Ulkomaat

Mammuttimainen Diego-lumimyrsky koettelee Yhdysvaltoja – sadattuhannet ilman sähköjä, tuhansia lentoja peruttu

Julkaistu:

Voimakas lumimyrsky vaikeuttaa liikennettä Yhdysvaltojen kaakkoisosassa.
Viikonloppuna Pohjois- ja Etelä-Carolinan ja Virginian osavaltioiden alueille iskenyt Diego-lumimyrsky on amerikkalaisen CNBC-kanavan mukaan katkaissut sähköt noin 200 000 kotitaloudelta. Pohjois-Carolinan Charlottesta operoiva American Airlines -lentoyhtiö kertoi sunnuntaina peruneensa noin 1 100 lentoa myrskyn vuoksi.

Sosiaaliseen mediaan sunnuntai-iltana ladattujen kuvien ja videoiden perusteella lumi oli kaatanut puita sähkölinjojen ja teiden päälle ja katkaissut liikenteen esimerkiksi tärkeällä Interstate 40 -moottoritiellä.
Pohjois-Carolinassa myrskyn tuloon oltiin valmistauduttu etukäteen, ja perjantaina osavaltion kuverööri Roy Cooper julisti hätätilan lumentulon vuoksi. Viranomaiset kehottivat alueen asukkaita varaamaan koteihinsa ruokaa, juomaa ja paristoja ainakin kolmeksi päiväksi sähkökatkosten ja teiden tukkeutumisen varalta.

Kansallinen sääpalvelu varoitti rannikon asukkaita myös kovasta tuulesta, mahdollisista tulvista ja rantojen maa-aineksen eroosiosta. Myrskyvaaran kerrottiin ennakkoon jatkuvan maanantaihin puoleen päivään saakka.