Ulkomaat

Ryöstäjät ja vandaalit iskivät liikkeisiin Pariisin keskustassa – noin 30 ihmistä loukkaantunut Ranskan mellakoinneissa

Julkaistu: , Päivitetty:

Poliisi on ottanut lauantaina Ranskassa kiinni 700 mielenosoittajaa.
Kymmeniätuhansia kerääntynyt lauantaina ympäri Ranskaa keltaliivien protesteihin, kertoo AFP. Hallitusta vastustavien mielenosoitusten pelättiin muuttuvan väkivaltaisiksi. Pelko ei ollut täysin aiheeton sillä loukkaantuneita kerrottiin olevan noin 30. Näistä kolme oli poliiseja.

Aamulla noin 8 000 poliisia oli paikalla eri puolilla kaupunkia tarkistamassa mahdollisia mielenosoittajia.

Pariisissa koettiin viime viikonloppuna pahimmat mellakat vuosikymmeniin. Keltaliivien mielestä maan presidentti Emmanuel Macron ajaa ainoastaan rikkaiden asiaa.


Protestoijat ovat nimenneet tälle päivälle suunnittelemansa toimet ”Neljänneksi näytökseksi”. He ovat väläytelleet, että edessä ovat pahimmat väkivaltaisuudet sitten vuoden 1968 opiskelijamellakoiden.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Protestit käynnistyivät 17. marraskuuta polttoaineiden hinnan nousuun liittyen ja levisivät nopeasti sosiaalisen median avulla.

Artikkeli päivitetty 8.12.2018 kello 21.43. Suora lähetys Pariisista on päättynyt.

Päätapahtumat

Lukuisia liikkeitä joutui hyökkäysten kohteeksi Pariisissa

Pääministeri esitti uusia neuvotteluita keltaliivien kanssa

Tuhannet osallistuivat Pariisissa ilmastonmuutoksen vastaiselle marssille mellakoista huolimatta

Keltaliivit protestoivat myös Belgiassa

Pääministeri vetosi mielenosoittajiin

Näytä lisää(2 kpl)

Hetki hetkeltä seuranta päättyy

Ilta-Sanomat seurasi Ranskan mellakointia lauantai-iltapäivästä lähtien hetki hetkeltä. Nyt hetki hetkeltä seuranta päättyy. Lisää uutisia Ranskan tilanteesta luettavissa Ilta-Sanomien verkkosivuilla osoitteessa is.fi.

Lukuisia liikkeitä joutui hyökkäysten kohteeksi Pariisissa

Keltaliivien lauantaisista protesteista Ranskassa ei muodostunut niin väkivaltaisia kuin ennalta pelättiin. Uutistoimisto AFP kertoo kuitenkin, että Pariisin keskustassa paloi päivän mittaan lukuisia autoja. Myös useat liikkeet joutuivat vandalismin kohteeksi, kun mellakoitsijat rikkoivat niiden ikkunoita.

Pariisin pormestari Anne Hidalgo luonnehti mellakoitsijoiden toimintaa huliganismiksi.

- Jälleen kerran, tämä on erittäin valitettavaa, Hidalgo kirjoitti pikaviestipalvelu Twitterissä.

AFP:n mukaan osa liikkeistä ryöstettiin. Ryöstettyjen liiketilojen joukossa kerrotaan olevan muun muassa Starbucksin-kahvila.

Pääministeri esitti uusia neuvotteluita keltaliivien kanssa

Pääministeri Edouard Philippe on esittänyt uusien neuvottelujen aloittamista keltaliiviliikkeen kanssa, kertoo STT. Pääministeri lupasi myös, että hallitus aikoo keskittyä jatkossa elinkustannusten nousun aiheuttamiin huoliin.

Ranskan sisäministeri väittää mellakoiden olevan hallinnassa

Uutistoimisto Reuters kertoo Ranskan sisäministerin väittäneen, että mellakat olisi saatu hallintaan. Reutersin välittämä suora lähetys Pariisin keskustasta ei kuitenkaan tue väitettä, sillä alueella näkyy savuvanoja ja pieniä tulipaloja. Sisäministerin mukaan poliisin läsnäoloa mellakka-alueilla jatketaan tarvittaessa sunnuntaina.

Tuhannet osallistuivat Pariisissa ilmastonmuutoksen vastaiselle marssille mellakoista huolimatta

Samaan aikaan kun ympäri Ranskaa on osoitettu mieltä ja mellakoitu lauantaina, tuhannet ihmiset ovat marssineet Pariisissa vaatien kovempia toimia ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

Marssi toteutui siitä huolimatta, että polttoaineveron korotuksen vuoksi alun perin protestinsa käynnistäneiden keltaliivien pelättiin romuttavan suunnitelmat.

Poliisin mukaan marssijoita oli 17 000, tosin järjestäjien mukaan heitä olisi ollut jopa 25 000. Joka tapauksessa määrät ovat vastaavia kuin aiemmilla ilmastomarsseilla siitä huolimatta, että kaupungilla mellakoitiin samaan aikaan tuhansien ihmisten voimin.

Järjestäjät joutuivat kuitenkin muuttamaan marssin reittiä mellakoiden vuoksi. He eivät kuitenkaan suostuneet peruuttamaan tapahtumaa sisäministerin pyynnöstä huolimatta.

Keltaliivit protestoivat myös Belgiassa

Uutistoimisto AFP kertoo, että keltaliivit ovat osoittaneet mieltään lauantaina myös Ranskan naapurimaassa Belgiassa. Brysselissä järjestettyyn mielenosoitukseen osallistui noin tuhat ihmistä. Yksi poliisi loukkaantui kasvoihinsa, mutta hänellä ei ole hengenvaaraa. Poliisi pyrki rauhoittamaan pahimpia levottomuuksia vesitykkien ja kyynelkaasun avulla. AFP:n mukaan ainakin 400 ihmistä on pidätetty.

Pariisissa loukkaantunut myös useita poliiseja

Pariisissa ainakin 30 ihmistä on loukkaantunut hallitusta vastustavien mielenosoittajien ja poliisien välisissä yhteenotoissa. BBC:n mukaan loukkaantuneiden joukossa on myös kolme poliisia.

Pääministeri vetosi mielenosoittajiin

Pääministeri Edouard Philippe on vedonnut mielenosoittajiin.

- Teemme kaikkemme, jotta voisimme viettää tämän päivän ilman väkivaltaa, ja jotta tällä viikolla käynnistämämme dialogi voisi jatkua parhaissa mahdollisissa olosuhteissa, pääministeri sanoi televisiossa.

Ranskan hallitus joutui ottamaan aiemmin tällä viikolla takapakkia lykkäämällä suunniteltuja polttoaineveron korotuksia.

Noin 30 loukkaantunutta

Reutersin mukaan noin 30 ihmistä on loukkaantunut mellakoinnissa. Mielenosoittajat ovat sytytelleet tuleen muun muassa roskiksia ja autoja. Kyynelkaasun lisäksi poliisi on käyttänyt myös vesitykkejä protesteja rauhoittaakseen.

- Olimme polvillamme ja he ampuivat kyynelkaasua meitä kohti. Kerron teille, tilanne tulee räjähtämään tänä iltana, mielenosoituksiin Montfermeilin esikaupunkialueelta saapunut Yanis Areg, 21, kertoi Reutersille.

Myös uutistoimistolle nimettömänä puhunut poliisilähde kertoi pelkäävänsä, että tilanne pahenee kohti yötä.

Poliisi kertoi takavarikoineensa 500:lta pidättämältään mielenosoittajalta muun muassa vasaroita, baseball-mailoja sekä petankkikuulia.

Noin 500 pidätetty Pariisissa

Reutersin mukaan Pariisissa pidätettyjen mielenosoittajien määrä on noussut 500:aan. Asiasta kertoi Pariisin poliisi. Aiemmin kerrottiin, että koko maassa oli pidätetty yhteensä 700 protesteihin osallistunutta.

Trump kommentoi jälleen mielenosoituksia Twitterissä

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on jälleen kommentoinut Pariisin mielenosoituksia Twitterissä.

- Pariisin sopimus ei toimi kovin hyvin Pariisissa. Protesteja ja mellakoita kaikkialla Ranskassa. Ihmiset eivät halua maksaa suuria rahasummia kolmannen maailman valtioille (joita johdetaan kyseenalaisesti) suojellakseen ehkä ympäristöä. He laulavat "Haluamme Trumpin!" Rakastan Ranskaa, Trump twiittasi.

Trump kommentoi mielenosoituksia jo viime keskiviikkona mainiten myös tuolloin peräänsä huudelleet mielenosoittajat. Tämä väite kuitenkin kumottiin täysin perättömänä jo aiemmin.

Myös Brysselissä pidätyksiä

Noin 70 mielenosoittajaa on pidätetty lauantaina myös Belgian Brysselissä. AFP:n mukaan Ranskan keltaliiveistä mallia ottaneet mielenosoittajat tukkivat muun muassa Brysselistä Ranskan rajan läheisyydessä sijaitsevaan Rekkemiin johtavan valtatien.

Euroopan komission ja EU-parlamentin rakennukset eristettiin varotoimenpiteinä. Väkivaltaisuuksista ei ole kuitenkaan raportoitu.

Poliisi käyttää kyynelkaasua

BBC:n mukaan poliisi on käyttänyt kyynelkaasua Pariisissa mellakoivia mielenosoittajia vastaan. Kyynelkaasun uskotaan olevan vahvempaa kuin aiempina mielenosoituspäivinä.

Jo ennen mielenosoituksia ihmisiltä takavarikoitiin maskeja, vasaroita, ritsoja ja kiviä.

Kymmeniätuhansia osallistujia eri puolilla maata

Ranskan sisäministerin Laurent Nunezin mukaan arviolta 31 000 ihmistä on osallistunut protesteihin lauantaina eri puolilla maata. Pariisissa mielenosoittajia on ollut hänen mukaansa noin 8000. Pidätyksiä on tehty noin 700.