Ulkomaat

Ammuttu John F. Kennedy tuotiin sairaalaan 8 minuuttia laukausten jälkeen – sairaanhoitaja Phyllis Hall kertoo tarkasti sitä seuranneista tapahtumista ja se poikkeaa virallisesta totuudesta

Julkaistu:

Sairaanhoitaja Phyllis Hall oli ensiapupoliklinikalla, kun John F. Kennedy tuotiin paareilla sisään. Hänen kertomuksensa poikkeaa virallisesta totuudesta.
Yhdysvaltojen presidentti John F. Kennedy salamurhattiin 22.11.1963. Vuosipäivän vuoksi IS julkaisee aiheesta jutun, joka on alun perin julkaistu erikoislehdessä vuonna 2013.

Phyllis Hall meni aamulla 22. marraskuuta töihin Parkland Memorial -sairaalan vastaanottopoliklinikalle tavalliseen tapaan. Hän oli 27-vuotias, hiljattain Dallasiin muuttanut sairaanhoitaja.

Kaikki tiesivät, että presidentti oli tulossa Dallasiin.

– En ajatellut mitään erityistä presidentin saapumisesta, keskityin vain siihen, mitä vastaanottohuoneita minun piti valmistella sitä päivää varten, Hall kertoo IS:lle Dallasissa.

Kohta oli lounastauon aika.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– En mennyt kuitenkaan ruokalaan vaan lähdin kohti ensiapupäivystystä, jossa eräs ystäväni oli töissä. En ehtinyt olla ensiavussa kuin muutaman minuutin, kun osaston esimies Doris Nelson tuli juosten toimistostaan. Hän kertoi, että presidentin autosaattueessa oli sattunut onnettomuus ja että saattue oli matkalla tänne.


Pian ensiapupäivystyksen ulko-ovet pamahtivat auki. Kello oli 12.38 päivällä.

– Ensimmäisinä sisään tulivat Dallasin pormestari Earle Cabell ja hänen vaimonsa, sitten Lyndon Johnson vaimoineen. Lyndonilla oli ollut sydänvaivoja, joten kaikki ajattelivat, että hän oli ehkä saanut uuden sydänkohtauksen. Häntä yritettiin turhaan saada paareille.

– Sitten tuli kuvernööri Connally, ja hän oli tietenkin vakavasti haavoittunut. Hänellä oli rintavamma, ja hän piti aikamoista ääntä. Hänet tuotiin paareilla, joiden päätyä oli nostettu, jotta hän pystyisi hengittämään paremmin. Joka kerta kun hän yritti henkäistä, veristä sotkua vuoti haavasta kaikkialle.

Connally vietiin suoraan ensiapuhuone kakkoseen.

Seuraavaksi tuotiin presidentti Kennedy. Hänelle oli varattu ensiapuhuone ykkönen.

– Jackie tuli mukana. Hän nojautui suojaamaan paarien pääpuolta, sillä hän ei halunnut kenenkään näkevän presidentin päätä. Pää ei tosin ollut niin pahasti vahingoittunut kuin voisi kuvitella.

Presidentin seurue oli täydessä hälytystilassa.

– Takaa saapui mies, jolla oli valtavan iso, kiväärin tyyppinen ase. Hän tarttui minuun - olin tietysti univormussa - ja sanoi, että sinun apuasi tarvitaan tuolla. Hän tietenkin luuli, että olin ensiapupolilla työssä, vaikka en ollutkaan.


Agentti talutti Hallin sisään ensiapuhuone ykköseen, ja Hall meni. Hän osasi kaikki siellä tehtävät toimenpiteet, sillä hän oli ollut ensiavussa työssä neljä vuotta aiemmin.

Huone oli täynnä lääkäreitä, hoitajia ja turvamiehiä.

– Ensiapuhuone 1 oli pikkiriikkinen verrattuna nykyisiin tehohoitoyksiköihin, eikä meillä ollut kaikkia nykypäivän laitteita. Ei ollut respiraattoria eikä kunnon imulaitteistoa. Defibrillaattori siellä oli, yksi ensimmäisistä malleista. Se seisoi telineellä ja oli yhtä iso kuin lipasto, joten sitä oli hankala liikutella.

Mikään toimenpide ei voinut enää auttaa presidenttiä.

– Tosiasiassa Kennedy kuoli sillä hetkellä kun luoti lävisti hänen päänsä. Se irrotti ison kappaleen aivolohkosta pään oikealla puolella, yhtä ison kuin minun kämmeneni. Siinä kohdassa ei ollut enää jäljellä aivokudosta, se oli lentänyt Jackien päälle.

Hallin mukaan elintoimintoja ei havaittu enää. Virallisen, Warrenin komission raportin mukaan presidentin tullessa sisään sairaalaan häneltä havaittiin vielä heikko sydämen syke.

Hall kertoo yhden lääkäreistä huomanneen myös merkkejä hengityksestä.

– Se on kuitenkin tavallista, kun ihminen kuolee ja viimeinen happi poistuu kehosta, Hall sanoo.


Tältä presidentti näytti:

– Verta ei ollut näkyvissä kovin paljoa, mutta presidentti oli hyvin, hyvin harmaa. Silmät eivät liikkuneet ja pupillit olivat laajentuneet. Suu oli raollaan. Pää oli kääntynyt hieman vasemmalle.

Kennedyn vieressä oli Hallin mukaan tärkeä todistuskappale.

– Makuualustalla, presidentin korvan ja olkapään puolivälissä, oli luoti. Luoti oli pikkusormeni pään kokoinen ja se näytti vahingoittumattomalta. Sen kärki oli ehjä eikä se ollut litistynyt.

– Leikkaussalin esimies tuli siihen mukanaan näytepullo. Hän laittoi luodin pulloon, enkä nähnyt sitä enää.

Hallin muistikuva eroaa täysin virallisesta totuudesta. Raporttien mukaan yksi, lähes ehjä luoti löytyi sairaalan käytävältä, Connallya kuljettaneiden paarien viereltä. Sen löysi sairaalavahtimestari. Toisesta luodista löytyi vain sirpaleita JFK:n limusiinista. Kolmatta, ohi mennyttä luotia ei koskaan löydetty.

Käytävällä ensiapuhuone 1:n ulkopuolella oli lähes tappelu.

– Presidenttiä suojaavat turvallisuuspalvelut taistelivat keskenään siitä, kuka ottaa vastuun presidentistä tai tämän ruumiista. Häntä ei ollut vielä julistettu kuolleeksi. Siinä tönittiin ja huudettiin lujaa kirosanoja - sen saattoi kuulla ensiapuhuoneeseen.

– Yhdessä vaiheessa rouva Kennedy seisoi sisällä paarien jalkopäässä ja piti kädellä kiinni miehensä jalasta. Rouva Nelson kysyi häneltä, halusiko hän istua tuolissa käytävällä. Hän vastasi: "Ei kiitos, minä jään hänen luokseen." Ne olivat ainoat sanat, jotka kuulin Jackien sanovan.


Elvytysyritykset jatkuivat vielä vähän aikaa. Elämä oli kuitenkin jo paennut John Fitzgerald Kennedystä.

– Niin paljon vahinkoa oli jo tapahtunut. Häntä ei voitu enää tuoda takaisin.

Neurokirurgi Kemp Clark julisti presidentin kuolleeksi kello 13. Clark sanoi rouva Kennedylle: "Madam, teidän aviomiehenne on kuollut". Ja käveli ulos ovesta.

– Se tuntui minusta pahalta. Olin kuitenkin työskennellyt Clarkin kanssa ja tunsin hänen tapansa - hän oli neurokirurgi, ja hänen potilaansa ennuste oli jo alun alkaen huono.

