Alle 2-vuotias sairastui vakavasti tiukan vegaaniruokavalion takia – lääkärit kertoivat oikeudessa järkyttävän tiedon lapsen luista

Julkaistu:

Alle kahden vuoden ikäinen lapsi sairastui vakavasti puutteellisen ruokavalion takia.
Australialainen pariskunta on noussut otsikoihin, syynä tiukka vegaaniruokavalio, jonka takia 32- ja 34-vuotiaiden vanhempien pieni tytär sairastui riisitautiin.

Riisitauti aiheuttaa muun muassa vinoja jalkojen luita, rintakehän epämuodostumia ja vastustuskyvyn puutetta.

Asiasta uutisoi myös amerikkalainen Newsweek, joka siteeraa pitkälti The Daily Telegraphin australialaisversiota ja brittilehtiä.

Vuoden ja seitsemän kuukauden ikäisen lapsen ruokavalioon kuului aamiaisella kaurahiutaleita, riisimaitoa ja puolikas banaani. Lounaaksi hän sai paahtoleivän hillolla tai maapähkinävoilla. Illan ateriaan kuului tofua, riisiä tai perunaa.

Koska tytär oli ”nirso”, joskus iltaruokakin oli vain kaurahiutaleita, kertoo The Daily Telegraph.

Asiaa on käsitelty Downing Centren oikeustalossa Sydneyssä, jossa lapsen vanhemmat ovat tunnustaneet aiheuttaneensa vakavan vamman lapselleen.

Oikeustalossa kuultiin lääkäreitä, joiden mukaan tytön luut olivat niin hauraat, että lääkärit pelkäsivät niiden katkeavan ”tavallisesta käsittelystä”. Lapsella kerrotaan olleen murtumia ympäri kehoaan.

Lapsen fyysistä kuntoa kuvailtiin veltoksi ja hänen d-vitamiinitasoja ei pystytty havaitsemaan. Lapsella oli vakavia puutteita myös muun muassa kalsiumin, B12- ja A-vitamiinien sekä raudan ja sinkin osalta.

Viranomaisten mukaan lapsi ei kontannut tai puhunut sen jälkeen kun hänet otettiin huostaan.

Myös perheen kaksi vanhempaa lasta, 4- ja 6-vuotiaat pojat, otettiin huostaan. He elivät samalla ruokavaliolla kuin pikkusiskonsa. Kaikkien lasten terveydentila on kohentunut.

Vanhemmille luetaan tuomiot 16. tammikuuta.

Vegaaniruokavalio sopii myös lapsille

Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran verkkosivuilla todetaan, että huolellisesti koottu vegaaniruokavalio sopii myös lapsille ja nuorille.

– Vegaanin lautasmalli koostuu kolmesta ryhmästä: juures-, peruna- tai viljalisäkkeestä, tuoreista ja kypsennetyistä kasviksista sekä kasviproteiinin lähteestä, Evira kertoo.

Ryhmien osuus on kolmannes lautasesta.

– Aterian osien muutoksella peruslautasmalliin verrattuna varmistetaan erityisesti aterian riittävää energia- ja proteiinisisältöä.

Kolmanneksen lautasesta tulee olla proteiinipitoista kasvikunnan tuotetta: papuja, soijaa tai täysjyväviljaa.

Toinen kolmannes on muuta kasvista, josta osan tulisi olla mielellään kypsennettyä ja osan kypsentämätöntä.

Viimeinen kolmannes on pastan tai ohran kaltaista hiilihydraattilisää.

Riisitautia aiheuttaa D-vitamiinin puute. Evira huomauttaa, että D-vitamiinin saannin voi tarvittaessa turvata vitamiinivalmisteilla.

– Lapsille D-vitamiinivalmistetta annetaan suositusten mukaisesti kahden viikon iästä lähtien 10 μg/vuorokausi ja 2-18-vuotiaille 7,5 μg vuorokaudessa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt