Ulkomaat

Trump lupasi palkata ”vain parhaat” – nyt jo viisi alaista tunnustanut tai tuomittu rikoksesta

Julkaistu:

Entisten alaisten tuomiot kietoutuvat myös rikosepäilyihin Trumpia itseään vastaan.
Presidenttiehdokas Donald Trump kehui vaalikampanjansa aikana useaan otteeseen, kuinka hän ”ympäröi itsensä parhailla ihmisillä” sekä kampanjassa että vaalivoiton jälkeen Valkoisessa talossa.

Nyt jo viisi Trumpille työskennellyttä henkilöä on tunnustanut syyllistyneensä rikoksiin tai tuomittu niistä. Kolme heistä kuului aivan Trumpin lähipiirin kovaan ytimeen kesällä ja syksyllä 2016.

Trumpin vastustajat ovat verranneet hänen lähipiirinsä toimintaa jopa rikollisperheeseen ja syyttäneet presidenttiä kehnosta arvostelukyvystä, kun taas Trump ja hänen kannattajansa vähättelevät rikoksia ja pitävät tutkimuksia poliittisena ajojahtina.

Lisää syytteitä ja tuomioita saattaa olla luvassa, kun erikoissyyttäjä Robert Muellerin tutkimukset etenevät. Trumpin entiset luottomiehet ovat ryhtyneet yhteistyöhön viranomaisten kanssa. Seuraavassa katsaus Trumpin alaisten rikoksiin ja siihen, miten ne liittyvät itse presidenttiin:
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Cohen, 3 vuotta vankeutta

Trumpin entinen pitkäaikainen asianajaja ja ”fikseri” Michael Cohen tunnusti syyllisyytensä vaalirahoituslakien rikkomiseen, kun hän presidentinvaalien alla 2016 maksoi pornotähti Stormy Danielsin ja Playboy-malli Karen McDougalin hiljaiseksi seksisuhteesta Trumpiin. Lisäksi Cohen tuomittiin valehtelusta kongressille, kun hän pimitti tietoja Trumpin bisnesaikeista venäläisten kanssa vaalien alla.


Cohen tuomittiin kolmeksi vuodeksi vankilaan. Hän aloittaa tuomion suorittamisen 6. maaliskuuta paikassa, jonka vankeinhoitolaitos päättää. Cohen on anonut pääsyä liittovaltion matalan turvatason vankilaan Otisvilleen noin 130 kilometrin päässä New Yorkin Manhattanilta, jossa tuomio luettiin keskiviikkona.

Cohen toi rikossyytteet lähemmäksi Trumpia kuin kukaan aiemmin, kun hän todisti suorittaneensa laittomat maksut ”Henkilö 1:n” eli Trumpin toimeksiannosta ja valvonnassa.

– Tunsin, että velvollisuuteni oli peitellä hänen likaisia temppujaan, Cohen vuodatti.

– Sokea uskollisuuteni tälle miehelle sai minut valitsemaan valon sijasta pimeyden.

Trump syyttää Cohenia valehtelijaksi, eikä tämän sana välttämättä painaisi oikeudessa presidenttiä vastaan. Trumpin osallisuudesta on tiettävästi kuitenkin myös muita todistajia, jotka olivat paikalla kokouksissa.

Tapaukseen kietoutuu skandaalilehti National Enquirer ja sen päätoimittaja David Pecker. Lehti osti McDougalin tarinan ja jätti sen julkaisematta palveluksena Trumpille. Trumpin ystäviin kuuluva Pecker on luvannut puhua syyttäjille välttääkseen joutumasta leivättömän pöydän ääreen.
Cohenin yhteistyö erikoissyyttäjä Muellerin kanssa lievensi tuomiota. Vielä ei tiedetä, mitä Cohen kertoi, mutta hänen on väitetty olleen keskeisessä roolissa myös Venäjän suuntaan. Tästä voi tulla Trumpille lisää vaikeuksia.

Flynn, rangaistus tiistaina

Ex-tiedustelukenraali Michael Flynn toimi Trumpin vaalikampanjan asiantuntijana ja yhtyi kampanjatilaisuuksissa vaatimuksiin saada Hillary Clinton lukkojen taakse. Ensi tiistaina Flynnin on määrä kuulla liittovaltion tuomarilta Washingtonissa, joutuuko hän itse lukkojen taakse väärästä valasta.


Trumpin vaalivoiton jälkeen Flynn kommunikoi Venäjän suurlähettilään Sergei Kisljakin kanssa, valehteli sitten keskusteluistaan liittovaltion poliisille FBI:lle ja jäi kiinni, koska keskustelut Kisljakin kanssa olivat tallentuneet elektroniseen seurantaan. Hän sai pikapotkut Trumpin hallinnon turvallisuusneuvonantajan pestistä.

Flynn vaihtoi puolta ja alkoi puhua Muellerille. Ei tiedetä, mitä hän kertoi. Sen on uumoiltu olevan tärkeää, koska Flynnin tuomion langettaminen on siirtynyt koko ajan eteenpäin. Nyt hänen asianajajansa hakevat lievää ehdollista tuomiota. Flynnin lavertelut merkinnevät myös lisävaikeuksia Trumpille.

Manafort, vankila odottaa

Vero- ja pankkipetokset, vieraan vallan rekisteröimättömänä agenttina toimiminen, oikeuden vastustaminen, valheelliset lausunnot. Kukaan Trumpin lähipiiriin kuuluneista ei ole vajonnut niin syvälle kuin entinen kampanjapäällikkö Paul Manafort.


Tuomio on tullut toistaiseksi vain petoksista, joista Manafort, 69, voi joutua vuosiksi vankilaan. Rangaistus uhkaa muuttua loppuiän mittaiseksi istunnoksi, sillä kun Manafort ryhtyi puhumaan erikoissyyttäjä Muellerille, tämä totesi Manafortin valehtelevan ja lisäsyytteitä on tulossa. Rangaistukset kotiarestissa tällä hetkellä olevalle Manafortille on määrä lukea 6. helmikuuta ja 5. maaliskuuta ja ne lasketaan yhteen.

Tuomiot eivät liity Trumpiin, vaan Manafortin bisneksiin. Manafort on kaikesta päätellen päättänyt olla kavaltamatta Trumpia muissa asioissa. On spekuloitu, että Trump päästäisi Manafortin pälkähästä armahduksella, jolla tosin olisi vakavia poliittisia seurauksia presidentille.

Erikoissyyttäjän tutkinnassa voi vielä paljastua Manafortiin liittyen lisää tietoja Trumpin kampanjan ja Venäjän yhteyksistä, jos niitä oli.

Papadopoulos, 2 viikkoa vankeutta

George Papadopoulos oli kampanjatyöntekijä, joka toukokuussa 2016 lörpötteli australialaisdiplomaatille Lontoossa, että venäläisillä on arkaluontoista materiaalia Hillary Clintonista. Diplomaatti kertoi asiasta FBI:lle, joka käynnisti kesällä tutkinnan Trumpin kampanjan Venäjä-yhteyksistä.


Papadopoulos oli saanut tietonsa venäläiskontakteiltaan jo aiemmin keväällä, Kun hän myöhemmin tajusi tietojen tulenarkuuden, hän valehteli kuulusteluissa kontaktien ajankohdasta ja haittasi tutkintaa. Hän sai 14 päivän ehdottoman tuomion ja käveli vankilasta vapaalle jalalle viime viikolla. Hän suorittaa vielä ehdonalaista ja yhdyskuntapalvelua.

Trump on vähätellyt Papadopoulosta kampanjan ”kahvipojaksi”. Syyttäjien mukaan hän oli kuitenkin yksi keskeinen linkki yrityksissä rakentaa keskusteluyhteyttä Trumpin kampanjan ja Venäjän välille.

Gates, odottaa tuomiota

Rick Gates oli Manafortin bisneskumppani ja myöhemmin kakkosmies, kun tämä toimi Trumpin kampanjapäällikkönä. Erikoissyyyttäjä Mueller luopui osasta syytteistä Gatesia vastaan, kun hänen todistuksensa hankki Manafortille petostuomiot viime kesänä.


Gatesia odottaa yhä tuomio salaliitosta, kun hän kätki Manafortin kanssa Ukrainasta tienaamiaan miljoonia ja valehteli viranomaisille. Kumpikaan rikos ei liity Trumpin vaalikampanjaan. Gates oli kuitenkin keskeisellä paikalla kampanjassa, ja hänen tuomionlukuaan on toistuvasti lykätty, kun hän on avustanut Muellerin tutkintaa. Toistaiseksi ei tiedetä, mitä hän on kertonut, mutta Gatesin arvellaan tietävän Manafortin ja venäläisten kontakteista.

Lisää syytteitä tulossa?

Erikoissyyttäjä Robert Muellerin tutkinnan johdosta on lisäksi saanut tuomion kolme muuta miestä, jotka eivät kuitenkaan ole olleet Trumpin alaisia.

Heistä merkittävin on on washingtonislaislobbari Sam Patten, joka tunnusti elokuussa, että hän osti Trumpin virkaanastujaisiin liput venäläismieliselle ukrainalaiskonsultille Konstantin Kilimnikille. Patten toimi bulvaanina, koska ulkomaalaiset eivät saa lakien mukaan rahoittaa amerikkalaisia vaalikampanjoita tai virkaanastujaisia.

Patten ei ehkä ollut ainoa, sillä tuoreen tiedon mukaan virkaanastujaiskomiteaa ja Trumpia tukevaa vaalikomiteaa tutkitaan laajemminkin ulkomaisen rahan – ja sitä myöten vaikutusvallan – ujuttamisesta Trumpia lähellä oleville tahoilla. Tutkinnassa ovat mukana Manafort ja Gates.

Erikoissyyttäjä Muellerin tutkinnasta tiedetään, että siinä on viime aikoina selvitetty erityisesti Trumpin lähipiirin yhteyksiä vuotosivusto Wikileaksiin, joka julkaisi venäläisten hakkeroimia sähköposteja Clintonista. Sekä Trumpin ystävä, republikaanivaikuttaja Roger Stone että hänen lähikontaktinsa Jerome Corsi ovat sanoneet saavansa todennäköisesti syytteet.
Lonkerot voivat ulottua vieläkin lähemmäs Trumpia, sillä hänen vanhimman poikansa Donald Trump Jr:n lausunnot kampanjan aikaisista venäläisten tapaamisista saattavat paljastua valheellisiksi.

Korjaus 9.1.2019: Konstantin Kilimnik on ukrainalaiskonsultti, ei oligarkki.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt