Tutkijat nielaisivat Lego-ukon pään selvittääkseen, kuinka nopeasti se poistuu elimistöstä – yksi osallistuja ei koskaan saanut vastausta - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Tutkijat nielaisivat Lego-ukon pään selvittääkseen, kuinka nopeasti se poistuu elimistöstä – yksi osallistuja ei koskaan saanut vastausta

Keskimäärin Lego-päällä kesti 1,71 päivää poistua elimistöstä.

Julkaistu: 29.11.2018 5:35

Tutkijoiden mukaan nielty Lego-ukon pää kulkee ihmisen ruoansulatuselimistön läpi keskimäärin 1,7 päivässä. Yhden tutkijan kohdalla päätä ei tosin löydetty edes kahden viikon kuluttua sen nielemisestä.

Pienet lapset tunnetusti nielevät toisinaan pieniä esineitä, jotka poistuvat kehosta luonnollista tietä yleensä muutaman päivän aikana. Joukko lastenlääketieteestä kiinnostuneita lääkäreitä ja harjoittelijoita päätti kuitenkin selvittää, kuinka kauan Lego-ukon päällä kestää kulkea ruoansulatuselimistön läpi, muun muassa The Guardian uutisoi.

Pediatriaan keskittynyttä Don’t Forget The Bubbles -sivustoa pyörittävät asiantuntijat halusivat tehdä kevyempää tiedettä ja ryhmän pohtiessa sopivaa aihetta, johon tarttua, eräs jäsen ehdotti Lego-pään nielemistä, sivustolla kerrotaan.

Yhteensä kuusi lääketieteen ammattilaista seurasi ensin suolen toimintaansa arvioiden sitä sen liikkuvuuden ja ulosteen kovuuden pohjalta. Tämän jälkeen osallistujat nielivät keltaisen Lego-pään ja jatkoivat ulosteen tarkkailua.

Keskimäärin Lego-päällä kesti 1,71 päivää poistua elimistöstä. Vaihteluväli oli 1,1 päivästä kolmeen päivään. Tosin yhden henkilön kohdalla päätä ei löytynyt vielä kahden viikonkaan kuluttua.

– Ehkä joku päivä, monen vuoden kuluttua, paksusuolen tähystystä suorittava lääkäri löytää sen tuijottamassa häntä takaisin, ryhmä vitsaili.

Ryhmän tutkimus julkaistiin Journal of Paediatrics and Child Health -julkaisun joulunumerossa, jossa on tyypillisesti julkaistu outoja tutkimuksia. Tutkimuksesta on uutisoitu ympäri maailmaa.

– Tämä viikko on ollut uskomaton tiimillemme. Meidän Lego-tutkimuksesta on kerrottu kaikkialla, ryhmä twiittasi keskiviikkona.

Journal of Paediatrics and Child Health puolestaan kertoi tutkimuksen olevan sen kaikkien aikojen luetuin.

Vaikka tutkimuksen tekijät ovat alan asiantuntijoita, muistuttavat he selvityksen olevan lähinnä hauska kokemus, jonka tulosta ei voi yleistää koskemaan kaikkia ihmisiä pienen otoksen takia.

– On myös hyvä huomata, että useimmat ihmiset, jotka nielevät Legoja, ovat lapsia eivätkä aikuisia. Aikuisista saatua dataa ei välttämättä voida soveltaa lapsiin, tutkijat toteavat.

Tutkijat eivät suosittele myöskään tekemään vastaavanlaista tutkimusta kotona, vaikka kenellekään ei tullut Lego-pään nielemisestä oireita.

Duodecimin Terveyskirjasto-sivuston mukaan pienten lasten nielaisemat pikkuesineet kulkeutuvat yleensä 2–3 päivän sisällä ulosteeseen. Ulostetta tulee seurata, jos vanhemmat epäilevät vierasesineen nielemistä. Yleensä suolistoon päätyneet vierasesineet eivät kuitenkaan vaadi toimenpiteitä. Hoitoon kannattaa hakeutua, jos nielty esine on suuri tai terävä, tai jos lapselle ilmaantuu vatsakipuja, kuumetta tai oksentelua. Jos epäillään alkalipariston nielemistä, tulee aina hakeutua hoitoon.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?