Ulkomaat

Belgialainen kunnallispoliitikko kauppasi pakolaisille viisumeita – hallituksen jättänyt nationalistinen N-VA puolue joutuu selittelemään kiusallisesta syystä

Julkaistu:

Kyseinen poliitikko kuuluu samaan puolueeseen kuin joulukuussa ministerinvirastaan eronnut maahanmuuttoministeri.
Ajankohtaisohjelman paljastus belgialaisella VRT-televisiokanavalla käynnisti rikostutkinnan kunnallispoliitikon viisumibisneksestä.

Mechelenin kaupungin kaupunginvaltuutettu Melikan Kucam oli tv-ohjelman mukaan nyhtänyt 2 000 – 20 000 eroa per nenä Syyrian kristilliseen vähemmistöön, assyrialaisiin kuuluvilta pakolaisilta siitä, että oli suositellut heitä humanitäärisen viisumin saajiksi. Osa televisiokanavan haastattelemista pakolaisista kertoi, että he joutuivat käymään huutokauppaa siitä, kuka pääsee ”Kucamin listalle”. Suurempaa summaa tarjonnut sai syrjäytettyä aikaisemmin listalle valitun.

Kiusallisen tapauksesta tekee se, että Kucam on hyvä ystävä Belgian maahanmuuttoministerin virasta joulukuussa eronneen Theo Franckenin kanssa.

Francken on kiistänyt tietävänsä mitään ystävänsä pakolaisbisneksestä. Francken on aiemmin kuitenkin avoimesti kannattanut pakolaisten valitsemista maan humanitääriseen viisumiohjelmaan nimenomaan Lähi-idän vainotuksi joutuneiden kristittyjen parista. Francken on paljastuksen jälkeen sanonut, että hänen aikanaan kaikki mukaansa kaikki humanitäärisen viisumin saaneet on valittu kristillisten tai humanitääristen järjestöjen suositusten sekä viranomaisten ja poliisin seulan pohjalta.

Kumpainenkin mies kuuluu samaan puolueeseen, kansallismieliseen N-VA -puolueeseen. N-VA eli Uusi flaamilainen liitto on Belgian suurin puolue ja oli myös Belgian hallituksen suurin puolue joulukuuhun saakka, jolloin puolue päätti erota hallituksesta YK:n siirtolaisuussopimuksen (GCM) allekirjoittamisesta syntyneen riidan vuoksi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Vaikka puolue ei ole enää hallituksessa, se joutuu silti vastailemaan kysymyksiin siitä, miten puolueen kunnallispoliitikon epäilty viisumibisnes on voinut olla mahdollista. Puolue on pannut kunnallispoliitikko Kucamin luottamustoimet jäihin tapauksen vuoksi.

Siirtolaisuussopimus nousi isoksi kiistakapulaksi Belgian hallitukselle. Isoimman hallituskumppanin lähdettyä joulukuussa Belgian pääministeri Charles Michel ilmoitti ensin jatkavansa vähemmistöhallituksen luotsaamista, mutta myöhemmin joulukuussa myös hän ilmoitti eroavansa tehtävästään.

Luotto mahdollisti kaupanteon

Paikallispoliitikon turvapaikkabisnes on ollut mahdollista ehkäpä siksi, että maan viranomaiset ovat luottaneet esimerkiksi kirkollisten järjestöjen antamiin suosituksiin ja vastaanottanut suositeltujen listoilta henkilöitä humanitäärisen viisumin saajiksi.

Rikostutkinnan käyntiin polkaisseen ajankohtaisohjelman lähettäneen televisiokanava VRT:n mukaan Kucamin nimi löytyy satojen maasta pakolaisaseman saaneiden Syyrian assyrialaisten kristittyjen papereista ja hänellä on ollut keskeinen rooli siinä, ketä suositellaan ja ketä ei.

Belgia otti humanitäärisen viisumiohjelman kautta vuonna 2017 yhteensä 2360 pakolaista. Tarkkaa lukumäärää siitä, kuinka moni heistä on päässyt Belgiaan maksettuaan Kucamille, ei ole kyetty selvittämään, mutta hänen tiedetään suositelleen satoja.

Belgian uusi maahanmuuttoministeri Maddie DeBlock on ilmoittanut, että pakolaisten valinnassa humanitääristen viisumien saajaksi käytetään jatkossa vain UNHCR:n suosituksia.