Ulkomaat

Trump: Valkoisen talon kansliapäällikkö John Kelly jättää työnsä vuoden loppuun mennessä – seuraaja ilmoitetaan lähipäivinä

Julkaistu: , Päivitetty:

John Kellyn lähtöä on spekuloitu jo kuukausien ajan. Nyt Yhdysvaltain presidentti on vahvistanut kansliapäällikön jättävän tehtävänsä.
Valkoisen talon kansliapäällikkö John Kelly jättää työnsä vuoden loppuun mennessä, kertovat useat yhdysvaltalaiset tiedotusvälineet. Asiasta kertoi presidentti Donald Trump lauantaina puhuessaan toimittajille Valkoisen talon pihalla.

Philadelphiaan lähdössä ollut Trump kertoi myös ilmoittavansa Kellyn seuraajan parin päivän sisällä.

– John Kelly on lähdössä – en tiedä, voinko sanoa, että ”jäämässä eläkkeelle”. Mutta hän on hieno mies. John Kelly lähtee vuoden loppuun mennessä, Trump sanoi New York Timesin mukaan.


Kellyn lähtöä on spekuloitu jo kuukausien ajan. Perjantaina CNN uutisoi, että Kelly olisi jättämässä eroilmoituksensa lähipäivinä. Uutiskanavan mukaan tilanne Valkoisessa talossa olisi tulehtunut siihen pisteeseen, että Trump ja Kelly eivät olisi enää keskenään edes puheväleissä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy
Edellisen kerran Kellyn lähtöä ennakoitiin marraskuussa, jolloin Trumpin kerrottiin harkinneen vakavasti kansliapäällikkönsä erottamista.

Perjantaina kerrottiin myös, että Kelly oli hiljattain ollut Trumpin vaalikampanjan Venäjä-kytkyjä tutkivan erikoissyyttäjä Robert Muellerin tiimin kuultavana.


Kelly aloitti kansliapäällikkönä reilu vuosi sitten, kun hänen edeltäjänsä sai Trumpilta potkut Twitterin välityksellä. Neljän tähden kenraalin uskottiin voivan tuoda tasapainoa Valkoisen talon sisäiseen kaaokseen. Ennen nimitystä hän oli toiminut kotimaan turvallisuudesta vastaavana ministerinä.

Alkuvuodesta Kellyn uutisoitiin ajautuneen valtataisteluun Trumpin Ivanka-tyttären ja vävyn Jared Kushnerin kanssa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Lisäksi Kelly on myös itse joutunut kohujen keskelle. Hän esimerkiksi loukkasi floridalaista edustajainhuoneen jäsentä käyttäen virheellistä tietoa. Myöhemmin hän kieltäytyi pyytämästä anteeksi.

Kellyä on myös kritisoitu hänen vaihtelevasta suhtautumisestaan entisen Valkoisen talon henkilöstösihteerin Rob Porterin perheväkivaltasyytöksiin. Syyskuussa Kelly joutui kiistämään, että olisi kutsunut Trumpia ”idiootiksi”, kuten annettiin ymmärtää Bob Woodwardin paljastuskirjassa Fear.

Tällä hetkellä varteenotettavimpana kandidaattina uudeksi kansliapäälliköksi pidetään varapresidentti Mike Pencen henkilöstöpäällikkö Nick Ayersia, 36.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt