Sade esti Trumpia osallistumasta seremoniaan amerikkalais­sotilaiden hautaus­maalla – Valkoinen talo avasi kohu­päätöstä

Julkaistu:

Valkoisen talon tiedottaja Sarah Huckabee Sandersin mukaan autosaattueen järjestäminen lyhyellä varoitusajalla olisi aiheuttanut häiriötä pariisilaisille.
Pariisissa vieraillut Yhdysvaltain presidentti Donald Trump jätti Melania-vaimonsa kanssa lauantaina menemättä ensimmäisessä maailmansodassa kuolleiden yhdysvaltalaisten haudoille. Valkoisen talon mukaan syynä olivat sään aiheuttamat aikataulu- ja logistiikkavaikeudet.

Nyt Valkoisen talon tiedottaja Sarah Huckabee Sanders on avannut enemmän syytä siihen, miksi sade sai presidentin pysymään Yhdysvaltain Pariisin-suurlähettilään asunnolla. Sandersin lähettämän lausunnon mukaan näkyvyys oli lauantaina ”lähes nolla,” minkä takia Trumpit eivät voineet lentää hautausmaalle helikopterilla alkuperäisen suunnitelman mukaan. Lisäksi autosaattue olisi vaatinut sulkemaan merkittäviä tieosuuksia.

– Presidentti Trump ei halunnut aiheuttaa sellaista yllättävää häiriötä kaupungille ja sen asukkaille, Sanders sanoi ABC Newsin mukaan.

Sanders myös huomautti, että automatka Aisne-Marnen amerikkalaiselle hautausmaalle olisi kestänyt 2,5 tuntia autolla. Pariisista on hautausmaalle noin sata kilometriä.

Trumpin sijaan hautausmaalla vierailivat Valkoisen talon kansliapäällikkö John Kelly ja asevoimien komentaja Joe Dunford.

Lue lisää: Sade oli liikaa Trumpille – Winston Churchillin lapsenlapsi sivalsi heti

Trumpien päätös nostatti viikonloppuna myrskyn ja monet kritisoivat sitä, etteivät he olleet osallistunut seremoniaan hautausmaalla.

– He kuolivat kasvot vihollista päin, eikä tämä säälittävä ja epäpätevä Donald Trump vaivaudu edes uhmaamaan säätä osoittaakseen kunnioitustaan, brittipoliitikko ja pääministeri Winston Churchillin lapsenlapsi Nicholas Soames latasi Twitterissä.

Twitterissä levisi myös kuvia Yhdysvaltain edellisestä presidentistä Barack Obamasta osallistumassa edustustilaisuuksiin sateesta huolimatta.
Obaman neuvonantajana työskennellyt Ben Rhodes puolestaan twiittasi, että aina on olemassa toinen vaihtoehto, mikäli sää estää ensimmäisen matkasuunnitelman toteutumisen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt