Tukholman keskustassa raju joukkotappelu – neljä sai puukosta

Ruotsin poliisi selvittää Sergelin torilla Tukholman keskustassa tapahtunutta puukotusta.

Joukkotappelu tapahtui Sergelin torilla Tukholman keskustassa.

Aftonbladetin mukaan neljä ihmistä on loukkaantunut joukkotappelussa T-Centralin metroaseman sisäänkäynnin luona Sergelin torilla.

– Alustavien tietojen mukaan hälytyksen tehnyt kertoi jonkun saaneen haavoja puukosta, kerrotaan Tukholman poliisista.

Poliisi hälytettiin paikalle perjantai-iltana noin kello 21.20. Paikalla oli useita ambulansseja ja poliisipartioita.

Kolmella loukkaantuneista kerrotaan olevan viiltohaavoja. Aftonbladetin mukaan yksi henkilö on loukkaantunut vakavasti, mutta hänen vammansa eivät ole hengenvaarallisia.

Poliisi etsii useita henkilöitä epäiltyinä törkeästä pahoinpitelystä. Tappeluun osallistuneiden määrä ei ole vielä tiedossa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?