halusivat saattaa syyttäjien tietoon.

Toista, Yhdysvaltain viranomaisten hallussa olevaa todistajaa ei nimetty. Tämän jälkeen Lichtman käveli tuomarin luokse, kumartui eteenpäin ja kertoi matalalla äänellä toisen mahdollisen todistajan olevan El Chapo.


Lichtman sanoi myöhemmin toimittajille, että kyse oli vain yhdestä mahdollisuudesta. Asianajajan mukaan hän halusi nimetä El Chapon mahdolliseksi todistajaksi jo nyt, jotta hänen kuuleminen olisi tarpeen tullen mahdollista. Syytetyllä on perustuslaillinen oikeus todistaa omaksi puolustuksekseen,
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

El Chapon nouseminen todistajanaitioon olisi poikkeuksellista.

– Olen skeptinen (mutta toiveikas), että Chapo nousee aitioon. Käsitykseni mukaan se olisi ennenkuulumatonta hänen kaltaiselle rikolliselle. En usko, että kukaan muu yhtä ikoninen lainsuojaton – John Gottista Al Caponeen – on todistanut omaksi puolustuksekseen, The New York Timesin oikeustoimittaja Alan Feuer twiittaa.
Toisaalta ajatus ei aivan tuulesta temmattu. Oikeudenkäynnissä on paljastunut, että yhdysvaltalaisviranomaisilla on hallussaan satoja puheluita, joissa El Chapo ohjailee Sinaloan kartellin toimintaa. Lisäksi useat kartellissa mukana olleet henkilöt ovat todistaneet El Chapon toimineen kartellin johtajana. On siis varsin epätodennäköistä, ettei huumeparoni saisi tuomiota. Oikeudenkäynnissä todistaminen voisi olla hänelle mahdollisuus kertoa itse tapahtumista.


El Chapon tiedetään pyrkineen aiemmin julkisuuteen: pakoillessaan virkavaltaa vuonna 2015, hän antoi haastattelun Rolling Stone -lehdelle. El Chapoa haastatteli näyttelijä Sean Penn.

Oikeudenkäynnissä Sinaloan huumekartellissa korkeassa asemassa toiminut Alex Cifuentes Villa todisti El Chapon haaveilleen myös omasta elämästään kertovan elokuvan ohjaamisesta. Cifuentes Villan mukaan hänen vaimonsa keksi idean ja mies kertoi sen pomolleen.

– Hän rakasti ideaa, todistaja sanoi New York Postin mukaan.

Cifuentes Villan mukaan El Chapo oli myös kirjoittamassa kirjaa.


The New York Timesin haastattelemien asiantuntijoiden mukaan El Chapo saattaisi todistaa, koska hänellä ei ole mitään menetettävää.

– Todistus, jonka hän haluaa antaa, ei ehkä ole sellainen, että sen tarkoituksena olisi saada valamiehet julistamaan hänet syyttömäksi vaan pikemminkin vakiinnuttaa hänen paikkansa historiassa ja selittää itseään maailmalle, professori Bruce Green Fordhamin oikeustieteellisestä koulusta pohti.

El Chapon oikeudenkäynti on tarjoillut useita hätkähdyttäviä tietoja meksikolaisten huumekartellien toiminnasta. Esimerkiksi viime viikolla Cifuentes Villa todisti, että Meksikon entinen presidentti Enrique Peña Nieto oli ottanut vastaan El Chapolta 100 miljoonan dollarin lahjuksen vuonna 2012. Ex-presidentin edustaja on kiistänyt väitteet.

Todistajan kertomus tuli yllätyksenä, sillä oikeudenkäynnin alussa tuomari oli estänyt toista todistajaa nimeämästä korkeissa viroissa toimineita henkilöitä, jotka olivat ottaneet vastaan lahjuksia.