Putin varoitti: Ydinaseen käyttökynnystä halutaan madaltaa – ”Kuuluu jo puheita, että niitä voisi käyttää”

rac

Julkaistu:

Vladimir Putinin mukaan on viitteitä siitä, että ydinaseen käyttökynnystä ollaan madaltamassa, mikä voi johtaa väärintulkintoihin ja jopa täysimittaiseen ydinsotaan.
Venäläinen toimittaja kysyi presidentti Vladimir Putinilta, kuinka tämä voisi rauhoittaa niitä lapsia ja kansalaisia, jotka ovat alkaneet pelätä ydinsodan mahdollisuutta.

Putinin mukaan maailmalla on vaarallisia merkkejä siitä, että ydinaseen käyttökynnystä ollaan madaltamassa ainakin puheiden tasolla.

– On olemassa tendenssi laskea käyttökynnystä. Esimerkiksi on idea tehdä pienen tehon ydinaseita ja läntisiltä analyytikoilta kuuluu jo puheita, että niitä voisi käyttää, Putin sanoi suuressa lehdistötilaisuudessaan Moskovassa.

Putinin mukaan toinen hyvin vaarallinen ilmassa oleva ajatus on mahdollisuus käyttää mannertenvälisiä ballistisia ohjuksia ilman ydinkärkiä.

– Jos ballistinen ohjus lähtee lentoon, kuka tietää, onko siellä ydinase vai ei? Siinä on mahdollisuus virheisiin, se on hyvin vaarallista, Putin varoitti.

Putin arvosteli jälleen Yhdysvaltoja sen ohjuspuolustusjärjestelmästä ja uhkauksesta irrottautua keskimatkan ydinaseiden rajoitussopimuksesta.

– Jos niitä (keskimatkan ohjuksia) tulee Eurooppaan, niin mitä meidän on tehtävä? Putin kysyi retoriseen sävyyn.

Putinin mukaan tällä hetkellä Venäjä johtaa muita maita jopa tietyllä tasolla ydinaseiden kehittelyssä, sillä hänen mukaansa Venäjällä on ainutlaatuisia ohjuksia, joita ei ole muilla. Hänen mukaansa tämä on kuitenkin väliaikainen tilanne eikä Venäjä tähtää ylivoimaan ydinaseilla.

– Me emme tähtää etuasemaan, vaan balanssiin ja strategisen voimatasapainon säilyttämiseen, Putin vakuutti.

Putinin mukaan uudet keskustelut ydinaseiden rajoittamisesta pitäisi käynnistää pian, sillä muuten maailmaa voi uhata koko sivilisaation tai planeetan tuho.

– Mitään keskusteluja ei kuitenkaan käydä. Mutta me takaamme silti aina oman turvallisuutemme ja me tiedämme, miten se tehdään.