Turkin kerrotaan lähettäneen joukkoja Syyrian raja-alueelle – Trump: Erdogan on mies, joka pystyy eliminoimaan Isisin

Julkaistu:

Turkki on lähettänyt vahvistusjoukkoja Syyrian vastaiselle rajalleen, kertoo turkkilaismedia.
Uutistoimisto Anadolun mukaan erilaisia aseistautuneita joukkoja on lähetetty raja-alueelle, ja uutistoimisto IHA sanoo joidenkin joukkojen menneen Syyrian puolelle.

Yhdysvallat on ilmoittanut vetävänsä joukkonsa Syyriasta, jossa sillä oli noin 2 000 sotilasta.

Presidentti Donald Trump totesi Twitterissä pitävänsä Turkin presidentin Recep Tayyip Erdoganin olevan mies, joka joka pystyy eliminoimaan Isisin Syyriasta. Trump kertoi Erdoganin vakuuttaneen hänelle, että loputkin Isis-taistelijat eliminoidaan.
Turkille Yhdysvaltojen päätös on ollut mieluinen, sillä nyt maa voi vapaammin kohdistaa iskuja Yhdysvaltojen tukemia kurdijoukkoja vastaan. Kurdisotilailla on ollut merkittävä rooli Isisin vastaisessa taistelussa, mutta Turkin hallinto pitää heitä terroristeina.

Trump ja Erdogan keskustelivat asiasta puhelimitse sunnuntaina. Turkin presidentin tiedotteen mukaan johtajat sopivat, että maiden sotilaalliset, diplomaattiset ja muut viranomaiset koordinoivat keskenään välttääkseen valtatyhjiön Syyriassa.

Asiantuntijat pelkäävät, että Yhdysvaltojen vetäytyminen antaa Turkille tilaisuuden aloittaa verisen sodan kurdeja vastaan. Huolta on myös Euroopassa: Ranskan presidentti Emmanuel Macron sanoi sunnuntaina harmittelevansa Trumpin päätöstä ja huomautti, että "liittolaisen on oltava luotettava".

Maanantaina Yhdysvaltain armeijan tiedottaja kertoi, että päätös Yhdysvaltojen joukkojen vetämisestä pois Syyriasta on allekirjoitettu.

Sen jälkeen, kun Trump ilmoitti joukkojen vetämisestä Syyriasta, ovat eronneet sekä Yhdysvaltain puolustusministeri Jim Mattis että Isisin vastaisesta taistelusta vastannut erityislähettiläs Brett McGurk.

McGurk on hoitanut Yhdysvaltojen suhteita Isisin vastaiseen koalitioon. New York Timesin mukaan hän on ilmoittanut, ettei hän voi panna toimeen presidentti Trumpin suunnitelmaa vetää joukot Syyriasta.