Raekuuro aiheutti miljoonavahingot Sydneyssä

Tennispallon kokoiset rakeet moukaroivat torstai-iltana Australian suurinta kaupunkia ja aiheuttivat laajaa vahinkoa muun muassa autoihin ja asuntoihin.

21.12.2018 8:28 | Päivitetty 21.12.2018 8:29

Viranomaiset antoivat alueelle torstaina vakavan myrskyvaroituksen. Ukkosta ja salamointia seurasi yllättäen ryöppy kivikovia rakeita, jotka kasvoivat kuuron aikana rajusti ja isoimmat mahtuivat hädin tuskin nyrkkiin.

Sydneyssä raekuuro aiheutti mittavat vahingot.

Australian vakuutusalaa edustava järjestö kertoi perjantaina julkaistussa tiedotteessaan, että vakuutusyhtiöt olivat saaneet yli 25 000 korvauspyyntöä yhteensä yli 125 miljoonan dollarin eli lähes 80 miljoonan euron vahingoista.

– Nämä luvut tulevat kasvamaan rajusti lähipäivinä, kun asuntojen ja autojen omistajat sekä pienet yritykset arvioivat vahinkoja ja jättävät korvaushakemuksen, kertoo Australian Insurance Council tiedotteessaan.

Osa rakeista oli jopa kämmenen kokoisia jäämöhkäleitä.

Järjestön mukaan noin kolme neljäsosaa saaduista korvaushakemuksista koskee autojen ja muiden kulkuneuvojen saamia vahinkoja. Myös useiden talojen katot kärsivät vahingoista.

Raekuuro yllätti kaupunkilaiset.

Rajut raekuurot ovat verrattain yleisiä Sydneyn alueella, mutta vastaavaa ei ole nähty aivan viime vuosina. Vuonna 1999 rakeet aiheuttivat alueella arviolta 1,7 miljardin Australian dollarin eli yli miljardin euron vahingot.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?