USA:n Afganistanin-joukkojen entinen komentaja haukkui ”moraalittoman” Trumpin – ”Isis ei ole lyöty”

Julkaistu:

Yhdysvallat
Eläkkeelle jääneen kenraalin mukaan äärijärjestö Isis ei ole lyöty vaikka presidentti niin väittää.
Yhdysvaltojen Afganistanin-joukkojen ja maassa toimivien kansainvälisten Nato-voimien entinen komentaja, kenraali Stanley McChrystal arvostelee presidentti Donald Trumpia, joka ilmoitti hiljattain määränneensä amerikkalaisjoukot kokonaan pois Syyriasta ja vähentävänsä niiden määrää merkittävästi Afganistanissa.

Trump on perustellut joukkojen kotiin tuomista sillä, että äärijärjestö Isis alkaa olla löyty. ABC-kanavan This Week -ohjelman haastattelussa McChrystal sanoi olevansa eri mieltä.

– En usko Isisin olevan lyöty, hän totesi.

– Suuri määrä tiedustelutietoa sanoo, että maailmalla on itse asiassa enemmän Isis-taistelijoita kuin muutama vuosi sitten, McChrystal sanoi.

Haastattelussa McChrystal myös yhtyi näkemykseen, jonka mukaan Trump toimii ”moraalittomasti” ja totesi, ettei usko Trumpin puhuvan totta.

Pitkän uran Yhdysvaltojen armeijassa tehneen McChrystalin mukaan vetäytyminen Syyriasta saattaa heikentää maan vaikutusvaltaa Lähi-idän alueella merkittävästi. Samaan aikaan Venäjä ja Iran kasvattavat omaa läsnäoloaan ja toimintaansa alueella.

Myös Afganistanissa on hänen mukaansa vaara käydä samoin.

– Juuri kun olimme istumassa alas Talibanin kanssa, juuri kun neuvottelut olivat alkamassa, hän käytännössä ojensi pois suurimman valttimme, McChrystal totesi.
Trumpin ilmoitus on tyrmistyttänyt sekä Yhdysvaltojen liittolaismaita että maan omia sotilasasiantuntijoita, jotka ovat pitäneet suunnitelmaan virheenä. Trump ilmoitti joukkojen vetämisestä Twitter-tilillään keskustelematta asiasta perusteellisesti sotilasneuvonantajiensa kanssa.

Trumpin mukaan Yhdysvallat olisi vähentämässä Afganistanissa olevista noin 14 000 sotilaastaan jopa puolet lähiaikoina. Ilmoitusta seuranneena päivänä puolustusministeri James Mattis kertoi eroavansa tehtävästään, vedoten erimielisyyksiin presidentin kanssa.

Trumpin päätöstä arvosteli myös vaikutusvaltainen republikaanisenaattori Lindsey Graham, jonka varoitti joukkojen vetämisen Afganistanista voivan johtaa uuteen syyskuun 11. terrori-iskun kaltaiseen tapahtumaan.

Sunnuntaina Trumpin kanssa lounastanut Graham kuitenkin sanoi tapaamisen jälkeen Trumpin olevan sitoutunut pysymään Syyriassa kunnes Isis on kokonaan lyöty. Grahamin mukaan Trump oli sanonut hänelle asioita, jotka saivat hänet enemmän vakuuttuneeksi presidentin suunnitelmista.

– Presidentti ymmärtää kuinka tärkeää tehtävän loppuun vieminen on, Graham totesi uutistoimisto AFP:n mukaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt