Ulkomaat

Kalifornian tulihelvetti tuhoisin koskaan – useita kuollut liekkien keskellä autoihinsa, julkkiksia evakuoitu: ”Pahin skenaario on toteutunut”

Kalifornian tulihelvetti tuhoisin koskaan – useita kuollut liekkien keskellä autoihinsa, julkkiksia evakuoitu: ”Pahin skenaario on toteutunut”

Julkaistu:

yhdysvallat
Ainakin yhdeksän on kuollut ja 35 kateissa Kaliforniassa. Muun muassa elokuvatähtien asuinpaikkana tunnettu Malibu on määrätty evakuoitavaksi.
Pohjois-Kalifornian maastopalojen uhriluku on kasvanut yhdeksään, ja 35 ihmistä on kateissa. Lisäksi kolme palomiestä on loukkaantunut.

– Pahin skenaario on toteutunut. Tätä olemme pelänneet pitkään, Butten piirikunnan sheriffi Kory Honea sanoi perjantaina uutistoimisto Reutersin mukaan.


Yli 6 700 rakennusta on tuhoutunut ja kymmenet tuhannet ovat jättäneet kotinsa.

Liekit ovat yltäneet julkkisten asuinpaikkana tunnettuun Malibuun. Koko kaupunki on määrätty evakuoitavaksi.


Kotinsa ovat joutuneet jättämään muun muassa Cher, Lady Gaga ja Kim Kardashian.

Tosi-tv-tähti Kim Kardashian twiittasi perjantaina, että liekit ylsivät hänen kotiinsa asti, ennen kuin niitä saatiin hillittyä. Kardashian twiittasi rukoilevansa, että tuulen suunta olisi suotuisa.
Entisen olympiavoittajan ja tosi-tv-tähden Caitlyn Jennerin koti tuhoutui kokonaan perjantaina, uutissivusto TMZ kertoo. Jennerin tiedottaja ei vahvistanut tietoa Reutersille mutta kertoi, että Jenner on turvassa.

Cher puolestaan kertoi Twitterissä, että palo lähestyy hänen kotiaan. Vuodesta 1972 Malibussa asunut laulajatähti ei ollut itse kotona.
Poptähti Lady Gaga kertoi lähteneensä kotoaan perjantaina.

– Monien muiden lailla istun täällä miettimässä, syttyykö kotini tuleen, lady Gaga twiittasi.
– Kiitos palomiehet, poliisi ja muut pelastustyöntekijät siitä, että teette enemmän kuin kaikkenne auttaaksenne meitä. Olette todellisia sankareita, laulaja jatkoi.