Ulkomaat

Paniikki yökerhossa: 6 kuoli ja yli 100 loukkaantui Italiassa

Julkaistu: , Päivitetty:

Italia
Loukkaantuneista 12 henkilöllä on vakavia vammoja, kertoo uutistoimisto AFP.
Kuusi ihmistä on tallautunut kuoliaaksi ja yli sata ihmistä loukkaantunut yökerhossa syntyneessä paniikissa, lähellä Anconan kaupunkia, Italiassa. Uutistoimisto AFP:n mukaan vakavia vammoja on saanut 12 ihmistä.

Asiasta uutisoi BBC, jonka tietojen mukaan yökerhossa oli tapahtumahetkellä arviolta noin tuhat ihmistä.

Paniikki syttyi noin kello yhden aikaan yöllä, ja joidenkin paikallisten lähteiden mukaan se olisi saanut alkunsa pippurisumutteesta.

Täpötäydellä Lanterna Azzurra -klubilla oli käynnissä tunnetun italialaisen rap-artistin Sfera Ebbastan konsertti. Klubi sijaitsee lähellä Anconaa, Corinaldossa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Paikalliset viranomaiset ovat julkaisseet Twitterissä videon ja kuvia tapahtumapaikalta.
Viranomaiset kertovat Twitterissä, että nuoret ovat saattaneet mennä paniikkiin haistettuaan pistävää hajua yökerhossa.


Myös AFP:n haastattelema silminnäkijä on kuvaillut havainneensa pistävää hajua yökerhossa.

– Olimme tanssimassa ja odotimme konsertin alkamista, kun haistoimme jotain pistävää hajua, 16-vuotias tapahtumapaikalta sairaalaan viety poika kuvaili uutistoimistolle.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Juoksimme yhdelle varauloskäynneistä, mutta ne oli blokattu, joten jouduimme palaamaan takaisin.


Italialaisen Corriere della Sera -lehden mukaan kuolleiden joukossa on kaksi poikaa, kolme tyttöä ja yhden tytön äiti.

Uhrien ikiä ei ole tarkennettu. Tiedotusvälineiden mukaan useat yökerhossa olleista ovat kuitenkin olleet hyvin nuoria.