Ulkomaat

Venäläistoimittaja: Putin panee kansaa ruotuun historian avulla – mukana myös Hitlerin keinoja

Julkaistu:

Suomessa vieraileva venäläisjuurinen toimittaja Masha Gessen selitti IS:lle, mitä hän tarkoittaa väittäessään, että Venäjä on vailla tulevaisuutta.
Terävänä Vladimir Putinin kriitikkona tunnetun Masha Gessenin uusin teos Venäjä vailla tulevaisuutta – yksinvaltiuden paluu on kiehtova, mutta keskittymistä vaativa lukupaketti.

Kirjan alkuperäinen englanninkielinen nimi on The Future is History: How Totalitarianism Reclaimed Russia. Useasti palkittu teos ilmestyi Yhdysvalloissa jo vuonna 2017, mutta suomeksi kirjan on julkaissut nyt Docendo.

Gessen käsittelee Venäjän nykyhistoriaa muutamien haastattelemiensa keskushenkilöiden elämänvaiheiden kautta ja sirottelee väliin sekä omia muistojaan että tieteellistä tutkimusta.


Yksi haastatelluista on pelkällä etunimellä kutsuttu Zhanna – vuonna 2015 salamurhatun oppositiopoliitikko Boris Nemsovin tytär – ja toinen on Serjozha, Mihail Gorbatshovin ajan uudistuspoliitikkona tunnetun Aleksandr Jakovlevin lapsenlapsi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Yksi kirjan keskeisistä teemoista on venäläisten käyttämä sanonta, jonka mukaan ”tulevaisuutta ei ole”. Gessenin mukaan se tarkoittaa muun muassa sitä, että ihmiset kokevat menettäneensä kontrollin omasta elämästään eivätkä pysty suunnittelemaan tulevaisuuttaan.

– Kirjan englanninkielinen nimi The Future is History on monimerkityksinen. Se viittaa myös siihen, että Venäjän tulevaisuus on sidottu historiaan, koska Venäjä on yhä edelleen juuttunut menneisyyteensä. Historian ei anneta olla historiaa, vaan Venäjä elää yhä historiassa – eli tulevaisuus on siis historiaa, Gessen kuvaili IS:n haastattelussa Helsingissä.

Gessenin mukaan autoritäärisiin ja totalitaristisiin yhteiskuntiin liittyy tietynlainen ”menneisyyden palvonta” ja halu palata ”kuvitteelliseen menneisyyteen”. Tämä näkyy myös Putinissa, jonka tavaramerkkeihin kuuluu valikoiva historiaan vetoaminen ja halu korjata väitettyjä Venäjän kokemia historiallisia vääryyksiä.

– Boris Jeltsin halusi tehdä eron menneisyyden ja nykyisyyden välillä, mutta Putinin aikana menneisyys ja nykyisyys ovat sama asia.

– Ihminen pystyy ajattelemaan tulevaisuutta vain silloin, jos menneisyyden annetaan tulla menneisyydeksi ja jäädä muistiin. Mutta nyt muistia ei ole, sillä on mahdotonta muistaa sellaista, minkä keskellä elää koko ajan, Gessen filosofoi.

 

Boris Jeltsin halusi tehdä eron menneisyyden ja nykyisyyden välillä, mutta Putinin aikana menneisyys ja nykyisyys ovat sama asia.

Tässä valossa ei liene sattumaa, että nyky-Venäjä on ottanut ”historian hallitsemisen” yhdeksi pääpainopisteekseen.

Venäläisten halutaan muistavan omasta historiastaan vain tietyt asiat, kuten esimerkiksi toisen maailmansodan uhri- ja sankaritarinat.

Venäjän televisiossa toinen maailmansota onkin illasta toiseen yksi hallitsevista teemoista: neuvostoaikaiset sotaelokuvat ja propagandaa tihkuvat sotadokumentit luovat katsojalle väistämättä tunteen siitä, että Venäjä elää yhä keskellä toisen maailmansodan tapahtumia.

Sen sijaan esimerkiksi Josif Stalinin vainoja yritetään häivyttää ihmisten muistista tai ryhdytään vainoamaan vainojen selvittelijöitä, kuten Venäjän Karjalassa on tapahtunut Sandarmohin teloituspaikan suhteen.

Gessen perustaa monet ajatuksensa Levada-mielipidetutkimuslaitoksen sosiologin Lev Gudkovin tutkimuksiin, joiden mukaan neuvostomenneisyyden nostalgisointi ja kaipuu vanhoihin neuvostoaikoihin elää vahvana Venäjällä.

Yhtenä esimerkkinä tästä on Stalinin yhä kasvava ihannointi ja venäläisten valmius uskoa, että hän oli lopulta hyvä hallitsija. Toisaalta samaan aikaan venäläiset ihannoivat myös tsaarin aikaa – eli kaikkineen heillä on kaipuu imperiumiin ja sen tuomaan suuruuden ja turvallisuuden tunteeseen.

Karkeasti ottaen kaikilla alle 35-vuotiailla venäläisillä on vain hataria muistikuvia Neuvostoliitosta tai ei ollenkaan. Mutta vanhoja neuvostoelokuvia katsoessaan moni heistä saattaa alkaa kaivata takaisin siihen Neuvostoliittoon, jota ei todellisuudessa ollut olemassakaan muualla kuin taitavasti tehdyissä propagandafilmeissä.

Gessenin mukaan paluu kuvitteelliseen menneisyyteen oli aikanaan Adolf Hitlerin käyttämä vetoamiskeino, mutta nyt sitä käyttävät hyväkseen sekä Putin että myös Yhdysvaltain presidentti Donald Trump.

– Putin vetoaa vanhojen turvallisempien aikojen palaamiseen, ja nyt sitä samaa näkyy myös Trumpin viesteissä, Gessen huomautti.

Kirjan mukaan Neuvostoliiton ja Venäjän viimeksi kuluneita sataa vuotta voi tarkastella jatkumona, jossa yhteiskunnan on sallittu aika ajoin katsoa tulevaisuuteen ja uudistua, mutta sen jälkeen on seurannut aina korjaava heiluriliike.

Gessenin mukaan Lev Gudkov on tullut jopa siihen tulokseen, että ajoittaiset protestit ovat auttaneet säilyttämään yhteiskunnan perusrakenteen. Uudistajien on sallittu ensin tulla esiin ja päästää hieman höyryjä ulos, mutta sen jälkeen hallinto on tukahduttanut protestit nopeasti. Gudkov kutsuu tätä prosessia ”modernisoinnin keskeyttämiseksi”.

– Kun potentiaaliset rettelöijät olivat esillä ja aktiivisia, heidät voitiin kätevästi eliminoida vääjäämättä seuranneessa kurinpalautuksessa. Pitkällä aikavälillä syklit takasivat hallinnon vakauden, Gessen kuvailee.

– Voimaa voitiin käyttää maan sisällä – esimerkiksi pidättämällä kansalaisia, sulkemalla instituutioita ja järjestämällä niissä puhdistuksia sekä tiukentamalla lakeja – tai maan ulkopuolella sotimalla. Vaikutus oli kummassakin tapauksessa sama: yhteiskunta, joka oli kehittynyt monimutkaisemmaksi, palasi radikaalisti pelkistettyyn tilaan: ”me”, ”he” ja meidän johtajamme, joka ottaa harteilleen kaiken vastuun ja johon me luotamme täysin.

Kurinpalautuksia pantiin Neuvostoliitossa toimeen säännöllisesti.

– Näin yhteiskunta kokonaisuutena tunsi olonsa paremmaksi. Suvanto palasi maahan. Muutokset oli estetty. Rettelöijät oli neutraloitu. Muu kansa kävi kiltisti ruotuun. Näin valtion terrori toimi Stalinin jälkeen: muutamien rankaiseminen riitti hiljentämään suuren osan väestöstä.

Gessen käy kirjassaan läpi myös Putinin ajan kurinpalautuksia, joista on lukuisia esimerkkejä esimerkiksi aktiviestien vankeustuomioiden muodossa. Ja yhä edelleen käytössä on sama neuvostoajoista tuttu konsepti: muutaman rankaiseminen riittää hiljentämään massat.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt