Ulkomaat

Arkeologit riemastuivat Skotlannista löytyneestä kivikehästä – maanviljelijän paljastus palautti maan pinnalle

Julkaistu:

Britannia
CNN kertoo, että monumentti olikin rakennettu 1990-luvulla.
Arkeologit riemastuivat viime vuonna, kun Stonehengeä muistuttava kivikehä löytyi maaseudulta Skotlannin koillisosasta. CNN:n mukaan uusi paljastus on kuitenkin palauttanut heidät takaisin maan pinnalle.

– Tämä ihmeellinen uusi paikka lisää tietoamme näistä ainutlaatuisista monumenteista ja alueen esihistoriallisesta arkeologiasta. On harvinaista, että tällaiset paikat pysyvät tuntemattomina niin pitkään, etenkin niin hyvässä kunnossa, viranomaisten edustaja Neil Ackerman iloitsi löydön jälkeen.

Tammikuussa maatilan entinen omistaja ilmoitti, että hän oli rakentanut monumentin omin käsin 1990-luvulla. Pian sen jälkeen alueen tutkiminen lopetettiin vähin äänin.
Löytöä pidettiin jo aiemmin epätavallisena lyhyen halkaisijan ja kivien pienen koon takia.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Tällaisten monumenttien rakentamisen ajankohtaa on tunnetusti vaikea arvioida. Maassa lepäävissä kivikehissä on kuitenkin valtavasti vaihtelua, joten näiden erojen löytäminen ei ollut alun perin suuri syy huoleen, kommentoi Ackerman.

– Tästä kuuleminen on tietysti pettymys, mutta se myös lisää tarinaan mielenkiintoisen elementin. Toivon, että kiviä käytetään jatkossakin ja niistä nautitaan. Vaikka se ei olekaan esihistoriallinen, se sijaitsee fantastisessa paikassa ja tuo maisemaan loistavan ominaispiirteen.

Tuhansia vuosia sitten kivikehiä saatettiin käyttää esimerkiksi aurinko- ja kuukalentereina sekä erilaisten seremonioiden näyttämönä.