Satoja peuroja laittomasti tappanut mies joutuu katsomaan vankilassa Bambi-elokuvan kerran kuukaudessa

Julkaistu:

Yhdysvaltalaismiehen vankeustuomioon sisältyy poikkeuksellinen ”lisärangaistus”.
Jopa satoja peuroja laittomasti tappanut mies on tuomittu vuodeksi vankeuteen Missourin osavaltiossa Yhdysvalloissa.

Tuomittu 29-vuotias mies sekä tämän isä ja veli pidätettiin elokuussa vuosia kestäneen tutkinnan jälkeen. Metsästysrikoksia oli tapahtunut Keskilännessä Kansasin, Missourin ja Nebraskan osavaltiossa sekä Kanadan puolella.

Missourin luonnonsuojeluviranomaisen mukaan kyseessä on yksi osavaltion historian törkeimmistä metsästysrikoksista. Sen mukaan miehet olivat tappaneet kolmen vuoden aikana laittomasti jopa satoja peuroja. Tapettujen eläinten tarkkaa lukumäärää ei ole tiedossa.

Salametsästäjät olivat lisäksi ottaneet eläimiltä päät irti ja jättäneet ruhot mätänemään.

Jutun päätekijä tuomittiin vuodeksi vankeuteen.

Lisäksi oikeuden tuomari Robert George määräsi vankeustuomioon poikkeuksellisen lisäpykälän: salametsästäjä joutuu katsomaan Disneyn Bambi-elokuvan vankilassa kerran kuukaudessa.

Katselukertoja pitäisi siis kertyä 12. Ensimmäinen katselu pitää olla suoritettuna 23. joulukuuta mennessä.

Rangaistuksesta kertovat muun muassa BBC ja Washington Post.

Klassikkoanimaatioelokuva Bambi julkaistiin vuonna 1942. Siinä päähenkilön, Bambi-nimisen metsäkauriin emo joutuu metsästäjän tappamaksi.