Ulkomaat

Vihkon näpistämisestä alkoi kahden vuoden traaginen piina – Sally Hornerista, 11, tuli tosielämän surullinen Lolita

Julkaistu:

Vuonna 1955 ilmestyi kirja, joka vavahdutti maailmaa. Harva kuitenkaan tietää, että lukijan viettelevä teos perustuu tosielämän tragediaan.
Vladimir Nabokov julkaisi populaarikulttuuria vavahduttaneen Lolita-romaaninsa vuosikausia kestäneen tuskaisan kirjoitustyön jälkeen 1955.

Kirja kertoo keski-ikäisen miehen pakkomielteisestä hullaantumisesta 12-vuotiaaseen tyttöön. Kirja on kerännyt ylistystä sen kertojanäänestä, joka saa lukijat puolelleen uskomaan, että keski-ikäisen miehen ja lapsen välinen suhde on oikeutettu. Tämän näkökulman vuoksi kirja on kerännyt myös valtavasti kritiikkiä osakseen. Se julistettiin heti ilmestyessään kielletyksi teokseksi.

Harva kuitenkin tietää, että lukijaa manipuloiva kertoja, Humbert Humbert ja tämän kieroutuneen himon kohde, vain 12-vuotias Dolores Haze perustuvat tosielämän tragediaan.


Rikoskirjailija Sarah Weinman pureutuu Lolitan ja sen tosielämän vastinkappaleen mysteeriin viiltävästi ja vimmatusti kirjassaan The Real Lolita, The Kidnapping of Sally Horner and the Novel That Scandalized the World (HarperCollins).
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Maaliskuisena iltapäivänä vuonna 1948 11-vuotias Florence Horner päätti näpistää kioskista muistivihon. Vaikka Florence, joka oli jo lapsena saanut lempinimen Sally, asui yksinhuoltajaäitinsä kanssa köyhissä oloissa kotikaupungissaan Camdenissa New Jerseyssä, oli hän nuhteettoman nuoren maineessa.

Näpistysidean takana oli tarve miellyttää luokan suositumpia tyttöjä. He vakuuttivat, että kukaan ei osaisi epäillä viatonta, kilttiä Sallya.

Tämä näpistys tuhosi lopulta Sally Hornerin elämän.

 

Äiti näki, kuinka aikuinen mies siirtyi bussissa istumaan Sallyn viereen. Ystäviä ei näkynyt, mutta hän uskotteli itselleen, että he olivat myös bussin kyydissä.

Hän onnistui myyjien huomaamatta livauttamaan muistivihon kassiinsa. Kun hermostunut Sally oli kävelemässä kioskista vapauteen, tunsi hän kouran tarttuvan itseään olkapäästä.

Koura jatkui kädeksi, ja korkeuksista tuijotti kotkankasvoinen mies ankarana.

– Olen FBI:n agentti, ja sinut on pidätetty, mies totesi Sallylle.

Rikoksiin tottumaton Sally purskahti itkuun. Frankiksi itsensä esitellyt mies totesi, että hänen pitäisi viedä Sally rikollisille nuorille tarkoitettuun laitokseen.

Ellei mies antaisi armon käydä oikeudesta. Hän lupasi päästää Sallyn menemään, mutta vain jos tyttö raportoisi miehelle tekemisistään ja siitä, että pysyi kaidalla polulla.

Itkuinen Sally tarttui ehdotukseen riemulla. Luokkatovereiden mukaan laitokselta ja vankeudelta omassa mielessään välttynyt Sally oli tapauksen jälkeen äärimmäisen tunnollinen oppilas.

Onnea ja vapautta kesti kesäkuuhun asti. Juuri kun Sally oli uskaltanut antaa lapsenuskossaan tapauksen ja FBI-agentin painua unholaan, mies ottikin yhteyttä. Hän sai pelästyneen lapsen uskomaan, että viranomaiset vaativat häntä tulemaan Atlantic Cityyn.

Sallyn tehtäväksi jäi uupuneen yksinhuoltajaäitinsä Ellan vakuuttaminen siitä, että hän olisi lähdössä ystäviensä ja heidän isänsä Frank Warnerin kanssa rantalomalle.

Epäilyksistään huolimatta Ella Horner päätti päästää tyttärensä rentoutumaan. Tätä päätöstä hän katui vuosien varrella useasti.


14. kesäkuuta Ella saatteli Sallyn bussille. Hän näki, kuinka aikuinen mies siirtyi bussissa istumaan Sallyn viereen. Ystäviä ei näkynyt, mutta Ella uskotteli itselleen, että he olivat myös bussin kyydissä.

Tämä oli viimeinen kerta, kun Ella näki tyttärensä liki kahteen vuoteen. Ja viimeinen kerta kun hän näki Sallyn iloisena, huolettomana lapsena.

Frank Warner nimittäin ei ollut Sallyn ystävien isä, eikä myöskään FBI-agentti. Hänen nimensä ei ollut edes Frank Warner. Weinman kirjoittaa, että miehen todellisesta nimestä ei ole säilynyt virallista tietoa näihin päiviin. Oikeudessa hänet tunnettiin nimellä Frank La Salle. Hän oli rikollisen uransa aikana käyttänyt kuitenkin myös sukunimiä Johnson, LaPlante ja O’Keefe.

La Salle oli tuomittu viiden nuoren tytön raiskauksesta 1943. Hän vapautui vankilasta tammikuussa 1948, ja vain kaksi kuukautta myöhemmin hän tarttui Sally Horneria olkapäästä kioskissa ja väitti olevansa FBI-agentti.

Ella Horner sai tyttäreltään Atlantic Citystä useita kirjeitä ja puheluita, kunnes yhtäkkiä ne loppuivat. Ella ehti huolestua, kun hän sai Sallylta viimeisen kirjeen, jossa kerrottiin, että lomamatka jatkui kohti Baltimorea. Kirjeen loppuun Sally oli kirjoittanut ”En halua kirjoittaa sinulle enää”.

Tämä herätti hälytyskellot äidin päässä, ja hän soitti saman tien poliisille.

Karmea totuus alkoi avautua. Atlantic Cityyn menneet etsivät kuulivat, että Sally oli esitelty bensa-asemalla työskennelleen Frank Robinsonin tyttärenä, ja kaksikko oli kadonnut kuin savuna ilmaan.


Elokuun alussa käynnistyi kahdeksan osavaltion laajuinen etsintä Sallyn löytämiseksi. Turhaan. Poliisi ei saanut vihiäkään Sallyn olinpaikasta useaan kuukauteen. Sallyn kahdestoista syntymäpäivä huhtikuussa 1949 meni, ja ainoa muutos tutkinnassa kuukausien aikana oli rikosnimikkeen koventuminen kidnappaukseksi maaliskuussa.

Koko tämän ajan, poliisin tietämättä, Frank ja Sally elivät juuri siellä, minne Sally oli kirjeessään kertonut heidän menevän. Kaksikko asui Baltimoressa huhtikuuhun 1949 asti. Sally kertoi myöhemmin poliisikuulusteluissa, että Baltimoressa hänen henkilökohtainen helvettinsä syveni, kun La Sallen raiskauksista tuli satunnaisten tapauksien sijaan säännöllistä kidutusta.

Samalla miehen psykologinen ote Sallysta tiukkeni ja hän pystyi lähettämään ”tyttärensä” paikalliseen katoliseen kouluun, ilman että kukaan kaksikon tietäneistä pystyi aavistamaan, mitä suljettujen ovien takana tapahtui.

Maaliskuussa 1949 La Salle valehteli Sallylle, että FBI oli antanut hänelle uuden työtehtävän Yhdysvaltain eteläosissa ja että heidän olisi lähdettävä matkaan välittömästi. Todellisuudessa hätäisen paon syynä oli rikosnimikkeen koventuminen: kidnappauksesta saattoi tuolloin saada jopa 35 vuoden vankeustuomion. Kaksikko lähti liikkeelle yhtä hätäisesti kuin kuukausia aiemmin Baltimoresta. Matka suuntautui tällä kertaa lounaaseen, kohti Dallasia.

Siellä Sally vihdoin kohtaisi ihmisen, joka lopulta pelastaisi hänet piinalta.

 

Mies ei päästänyt koskaan Sallya silmistään muuta kuin kouluun.

Dallasissa Sally ja La Salle asettuivat asumaan asuntovaunukylään. Siellä yksi naapureista, Ruth Janisch kiinnitti huomiota kaksikon silmiinpistävän läheisiin väleihin.

– Mies ei päästänyt koskaan Sallya silmistään muuta kuin kouluun. Tytöllä ei ollut yhtään oman ikäistänsä ystävää, hän ei koskaan käynyt missään vaan pysyi vain La Sallen kanssa asuntovaunussa, Janisch muisteli myöhemmin.

Hän yritti saada Sallya avautumaan kotitilanteestaan, mutta tyttö ei suostunut puhumaan. Pian tämän jälkeen Janischit muuttivat Kaliforniaan San Diegoon. He pyysivät La Sallea seuraamaan ”tyttärensä” kanssa perässä, töitä oli tarjolla runsaasti.

La Salle myöntyi, tietämättä että Sally oli Dallasissa ottanut ensimmäisen askeleen vapauteen kertomalla luokkatoverilleen, että ”isän” ja ”tyttären” väliseen suhteeseen kuului myös seksiä. Luokkatoveri järkyttyi kuulemastaan ja kehotti Sallya lopettamaan heti.

Ikätoverin järkyttynyt reaktio jäi itämään Sallyn mieleen, ja hän alkoi torjua kaappaajansa seksuaalisia lähentelyjä.

Maaliskuun 21. päivänä, kun La Salle oli lähtenyt etsimään töitä San Diegosta, kutsui Ruth Janisch Sallyn luokseen perheen asuntovaunuun. Siellä nainen sai viimein houkuteltua nuoresta, kidutetusta tytöstä totuuden ulos. Sally kertoi Janischille kaiken, kuinka La Salle ei ollut hänen oikea isänsä, kuinka hän kaipasi äitiään Ellaa ja kuinka hän halusi palata takaisin kotiin.

Kaksikon hyvä tuuri kesti, ja poliisi ehti pelastamaan Sallyn. Kun La Salle palasi takaisin, odottivat poliisin partiot häntä piiloutuneena. La Salle pidätettiin samantien.

Sally Hornerin tarinasta oli ehtinyt tulla mediasensaatio, ja kun tyttö palasi kotiinsa itärannikolle, oli paikalla Ella-äidin rinnalla odottamassa useat median edustajat. Kuvaajien kameroille ikuistui kuva tytärtään halaavasta äidistä.


Kaikkien yllätykseksi oikeudenkäynti La Sallea vastaan sujui nopeasti, sillä mies tunnusti kidnappauksen. Kun syyttäjä tiedusteli syytä tähän, La Salle totesi vain haluavansa säästää Sallya julkisuusmyllyltä.

Frank La Salle asteli Trentonin osavaltion vankilaan 4. huhtikuuta 1950, hieman yli kaksi vuotta sen jälkeen kun hän oli tarttunut Sally Horneria olkapäästä ja syyttänyt häntä vihkonäpistyksestä kioskissa. La Salle kuoli vankilassa 1966, kärsittyään tuomiotaan 16 vuotta.

Sally oli vapaa kiduttajaltaan, mutta perheen onnellinen elämä ei kestänyt pitkään. Tarjoilijana työskennellyt Sally päätti lähteä parhaan ystävänsä Carol Taylorin kanssa läheiseen Wildwoodin rantakaupunkiin elokuisena viikonloppuna vuonna 1952. Molemmat olivat 15-vuotiaita, mutta heillä oli mukanaan väärennetyt henkilöpaperit, jotka väittivät heidän olleen 21-vuotiaita.


Siellä Sally tapasi 20-vuotiaan, vilkkaan ja flirttailevan Edward Bakerin, pitkästä aikaa miehen, joka ei tiennyt Sallyn synkästä menneisyydestä ja sen painolastista. Seurustelu paikallisten poikien kanssa ei käynyt päinsä, sillä kidnappauksen jälkeen huonon tytön maine piinasi Sallya.

Sally vietti viikonlopun Bakerin kanssa ja pari vaikutti umpirakastuneelta. Sally oli kidnappauksensa jälkeen ollut ilman normaaleita seurustelusuhteita, joten hän hullaantui Bakeriin aivan täysin.

Kaikki kuitenkin muuttui, kun kaksikko oli ajamassa kohti Vinelandia. Seitsemäntoista mailia Wildwoodin pohjoispuolella Baker ajoi tien varteen pysäköidyn lava-auton perään. Matkustajan puoli hänen autostaan musertui ja pelkääjän paikalla istunut Sally Horner kuoli välittömästi. Edward Baker säästyi onnettomuudessa suuremmilta vammoilta.

Sally Hornerin hautajaiset pidettiin 22. elokuuta 1952. Frank La Salle lähetti vankilasta käsin kukkalaitteen tytön arkulle.

Jäämistöstä löytynyt kortti paljasti kytköksen

Vladimir Nabokov kirjoitti Lolita-kirjaansa useita vuosia. Kun teos viimein julkaistiin, kirjailija tiesi aiheesta nousevan kohun.

Sarah Weinmanin teos The Real Lolita ei ole ensimmäinen kerta, kun kirjan tapahtumien ja Sally Hornerin todellisessa elämässä kokeman karmeuden välille on vedetty yhtäläisyysmerkkejä. Esimerkiksi New York Postin toimittaja Alan Levin lähetti Nabokoville kirjeen, jossa hän tiedusteli kirjan yhteydestä todelliseen elämään.

Tämän vuoksi sekä Nabokovin että tämän varsin suojelevan Véra-vaimon yhteinen vastaus oli kategorisesti kieltää kaikki yhteys romaanin ja todellisen maailman välillä.

Kuitenkin esimerkiksi Nabokov in America -kirjan kirjoittanut Robert Roper kertoo Weinmanille tämän kirjassa, että Nabokov oli vähällä hylätä koko Lolita-projektin, kun lehdet täyttyivät Sally Hornerin pelastumisesta kertovista uutisista.

Kirjan mukaan Nabokovin arkistoista löytyy arkistokortti, joka viittaa Sally Hornerin tapaukseen ja kidnappaaja Frank La Sallen saamaan tuomioon.

Tämän lisäksi useat kirjailijan työtä tutkineet ovat sitä mieltä, että Lolitasta löytyvä pätkä, jossa huijaava kertoja Humbert Humbert kertoo lukeneensa lehdestä kidnappauksen tunnustaneesta keski-ikäisestä miehestä, viittaa nimenomaan Sally Hornerin tapaukseen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt