Tallink Siljan laiva ajautui karille keskellä merta - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Tallink Siljan laiva ajautui karille keskellä merta

Tallink Siljan viestintäjohtajan mukaan kukaan miehistöstä tai matkustajista ei loukkaantunut tilanteessa.

30.10.2018 16:12

Tallink Siljan rahtilaiva M/S Regal Star päätyi tiistaiaamuna karille. Pohjakosketus tapahtui, kun laiva oli lähtenyt Kapellskäristä Ruotsista kohti Viron Paldiskia.

– Siellä on ollut tekninen vika siellä laivalla, mistä on aiheutunut tällainen blackout eli laivan moottorit ovat sammuneet. Kun on ollut kova tuuli, laiva on ajautunut sen verran kauas reitiltään, että tällainen pohjakosketus on tapahtunut, kertoo Tallink Siljan viestintäjohtaja Marika Nöjd.

Asiasta uutisoi aiemmin Ålands Radio.

Nöjd huomauttaa, että pohjakosketus tapahtui keskellä merta eikä rannikon lähellä.

– Se on osunut tällaiseen poijupaikkaan eli matalikkoon, jossa on poijulle paikka.

Aluksen saamat vauriot pystytään tarkistamaan vasta, kun se on saatu siirrettyä pois matalikosta. Nöjdin mukaan siirtoa yritetään parhaillaan.

– Siihen tulevat hinaajat avuksi hinaamaan.

Toistaiseksi näyttää kuitenkin siltä, että mittavilta vahingoilta on vältytty eikä esimerkiksi vuotoja ole havaittu.

Aluksessa oli tapahtumahetkellä yhteensä 38 ihmistä. Koska kyse on rahtilaivasta, kyydissä oli lähinnä miehistöä ja rekkakuskeja. Turisteja alus ei kuljeta.

– Matkustajat ja miehistö ovat kunnossa.

Aluksella olevat ihmiset pääsevät takaisin maihin, kun laiva on saatu siirrettyä Kapellskäriin.

Rahtilaiva M/S Regal Star arkistokuvassa.­

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?