Kaksi reppureissussa ollutta pohjoismaalaista naisturistia löydettiin kuolleina Marokosta - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Kaksi reppureissussa ollutta pohjoismaalaista naisturistia löydettiin kuolleina Marokosta

Parikymppiset naiset olivat kotoisin Norjasta ja Tanskasta. VG:n tietojen mukaan heihin oli kohdistettu brutaalia väkivaltaa.

18.12.2018 7:47

Kaksi skandinavialaista naisturistia on löydetty kuolleena Marokosta, uutisoi BBC, jonka mukaan Marokon sisäministeriö on tiedottanut, että naisten kauloilta on löydetty viiltoja.

Naiset ovat kotoisin Norjasta ja Tanskasta. Heidät löydettiin Imilin kaupungista, joka sijaitsee Pohjois-Afrikan korkeimman vuoren Toubkalin juurella ja noin sata kilometriä etelään turistien suosimasta Marrakechin kaupungista.

Sisäministeriön mukaan poliisi on aloittanut tutkinnan tapauksesta.

Asiasta uutisoi myös norjalaislehti VG, jonka tietojen mukaan parikymppisten reppureissulla Marokossa olleiden naisten ruumiit löydettiin maanantaina ja että heihin oli kohdistunut brutaalia väkivaltaa. Naisia oli isketty veitsellä tai jollain muulla terävällä esineellä.

Norjalaislehti kertoo paikallisiin tiedotusvälineisiin viitaten, että alue on sittemmin eristetty ja sieltä liikkeelle lähteviä vaelluksia on peruttu.

Naiset löydettiin vuoristoisista olosuhteista noin kymmenen kilometrin päästä Imilin kaupungista. 15 vuotta perheensä kanssa seuduilla vaelluksia järjestänyt Mustapha kertoo VG:lle, ettei paikkaan pääse autolla.

– Koko Imil on shokissa, hän kertoo.

Turismi on yksi Marokon tärkeimmistä elinkeinoista. Sääolot paikalla ovat lumiset ja kylmät, mutta yleisesti ottaen Marokkoa on pidetty melko turvallisena matkakohteena. Paikallisten pelkona onkin, että länsimaiset turistit säikähtävät tapausta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?