Trumpin asianajaja tuomittiin kolmeksi vuodeksi vankilaan: ”Trump johdatti minut pimeyden tielle” - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Trumpin asianajaja tuomittiin kolmeksi vuodeksi vankilaan: ”Trump johdatti minut pimeyden tielle”

Presidentti Donald Trumpin entinen luottomies ja asianajaja Michael Cohen on saanut vankeustuomion.

12.12.2018 19:36

Michael Cohen sai yhteensä kolme vuotta vankeutta maksettuaan Trumpin kanssa väitetyissä suhteissa olleet naiset vaikenemaan vuoden 2016 presidentinvaalikampanjan aikana sekä valehdeltuaan kongressin kuulemisessa Trumpin rakennusprojektista Moskovassa.

Tuomio annettiin Manhattanin oikeudessa New Yorkissa keskiviikkona. Hän sai kolmen vuoden vankeustuomion vaalirahoituslain rikkomisesta sekä kaksi kuukautta lisää vankeutta väärän lausunnon antamisesta kongressille. Tuomiot yhdistetään.

Lisäksi hänet tuomittiin maksamaan 1,4 miljoonan dollarin korvaukset ja 500 000 dollarin sakot. Oikeuden tuomarin mukaan Cohenin on ilmoittauduttava Otisvillen vankilaan New Yorkin osavaltiossa 6. maalliskuuta mennessä.

Cohen on myöntänyt maksaneensa kahdelle naiselle, jotta nämä vaikenisivat seksisuhteistaan Donald Trumpiin ennen tämän valintaa presidentiksi. Trump on kiistänyt suhteet.

Cohen tunnusti syyllisyytensä vaalirahoitusrikokseen elokuussa ja väärään lausuntoon marraskuussa.

Cohen oli oikeudessa pyytänyt kyyneleet silmissä anteeksi tekojaan, jotka kertoi tehneensä ”sokeasta uskollisuudesta” pomolleen, joka ”johdatti minut pimeyden tielle valosta”. Cohen sanoi, että ”kerrasta toiseen uskoin velvollisuuteni olla peitellä hänen (Trumpin) hämärätekojaan”.

– Otan täyden vastuun jokaisesta teosta, jotka olen tunnustanut. Niin omistani kuin niistä, jotka liittyvät Yhdysvaltain presidenttiin.

Trump on lakimiehineen yrittänyt kiistää Cohenin väitteet ja presidentti oli todennut Cohenin ansaitsevan ”täydellisen” tuomion.

Erikoissyyttäjä Robert Mueller vetää tutkimuksia Trumpin vaalikampanjan mahdollista Venäjä-yhteyksistä. Tutkijoiden mukaan Cohen on tarjonnut ”hyödyllistä tietoa”.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?