Ulkomaat

Sipi Siljamäen elämä rysähti Suomessa, sitten hän muutti vastusteluista välittämättä Thaimaahan – nyt turistit tulevat varta vasten katsomaan häntä

Julkaistu:

Suomalainen jalokivikauppias lähti konkurssin ja muiden hankaluuksien jälkeen pysyvästi Thaimaahan ravintoloitsijaksi eikä aio palata.
Isäntä tulee käsi ojossa.

– Oletko sinä se Sipi?

– Olenhan minä.

– Tultiin katsomaan, kun ollaan kuultu sinusta paljon, Pekka Huovinen sanoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Sipi Siljamäki kysyy, mistä vieraat ovat. Ovat Kainuusta. Siljamäki suoristaa ryhtiään ja aloittaa laulun. Vieraat yhtyvät sanoihin.

”Kuulkaa korpeimme kuiskintaa, jylhien järvien loiskintaa...”


Kainuun maakuntalaulu kaikaa Thaimaan Hua Hinissa. Ruotsalaiset ja norjalaiset vieraat vilkaisevat uteliaina pöydässään, mutta jatkavat sitten seurusteluaan ja syömistään. Thaimaassa nyt tapahtuu monenlaista erikoista, Siljamäen ravintolassa etenkin.

Siljamäen tuntevia ihmisiä yhtäkkinen maakuntalaulu ei yllätä. Eikä se, kun hän yhtäkkiä vie tarjoilijansa vuorotellen tanssimaan orkesterin tahdissa.

Vuosituhannen vaihteessa Uudellamaalla tehtiin muutamakin otsikoihin päätynyt jalokivikaupan ryöstö. Yksi niistä oli Lohjalla, Sipi Siljamäen liike. Tuolloin hänen nimensä vielä oli Jari.

Siljamäki oli kouluttautunut jalokivien tuntijaksi Yhdysvalloissa ja tehnyt ”kivikauppaa” Sri Lankassa ja Hongkongissa.

Hongkongissa hän oli tavannut silloisen vaimonsakin, jonka suku oli myös jalokivibisneksessä.

Lohjalla Siljamäen liike menestyi, ja hän itse oli pian miljonääri.


Sitten alkoi huikentelu. Lohjajärven rannalle rakennettiin vaimon syntyperän kunniaksi kiinalaiskattoinen miljoonahuvila. Samaan aikaan taantuma söi jalokivikauppaa. Tuli konkurssi ja avioero.

Siljamäki tapasi nykyisen vaimonsa hieman myöhemmin.

– Näin Phonin kaupan kassajonossa ja totesin hänelle, että menen kanssasi naimisiin.

Niin tapahtui, tosin vasta vuosia myöhemmin. Phonin oikea etunimi on Suthiporn ja sukunimi nykyään Siljamäki.

Seurustelu alkoi pian ja kehittyi nopeasti myös yhteistyöksi: pariskunta perusti pian tapaamisensa jälkeen Siljamäen sukulaisten kanssa Helsingin Kaisaniemeen Bangkok-nimisen ravintolan. Siljamäen mukaan asiat menivät suvun kesken mutkikkaaksi, ja pari muutti pienen tyttären kanssa Suthipornin vastusteluista huolimatta Thaimaahan. Mukanaan perheellä oli Siljamäen mukaan muutama sata euroa.

Niistäkin rahoista iso osa kului ensimmäisenä iltana Bangkokissa, kun pariskunta järjesti juhlat vaimon suvulle. Se oli muodollisuus, jota ei voi välttää.

Merituuli viilentää Hua Hinin kilometrien pituista rantaa. Silti lämpöä piisaa: varjossa on yli 30 astetta. Ja aurinko porottaa täydeltä terältä, kuten Thaimaanlahden länsirannalla usein.

Kaupunki on Thaimaan kuninkaallisten ja muidenkin bangkokilaisten suosikkirantakohde. Niin kuin on myös suomalaisten ja muiden länsimaalaisten.

Lämmin ilta pimenee, ja Sipi toimii seurustelu-upseerina ravintolassaan Happy Pigissä. Se on hänellä tapana. Muuta työtä hän ei voisi tehdäkään: ilman työlupaa työskentely on Thaimaassa vakava rikos.

– En voi edes lasiani kantaa baaritiskille, hän toteaa.

Siljamäen puheista on välillä vaikea ottaa selvää, milloin hän on tosissaan ja milloin testaa kuulijaa. Sipi-lisään on varauduttava, tuttavat sanovat.


Yhtä kaikki, tarjoilija käy noutamassa tyhjän lasin ja tuomassa isännälle pöytään uuden.

On myöhäinen iltapäivä, ja ravintolaan saapuu tytär Susanna Siljamäki. Hän on juhlavaatteissa: hän on tulossa lukion valmistujaistilaisuudesta.

Viime vuonna Susanna Siljamäki sijoittui kuudenneksi thaimaalaisten lukiolaisten valtakunnallisissa missikisoissa. Hänen ulkonäkönsä varsin eksoottinen, thaimaalaisesta näkökulmasta.

Kun Susanna täytti talvella 18 vuotta, Siljamäki nimitti hänet ravintolapäälliköksi.

– Sitten alkoikin heti oman isän käskyttäminen. Susanna kysyi saman tien, ettenkö huomaa, että asiakas odottaa, ja toinen vinguttaa sikaa.


Sika on kumilelu, joka parkaisee, kun sitä puristaa. Sillä asiakkaat voivat antaa henkilökunnalle merkin, että palvelua tarvitaan. Se sopiikin tunnelmaan, kun ravintolan nimi on Happy Pig. Nimi tulee Angry Birds -pelistä. Iloinen sikahahmo on ravintolan logossakin.

Ravintolayrittäminen Thaimaassa ei ole useinkaan kultakaivos. Siljamäen perhe teki vuosikymmenen töitä ennen kuin ravintola alkoi kannattaa.

Ravintola muutti neljä kertaa, sekä toimipaikkaa että nimeä. Lopulta viime vuonna asiakaspaikat alkoivat olla täynnä.

– Ei ole yhtä selittäjää, vaan se on monien asioiden summa.

Eikä hän itsekään osaa kokonaan selittää yhtäkkistä menestystä. Koko perhe oli jo tottunut, että penni on pitkä.

Suthiporn Siljamäki laskuttaa asiakkai­ta Susanna Siljamäen kanssa. Nuorempi tytär Donna vie ruokaa pöytään. Ravintolassa työskentelee lisäksi puolentusinaa paikallista tarjoilijaa.

Thaimaan työlainsäädäntö on tiukka. Ravintolan työntekijöistä puolien on oltava thaimaalaisia. Työluvan saanti ei muutenkaan ole helppoa.

Donnan ja Susannan työnteossa ei ole ongelmia: heillä on sekä Suomen että Thaimaan passi. Sipillä on avioliiton suoma oikeus vuoden viisumiin kerrallaan. Paperisota on vuosien varrella hieman hellittänyt.

Ensimmäiset vuodet olivat vaikeampia. Aina viisumin umpeutuessa Siljamäen oli vietävä ulkomaalaisvirastoon nipullinen asiakirjoja.

Liitteinä oli muun muassa useita kuvia häistä, todisteena avioliiton aitoudesta. Nyt maahanmuuttoviranomaiset jo tuntevat hänet. Se auttaa, kuten kontaktit Thaimaassa aina.

Seurustelu-upseerin ilta etenee. Siljamäki soittaa sikaa ja pyytää tarjoilijaa tuomaan itselleen uuden Sangsom Coke -drinkin. Sen resepti on yksinkertainen: lasin pohjalle Sangsom-rommia ja päälle loraus kolajuomaa.

Pari koiraa ja kissa touhuavat nurkissa. Siljamäki kertoo, että vanhimmasta koirasta jätti aika. Käärme puri.

Koiran nimi oli Wai Deng, suomeksi punaviini. Punkuksi sitä kutsuttiin.

Siljamäki kertoo rajoittaneensa alko­holinkäyttöään. Nykyään päivää kohden menee vain seitsemän drinkkiä, hän sanoo ja hörähtää. Totta ainakin toinen puoli.

Hän on tuttu hahmo Hua Hinin baari­kaduilla. Joskus alkoholia kului enemmän kuin nyt.

Hua Hinissa on varsinainen suomalaissiirtokunta, ja sellaiset tapaavat olla riitaisia. Esimerkiksi Espanjan Aurinkorannikon suomalaisyhteisön erimielisyydet oli­vat julkisuudessa vuosikymmenen vaihteen molemmin puolin.

Eikä Siljamäki ole särmättömin persoona.

Sosiaalisen Siljamäen tuntenevat jotakuinkin kaikki Hua Hinin suomalaiset, eikä jokainen hänestä perusta. Etenkin kosteampina aikoina moni sai kokea, että Siljamäki osaa olla varsin piikikäs. Velkaakin on ollut moneen suuntaan. Ensimmäinen ravintolakin perustettiin velkarahalla.

Siljamäki tietää, ettei hän miellytä kaikkia maanmiehiä. Hän sanoo sen olevan ikävää, mutta ravintolabisneksessä siitä ei hänen mukaansa ole haittaa.

– Alusta alkaen tein työtä sen eteen, ettei ravintola profiloituisi vain suomalaiseksi.

Ei ole profiloitunut.

Nyt kainuulaisten Paavo ja Ulla Huovisen lisäksi ravintolan kymmenistä asioista muutama puhuu suomea. Yleisin kieli on ruotsi. Saksalaisia on myös paljon.

– Se onni on käynyt matkan varrella, että minulla on puhemiehiä yli kymmenestä maasta. En ole ketään pyytänyt puhumaan, mutta he puhuvat.

Thaimaahan Siljamäki lähti hetken mielijohteesta, ja se johde on kestänyt kymmenisen vuotta.

Thaimaa on arvaamaton paikka pienyrittäjälle, etenkin ulkomaalaiselle.

Siljamäki kertoo aina pitävänsä mielessä, että matto voi lähteä alta ja hän voi joutua jälleen tyhjän päälle.

– Se ei olisi ensimmäinen kerta, kun minulta on viety kaikki.

Nyt ei näytä siltä. Seurueet ovat syöneet, ja tanssilattia pullistelee asiakkaita. Sipi Siljamäki tanssittaa aluksi show’n vuoksi tarjoilijoitaan. Sen jälkeen Suthi­porn Siljamäki pyörähtelee tanssilattialla miehensä käsipuolessa.

Siljamäet ovat pitäneet yhtä viitisentoista vuotta. Niistä ensimmäiset olivat taloudellisesti liki toivotonta aikaa. Mutta he ovat buddhalaisia. Jos menee hyvin, hyvä. Jos ei mene, sitten eletään vaatimattomammin.

Suomeen Siljamäki ei aio palata.

– Se on poissuljettu vaihtoehto.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt