Ulkomaat

Dante, 12, on ollut kadoksissa jo 3 päivää – tuhannet vapaaehtoiset etsivät Down-poikaa Ruotsissa yötä päivää

Julkaistu:

Dantea, 12, ei ole nähty sen jälkeen, kun hän lähti ulkoiluttamaan koiraansa tiistaina iltapäivällä. Toivo hänen elossa löytämisestään elää yhä.
Ruotsin Falkenbergissä noin 3 000 vapaaehtoista etsii 12-vuotiasta Dante-poikaa, joka on ollut kateissa tiistai-iltapäivästä lähtien. Asiasta kertovan Aftonbladetin mukaan Dante, jolla on Downin syndrooma, oli kadotessaan ulkoiluttamassa koiraansa.

Koira löytyi aiemmin, mutta Dantesta ei ole tehty havaintoja sen jälkeen, kun hänet viimeksi nähtiin kuntaan kuuluvalla Tröingebergin asuinalueella.


Heti tiistaina katkaistiin Göteborgista Halmstadin kautta Malmöön kulkeva junaliikenne, sillä epäily oli, että Dante olisi voinut mennä piiloon rautatietunneliin. Sieltä häntä ei kuitenkaan löydetty.

Poliisi kertoi keskiviikkona, että vaikka katoamiseen liittyvää rikosta ei ole syytä epäillä, sen mahdollisuutta ei ole myöskään suljettu pois.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Jos käy ilmi, että taustalla on rikos, olemme valmiudessa, kertoi poliisin tiedottaja Peter Adlersson Aftonbladetille tuolloin.

Toivo elää

Torstaina poliisit tekivät vesietsintöjä alueella, jälleen tuloksetta. Etsintöihin osallistuvien vapaaehtoisten joukko on kasvanut päivä päivältä, ja monien etsijöiden kerrottiin uhranneen yöuniaan pojan löytymisen eteen.

– Jotkut nukkuvat kolme ja puoli tuntia ja tulevat sitten tänne takaisin halukkaana aloittamaan uudestaan, kertoi vapaaehtoisten työtä organisoivan Missing people -järjestön tiedottaja Jörgen Olsson perjantaina.


Olssonin mukaan monet vapaaehtoiset ovat matkustaneet eri puolilta maata varta vasten osallistuakseen etsintöihin Falkenbergissa, joka sijaitsee Etelä-Ruotsissa, Hallandin läänin länsirannikolla. Vaikka Dante on ollut kateissa jo kolme vuorokautta, toivo ei suinkaan ole vielä mennyt.

– Etsimme, kunnes löydämme hänet elossa. Ja sama tunne on myös kaikilla muilla ihmisillä täällä, Olsson kertoi.

Danten isän kanssa puhunut Olsson kertoi miehen olevan luonnollisesti hyvin ahdistunut, mutta tämä oli kuitenkin ilmaissut olevansa erittäin kiitollinen vapaaehtoisten ponnisteluista poikansa löytämiseksi. Perheen kerrottiin etsineen poikaa itsenäisesti.

Etsijöitä on neuvottu lähestymään Dantea varovasti, mikäli he löytävät tämän. Downin syndrooman vuoksi pojan reagoiminen tilanteisiin voi olla poikkeavaa, joten Olssonin mukaan rauhallinen lähestyminen on tärkeää.