Ulkomaat

Kommentti: Keltaliivien kapina sotkee kaiken – Ihmiskunnan suurimman uhan torjunnasta ei tule mitään

Julkaistu: , Päivitetty:

Ranskan tapahtumat osoittavat, että taistelu ilmastonmuutoksesta voidaan vielä käydä kaduilla, kirjoittaa erikoistoimittaja Seppo Varjus.
Vuonna 1992 ilmasto oli pop. Maailman maiden kokoontumista Brasilian Rio de Janeiroon ympäristösopimusta allekirjoittamaan seurattiin jopa suomalaisissa naistenlehdissä. Tiedostavat pop-muusikot julistivat. Brittiläinen Sting perusti Etelä-Amerikan sademetsien ja alkuperäiskansojen suojelemiseksi säätiön, minkä seurauksena hänen mukaansa nimettiin kolumbialainen sammakkolaji.

Suomessakin vihertävät älyköt pohtivat, että ”nykynuorille Amazonin sademetsät ovat hirveän tärkeitä”. Nykyään silloiset nuoret lukevat työeläkeotteitaan ja miettivät onko vielä eläkkeellä varaa lentää etelään.


Ensi vuonna Brasiliassa piti pitää YK:n ilmastokokous. Vuoden 2019 alusta virkaan astuva presidentti Jair Bolsonaro ilmoitti hiljan, että Brasilia ei isännöi kokousta. Hänestä se uhkaisi maan itsemääräämisoikeutta Amazonin alueella, siis oikeutta ympäristön taloudelliseen hyödyntämiseen.

Bolsonaron mukaan puhe ilmastonmuutoksesta on salajuoni, jolla pyritään estämään läntisen maailman talouskasvua. Jo vaalikampanjassaan hän puhui Brasilian vetäytymisestä Pariisin ilmastosopimuksesta Yhdysvaltain jäljissä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Noin muuten Bolsonaro on sitä mieltä, että intiaanit haisevat eivätkä edes puhu portugalia, ”meidän kieltämme”.

Jos vuonna 1992 oltaisiin tehty tieteiselokuva vuodesta 2019, Bolsonaro olisi ollut liian epäuskottava hahmo.


Tosipaikka tuli jo

Parhaillaan YK:n ilmastokokous kokoontuu Puolassa. Katowicessa on hankalaa, kun pitäisi tehdä uusia avauksia, mutta edes Pariisin sopimus ei tahdo pysyä kasassa.

Vuoden 1992 jälkeen tieteelliset todisteet ilmastonmuutoksesta ovat kasvaneet melko vastaansanomattomiksi ja ilmiö näkyy arkipäivässä Suomessakin. Miten tämä on otettu vastaan? No niin, että ilmastonmuutoksen torjumista on alettu vastustaa entistä enemmän.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Vuonna 1992 vihertävät ekonomistit ajattelivat, että ilmastonmuutos hoituu vapaaehtoisella kulutuksen vähentämisellä ja kierrätyksellä. Ympäristöverot ohjaisivat ihmisiä pehmeästi oikeisiin kulutuspäätöksiin. Teollisuuden päästömaksut toimisivat samalla tavalla.

Suunnitelmat tehtiin, voimaan saattamisen kanssa oli vähän niin ja näin. Kun tosipaikka tulee, suunnitelmat osoittautuvat riittämättömiksi. Ja tosipaikka on nyt.

Keltaliivit sotkevat kaiken

Vuoden 2015 merkittävä ilmastosopimus allekirjoitettiin Pariisissa. Pariisissa tapahtuu taas.

Hienostoliikkeiden lasit helisevät ja palavien autojen savu täyttää ilman. Kansanjoukot kaduilla eivät ole huolissaan ilmastosta. Pikkukaupungeissa tiesulut tukkivat liikenteen, koko Ranska on liikkeellä.


”Keltaliivien” kapina löi presidentti Emmanuel Macronin ällikällä. Macron on lyhyen valtansa aikana vakuutellut, että ei anna katuprotesteille periksi ajaessaan välttämättöminä pitämiään uudistuksia. Ammattiliittojen mielenilmaukset hän kestikin hyvin. Mutta ainakin näennäisesti ilman johtajia toimivat keltaliivit ovat yllättävämpi uhka. Se pakotti Ranskan hallituksen perumaan polttoaineverojen korotukset.


Erityisesti diesel-veron korotusta oli perusteltu ilmastosyillä. Ilmastopolitiikan mahdollisuuksista kertoo paljon, mitä tapahtuu, jos ympäristövero oikeasti kirpaisee.

Niinpä Suomen ulkoministeri Timo Soini innostuikin heti keltaliiveistä. Blogissaan hän kirjoittaa, että ”hyvää tarkoittava ekointoilu sisältää pukinsorkan poikineen” ja että ”yhteiskunnan yhtenäisyys hajoaa, jos köyhtyvät ihmiset pannaan ekoilun maksumiehiksi”. Lopuksi Soini kehuu lihansyöntiään ja tekee pilkkaa kasvissyöjistä. Eihän hän muuten Soini olisikaan.

Mutta kaikista takapakeistaan huolimatta Soini on säilyttänyt poliittisen silmänsä. Leikitään hetki, että ilmastonmuutosta ei tapahdu. Kiinnitetään huomiota siihen, että Macronin ”uudistukset” ovat osuneet kaikkein pienituloisimpiin ranskalaisin pahemmin kuin oli tarkoituskaan. Ja että ilmasto ei ole heidän ensimmäinen huolensa.


– Eliitti puhuu maailman lopusta, me siitä, miten selviämme loppukuusta, eräs keltaliivi sanoi Le Monde -lehdelle.

Ympäristösyillä perusteltu diesel-veron korotus oli vain viimeinen tippa. Kun siitä on luovuttu, keltaliivejä ei silti tahdota saada kaduilta, sillä uusia vaatimuksia riittää. Vuosi sitten Macron surfasi edistyksen aallolla. Nyt hän on menneen maailman mies.

2000-luvun postmoderni unelma siitä kuinka yhteiskunnallinen liberalismi, markkinakasvu ja ekologia yhdistetään kivutta on kuollut. Macron suuntaa sen mukana poliittiseen hautaansa.

Puskista huutelu ei riitä

Muistetaan taas ilmastonmuutos. Timo Soini on yhtä hukassa kuin Emmanuel Macron. Ihmiskuntaa kohtaavaa kuolettavaa uhkaa ei torjuta sillä, että pistetään pää puskaan ja huudellaan sieltä hävyttömyyksiä.

Ennen Katowicen kokousta julkaistu kansainvälisen ilmastopaneelin raportti herätti ilmastokeskustelua viikon Suomessakin. Sitten jämähdettiin riitelemään siitä, onko pahempi yksityisautoilla Espoossa vai lentää Espanjan aurinkoon. On aivan totta, että nyt muuttuu vaaralliseksi asioita, joita on totuttu pitämään perustarpeina ja perusoikeuksina.

Jos ilmastonmuutokselle aiotaan tehdä jotain, se vaatii todellista poliittista kamppailua ja vielä kovempia kamppailuja ihmisten sisällä. Mikään ei ole helppoa, mikään ei ole pop. On vain pakko.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt