Kommentti: George H.W. Bush jäi suotta edeltäjänsä varjoon – hänen kaltaisiaan vanhan liiton valtio­miehiä ei enää ole

Julkaistu:

George H.W. Bushin arvostus alkoi nousta vasta, kun hänen poikansa presidenttikausi eteni.

Perjantaina kuollut George H.W. Bush ja vastikään vaikuttavan hautamuistomerkin Hietaniemeen saanut Mauno Koivisto olivat valtiomiehiä sanan parhaassa merkityksessä. Molemmat edustivat samaa sodan kokenutta sukupolvea, ja molemmat olivat myös rintamaveteraaneja. He esiintyivät arvokkaasti ja heitä kuunneltiin, kun he puhuivat. Syynä oli paitsi oma käytös ja karisma myös presidentti-instituution heidän virkakausillaan nauttima arvostus. Ei ihme, että he tunsivat kunnioitusta ja ystävyyttä toisiaan kohtaan.

Tällaisia vanhan liiton presidenttejä ei enää ole. Bushin seuraaja Bill Clinton oli innostava johtaja ja loistava esiintyjä, mutta hänen käytöksensä oli monessa suhteessa arvotonta ja lapsellista, ja seksiskandaalit vetivät myös hänen edustamaansa virkaa lokaan.

Koiviston seuraaja Martti Ahtisaari puolestaan oli presidenttinä paljon lähempänä kansaa kuin edeltäjänsä. Kynnys arvostella ja lähestyä presidenttiä laski. Se altisti Ahtisaaren ivalle, joka oli usein henkilöön käyvää ja siten täysin kohtuutonta.

George H.W. Bush edusti Yhdysvaltain itärannikon eliittiä, sukua, joka saattoi luetella esi-isänsä ja -äitinsä aina ensimmäisiin laivoihin, jotka lähtivät Britanniasta perustamaan siirtokuntia uuteen maailmaan.

Bush oli korkeasti koulutettu ja poliittisesti erittäin kokenut astuessaan virkaansa vuonna 1989. Takana oli 40 vuotta julkisissa viroissa, muun muassa kongressiedustajana, YK-suurlähettiläänä, keskustiedustelupalvelu CIA:n johtajana ja varapresidenttinä. Bush oli tässä suhteessa vastakohta Hollywood-tähtenä tunnetuksi tulleeseen edeltäjäänsä Ronald Reaganiin, mutta silti hän jäi Reaganin varjoon historiankirjoituksessa. Kylmän sodan voittajana muistetaan mainita Reagan, vaikka Bushin rooli Berliinin muurin kaatumisessa, sen jälkeisessä myllerryksessä, Euroopan vakauttamisessa ja aseriisunnassa oli keskeinen. Kylmän sodan jälkeinen maailma olisi erilainen, jos Bush ja Neuvostoliiton viimeinen johtaja Mihail Gorbatshov eivät olisi kykeneet rauhoittamaan Eurooppaa.

Bush istui virassaan vain yhden kauden, johdettuaan Yhdysvallat voitokkaaseen sotaan Kuwaitin vallannutta Irakin diktaattoria Saddam Husseinia vastaan. Bush ei kuitenkaan vienyt sotaa loppuun ja kaatanut Saddamin hallintoa. Bushia pidettiin myös presidenttinä, joka oli irti tavallisen amerikkalaisen arkitodellisuudesta. Hän hävisi vuoden 1992 vaalit suhteellisen tuntemattomalle Arkansasin kuvernöörille Bill Clintonille, joka edusti nuoruutta, vapaamielisyyttä, dynaamisuutta ja ennen kaikkea uutta, sodanjälkeistä sukupolvea. Se oli valinta vanhan vallan ja uuden aikakauden välillä, ja uusi voitti.

Kun Bush vanhemman poika George W. Bush valittiin presidentiksi vuoden 2000 äärimmäisen tiukkojen vaalien ja tarkistuslaskentojen jälkeen, alkoi isä-Bushin arvostus vuosien mittaan nousta sitä mukaa, kun pojan suosio laski. Poika-Bush nähtiin kovien avustajiensa ohjailemaksi ja kyvyiltään keskinkertaiseksi presidentiksi, joka jakoi kansakuntaa haukkoihin ja kyyhkyihin. Sen on täytynyt olla vaikeaa aikaa isä-Bushille.

Bush vanhempi kertoi vasta vuonna 2015 ilmestyneessä elämäkerrassa, miten paljon hän inhosi erityisesti puolustusministeri Donald Rumsfeldia, vuoden 2003 toisen Persianlahden sodan keskeistä arkkitehtia.

– Hän oli ylimielinen kaveri, itseään täynnä oleva rehvastelija, isä-Bush kuvaili.

Vuoden 2016 republikaanien puoluekokouksessa tuli hyvin selkeästi esille, mitä Bush vanhempi ajatteli Donald Trumpista. Hän ei saapunut paikalle eikä koskaan ilmaissut tukea tämän presidenttiehdokkuudelle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt