Ulkomaat

No Deal, uudet vaalit, peruutus ja kolme muuta mahdollista lopputulosta, joihin Britannia voi vielä päätyä brexit-sotkussa

Julkaistu:

Pääministeri May ei ole toistaiseksi pystynyt esittämään toimivia vaihtoehtoja kertaalleen hylätylle brexit-suunnitelmalle.
Britannian pääministeri Theresa May totesi maanantaisessa puheessaan aikovansa jatkaa keskusteluja sekä Britannian parlamentin että EU:n kanssa.

May sanoi, että brexitiin liittyviä tapaamisia on luvassa lisää alkaneella viikolla. Vaatimuksiin sopimuksettoman EU-eron estämisestä hän totesi, että ainoa mahdollisuus siihen on sopimus EU:n kanssa – tai koko EU-eron peruminen.

– Ei sopimuksetonta eroa voi vain toivoa pois, May sanoi.

Ajatuksen uudesta kansanäänestyksen järjestämisestä May torjui jälleen. May ei myöskään pidä tarpeellisina lykätä brexitin toteutumista maaliskuun lopusta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Mayn puheenvuoro ei sisältänyt paljoa uutta vaikka pääministerin piti esitellä parlamentille vaihtoehtoista brexit-suunnitelmaa erosopimuksen kaaduttua äänestyksessä viime viikolla.

Alla kuusi skenaariota, joilla sekava tilanne voi vielä päättyä:

Brexit perutaan

EU-tuomioistuin on linjannut, että EU-eron voi peruuttaa tietyn reunaehdoin. Ison-Britannian hallituksella on yksipuolinen oikeus vetäytyä EU-erosta. Koska eroprosessi käynnistettiin parlamentin tuella, myös peruminen pitää käsitellä parlamentissa. EU:lta ei tarvita tähän tukea. Ero voidaan perua niin kauan kuin virallinen eroprosessi on käynnissä. Kun ero astuu voimaan, maalta edellytetään uutta jäsenyysprosessia.

Viimeviikkoinen sopimus runnotaan parlamentissa läpi

Pääministeri May tuntuu edelleen pitävän sopimuksen pohjalta etenemistä mahdollisena ja parhaana vaihtoehtona. Tätä vaikeuttaa se, että ehdotus kärsi rökäletappion viime viikkona parlamentin äänestyksessä. On epätodennäköistä, että näin lyhyessä ajassa voitaisiin neuvotella sopimukseen merkittäviä muutoksia. EU ja sen 27 jäsenmaata ovat ilmoittaneet, että tämä on paras mahdollinen sopimus, joka on saavutettavissa Britannian asettamien reunaehtojen puitteissa.

No Deal

Mahdollisuus sopimuksettomalle erolle on kasvanut, vaikka sitä ei tavoitella Britanniassa eikä EU:ssa. Tämä johtuu siitä, että siihen saatetaan ajautua, jos erosopimusta ei saada voimaan. Tämä merkitsisi taloudellisia tappioita ja vaikuttaisi negatiivisesti myös kansalaisia koskeviin järjestelyihin. Irlannin ja Pohjois-Irlannin välinen raja jäisi tässä skenaariossa hankalaan saumaan, sillä ilman minkäänlaista sopimusta olisi hankalaa välttää niin sanottua ”kovaa rajaa”. Jotkut kovan brexitin kannattajat ajavat No Dealia mieluummin kuin huonoa sopimusta, mutta käytännössä kannatusta ei juuri ole. Ajautuminen tilanteeseen toisi paljon eripuraa Ison-Britannian ja EU:n välille.

Jatkoaika

Tämä on ollut viime aikoina paljon keskusteluissa, sillä useita brexitiin liittyviä ratkaisuja on hankala edistää pikaisesti maaliskuun loppuun mennessä. EU:n tulisi myöntää jatkoaika ja se luultavasti edellyttäisi Isolta-Britannialta selkeää näkemystä siitä, mitä lisäajalla tavoitellaan. Jos Britannian parlamentissa ei päästä ratkaisuun erosopimuksesta, jatkoaikaa saatetaan tarvita sisäpoliittisen pattitilanteen ratkaisuun.

Uusi kansanäänestys

Pääministeri on uutta kansanäänestystä vastaan, mutta samalla, kun parlamentti ei löydä ratkaisuja, keskustelu uudesta kansanäänestyksestä on kiihtynyt. Myös mahdollisen kansanäänestyksen sisällöstä vasta keskustellaan. Kysytäänkö uudelleen kannasta pysyä EU:n jäsenenä vai haetaanko siinä kantaa neuvoteltuun erosopimukseen. Kysymyksen muodosta säädetään parlamentissa.

Uudet vaalit

Uudet parlamenttivaalit voidaan järjestää pääministerin pyynnöstä parlamentin päätöksellä. Ennenaikaisiin vaaleihin saatetaan ajautua myös, jos hallitus häviää pääluottamusäänestyksen eikä uutta hallitusta pystytä muodostamaan. Tämän skenaarion todennäköisyys väheni viime viikolla, koska pääministeri voitti labourin epäluottamusäänestyksen. May itse pyysi uusia vaaleja 2017.