Hall ohitti vielä kerran Jackie Kennedyn ja esitti tälle surunvalittelunsa.

– Hän ikään kuin nyökkäsi, mutta tuijotti vain eteensä, niin shokissa hän oli.


Esimies Nelson pyysi vielä Hallia käymään tarkistamassa, miten kuvernööri Connallyn hoito eteni. Connally olikin jo lähes valmis vietäväksi leikkaussaliin.

– Työpäiväni päättyi neljältä, mutta pääsimme lähtemään kotiin vasta seitsemän aikaan illalla. Kaikkien sairaalassa olleiden piti käydä lävitse turvallisuusselvitys, koska Connally joutuisi jäämään osastolle vielä pitkäksi aikaa.

– Minulta kysytään aina mitä ajattelin siitä, että hoidin presidenttiä. Hän oli kuitenkin vain potilas, joka tarvitsi apua. Sellaiseen toimintatilaan hoitaja menee tehdessään työtään.

Kohtalo oli yhdistänyt Phyllis Hallin jo aiemmin syksyllä 1963 Dallasin murhenäytelmään. Hän tapasi rouva Marina Oswaldin.

– Eräänä iltapäivänä olin työssä naistentautien osastolla, kun kuulin, että sinne oli tulossa venäjää puhuva nainen, Hall kertoo.

– Olimme kaikki aika innoissamme siitä, että saisimme kuulla tuota kieltä ensimmäisen kerran. Potilaalla oli mukana tulkki, nainen jonka luona hän tuolloin asui, Ruth Paine.

– Minä satuin olemaan sairaanhoitajana vastaanottohuoneessa, kun Marina tuli. Se oli hieman ennen kuin hänen tyttärensä syntyi.

Tarkastus oli aivan rutiininomainen. Rouva Paine tulkkasi lääkärin kysymykset Marina Oswaldille, jonka vatsa oli jo iso.

– Marina oli hyvin hiljainen.

Kaikki oli kunnossa. Oswaldien toinen tytär Audrey Marina Rachel syntyi 20. lokakuuta, vain reilua kuukautta ennen isänsä kuolemaa yökerhoisäntä Rubyn laukauksesta.

Kolmas yhteys Phyllis Hallin ja Dallasin tragedian välillä oli Oswaldin ampunut Jack Ruby. Kun Hall kohtasi Rubyn, oli tämä strippiklubin isäntämies jo tuomittu Oswaldin murhasta.

– Hän oli kärsinyt tuomiotaan jo jonkin aikaa eikä pitänyt vankisellissä istumisesta. Hän saattoi vahingoittaa itseään juuri sen verran, että pääsi Parklandiin.


Sinä päivänä Ruby oli juossut tahallaan päin sellinsä seinää ja loukannut päänsä.

– Satuin olemaan silloin röntgenosastolla hakemassa kuvia, kun hänet tuotiin sisään.

– Ei kulunut kauaakaan sen jälkeen, kun häneltä löydettiin aivokasvain.

Hall ei puhunut Rubylle mitään. Rubysta otettiin röntgenkuva ja hänet vietiin pois.

– Joku kuiskasi minulle, että tiedätkö kuka tuo on. En tiennyt, ja minulle kerrottiin että siinä oli Jack Ruby.

– Hassu sattuma on, että mieheni ja minä olimme syksyllä 1963 vielä tuore aviopari ja hän vei minut kerran Jack Rubyn omistamalle klubille katsomaan tyttöjen tanssia.

– Klubin pahamaineinen päätähti oli nimeltään Candy Barr. Hän oli todella kaunis.

Jack Ruby kuoli keuhkosyöpään Parklandin sairaalassa 3. tammikuuta 1967.

Lue lisää: Salamurha tallentui filmille: kolme laukausta tappoi John F. Kennedyn 22.11.1963 – katso, miten tapahtumat etenivät

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt