Trump hehkuttaa päätöstä vetää joukot Syyriasta – jopa omat varoittavat seurauksista: ”Isisin unelma”

rac

Julkaistu:

Syyria
Presidentti Donald Trumpin mukaan amerikkalaisjoukot vedetään pian pois Syyriasta.
Keskiviikkona Trump julisti äärijärjestö Isisin olevan lyöty Syyriassa, joka on hänen mukaansa ollut ainoa syy pitää amerikkalaisjoukot maassa. Syyriassa tällä hetkellä noin 2000 amerikkalaissotilasta, joiden tehtävänä on pääasiassa ollut kouluttaa paikallisia SDF-kurdijoukkoja Isisin vastaista taistelua varten.

Viime viikolla kurdijoukkojen kerrottiin onnistuneen ajamaan Isisin pois Hajininista, joka oli viimeinen merkittävä järjestön hallussaan pitämä kaupunki.

– Olemme lyöneet heidät ja kunnolla. Olemme vallanneet alueet takaisin. Ja nyt joukkojemme on aika palata kotiin, Trump julisti keskiviikkona Twitter-tilillään julkaisemallaan videolla.
Trumpin ilmoitus on ristiriidassa Yhdysvaltojen pitkäaikaisen linjauksen kanssa ja sen kerrotaan tulleen yllätyksenä niin amerikkalaisille lainsäätäjille, maan puolustusministeriölle kuin maan liittolaisillekin. Näin siitä huolimatta, että Trump on kertonut haluavansa lopettaa Yhdysvaltojen sotkeutumisen toisten maiden asioihin ja säästää rahaa vetämällä amerikkalaisjoukkoja pois maailmalta.

Uutistoimisto AFP:n lähteen mukaan Trumpin tarkoituksena on todella vetää kaikki amerikkalaisjoukot Syyriasta.

– Täysi vetäytyminen, kaikki tarkoittaa kaikkea, hallintolähde vahvistaa AFP:lle.

Suunnitelman toteuttamisen aikataulu ei vielä ole selvillä, mutta hallinnon edustajan mukaan vetäytymisen on tarkoitus tapahtua pian.

Uutistoimisto Reutersin lähteen mukaan Yhdysvallat olisi vetämässä ulkoministeriönsä edustajat Syyriasta jo vuorokauden sisällä. Sotilasjoukkojen pois vetämisen taas olisi tarkoitus tapahtua 60-100 päivän sisällä.


Asiantuntijat varoittavat Yhdysvaltojen vetäytymisen voivan aiheuttaa merkittävää epävakautta Syyriaan, jonka vuonna 2013 alkaneeseen sisällissotaan ovat sotkeutuneet myös lukuisat naapurimaat ja muun muassa Venäjä.

Isisiä vastaan taisteleville kurdijoukoille tukijan poistuminen tarkoittaisi epävarmuutta tulevasta. Pelkona on, että Yhdysvaltojen vetäytyminen rohkaisisi Turkkia voimistamaan hyökkäyksiään kurdeja vastaan. Turkki pitää SDF-joukkoja terroristiryhmittymänä.

Amerikkalaisen Middle East Institute -ajatuspajan tutkija Charles Lister kutsui Trumpin päätöstä ”tavattoman lyhytnäköiseksi ja hyväuskoiseksi”.

– Tämä vaihtoehto on unelma paitsi Isisille, myös Venäjälle, Iranille ja Assadin hallinnolle, jotka tulevat kaikki hyötymään merkittävästi Yhdysvaltojen vetäytymisestä, Lister totesi.

”Tulee vainoamaan vuosia eteenpäin”

Yhdysvalloissa myös molempien puolueiden senaattorit varoittivat suunnitelman seurauksista. Demokraatteja edustavan Jack Reedin mukaan vetäytyminen merkitsisi kurdien pettämistä ja olisi jälleen yksi esimerkki siitä, ettei Trump kykene tekemään kansainvälisesti merkittäviä ratkaisuja.

Myös Trumpin oman puolueen lainsäätäjät varoittivat presidenttiä suunnitelmasta. Floridalainen republikaanisenaattori Marco Rubio kutsui vastoin sotilaallisen johdon neuvoja tehtyä päätöstä ”suureksi virheeksi” joka toteutuessaan tulee vainoamaan Trumpin hallintoa tulevina vuosina.
Myös Trumpin merkittävimpiin tukijoihin kuuluva senaattori Lindsey Graham kutsui päätöstä epäviisaaksi ja sanoi sen asettavan kurdit vaaraan.

Valkoisen talon tiedottaja Sarah Sanders kommentoi asiaa lausunnossaan sanomalla, ettet Yhdysvaltojen vetäytyminen tarkoita kymmenten maiden kansainvälisen koalition Isisin-vastaisen taistelun loppumista Syyriassa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt