Ulkomaat

Kommentti: Ei tullut sinistä tsunamia eikä punaista aaltoa – voittaja on demokraattinen järjestelmä

Julkaistu:

Vallan tasapainoon pyrkivä perustuslaki osoitti vahvuutensa Yhdysvalloissa, kirjoittaa erikoistoimittaja Jouko Juonala.
Ei tullut sinistä tsunamia eikä punaista aaltoa. Kumpi siis voitti Yhdysvaltain välivaaleissa, demokraatit vai republikaanit? Molemmilla puolueilla on tietenkin tästä omat vastakkaiset näkemyksensä.

Näin Atlantin takaa katsoen voisi arvioida tyynesti, että Yhdysvaltain demokraattinen järjestelmä voitti.

Presidentti Donald Trumpin republikaanit onnistuivat saamaan senaattiin entistä selkeämmän enemmistön, mutta edustajainhuoneen kääntyminen demokraateille tuo terveellisen vastapainon Valkoiselle talolle ja senaatille. Republikaanipuolueen punaisen värisuoran aika on ohi.

Juuri tätä tarkoittaa käsite checks and balances. Yhdysvaltain poliittiseen järjestelmään on rakennettu kontrolli, joka nyt toimi sillä tavalla kuin perustajaisät 1700-luvun lopussa tarkoittivatkin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Entä tästä eteenpäin? Asiantuntijoiden arvioiden mukaan republikaanien enemmistö senaatissa on entistäkin konservatiivisempi. Se johtuu muun muassa siitä, että muutama Trumpia kärkevästi arvostellut republikaanisenaattori jätti politiikan, heistä näkyvimpinä Bob Corker ja Jeff Flake. Republikaanien johtava Trump-kriitikko John McCain on hänkin poissa: Arizonan seniorisenaattori menehtyi tänä vuonna aivosyöpään.

Konservatiivinen senaatti panee taatusti kivimuurin eteen, jos demokraatit yrittävät viedä eteenpäin esimerkiksi ampuma-aselakien tiukentamista tai Trumpin asettamista virkasyytteeseen. Lisäksi Trump saattaa päästä nimittämään vielä kaksi tuomaria korkeimpaan oikeuteen. Presidentin tuomariehdokkaat ovat taatusti konservatiivisia, ja he menevät mitä todennäköisimmin helposti lävitse uudessa senaatissa.

Edustajainhuoneeseen puolestaan nousi demokraattien riveistä monia uusia ja näkyviä poliitikkoja, jotka taatusti lähtevät nostamaan profiiliaan käymällä Trumpin kimppuun. Heistä monet ovat naisia.

Näin Capitol-kukkulalla nousee väistämättä esille asioita, jotka eivät ole Valkoiselle talolle mieluisia. Presidenttiä varmasti vaaditaan esimerkiksi julkistamaan verotietonsa. Demokraatit voivat myös estää Trumpin lainsäädäntöhankkeita ja tukkia rahoitusta presidentin julkisilta hankkeilta. Liittovaltio tuskin myöntää miljardeja esimerkiksi Trumpin kaavailemalle suurelle ja kauniille muurille Yhdysvaltain ja Meksikon välissä.

Edessä on jo pian seuraava poliittinen taistelu: vuoden 2020 presidentinvaalit. Nämä välivaalit eivät tuoneet Trumpille tämän odottamaa suurvoittoa, siitä huolimatta että Yhdysvaltain taloudella menee tällä hetkellä todella lujaa. Koska talouden taantumaa odotetaan jo ensi vuodelle, ei Trumpin jatkokausi ole mitenkään kirkossa kuulutettu. Vaalitaistelusta voi odottaa tiukkaa – ja likaista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt