Saksin rasismi kytee valmiina kipinöimään – äärioikeistolaisuutta perheissä ja poliisivoimissa - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Saksin rasismi kytee valmiina kipinöimään – äärioikeistolaisuutta perheissä ja poliisivoimissa

Chemnitzin mellakointi elo-syyskuussa osoitti, kuinka vauhdikkaasti äärioikeisto lähtee liikkeelle.

Saksin osavaltiossa on maahanmuuttajia auttavan järjestön työntekijän mukaan suuri vähemmistö, joka vastustaa maahanmuuttoa äänekkäästi, ja lisäksi valtava joukko ihmisiä, jotka hiljaa hyväksyvät rasismin.

19.10.2018 16:53

Itä-Saksassa Saksin osavaltion pääkaupungissa Dresdenissä marssitaan joka maanantai. Lokakuisena maanantaina äärioikeistolaisjärjestö Pegidan viikoittaiseen mielenosoitukseen tulee paikalle satoja ihmisiä. Paikalla on kymmenittäin poliiseja varautumassa selkkauksiin, joita voi tulla esimerkiksi vastamielenosoittajien ja Pegidan välillä.

Dresden, Pegidan synnyinpaikka, ei kuulosta kotoisalta turvapaikanhakijoille. Kaupungissa asuva syyrialainen Fadi Azzam ei pelkää seistä torilla Pegidan pystyttäessä rekvisiittaansa. Hän on nähnyt pahempaakin.

– Freitaliin verrattuna Dresden on paratiisi, hän hymähtää.

Azzam asui kahdeksan kuukautta Dresdenin kyljessä Freitalin pikkukaupungissa. Iltaseitsemän jälkeen ulos ei ollut mitään asiaa väkivallan uhan vuoksi. Asunnon ovisummeri lauloi iltamyöhään, kun paikalliset rasistit huomasivat ovessa ulkomaalaisia nimiä.

Syyriasta vuonna 2015 Saksaan saapunut Fadi Azzam kerto, etteivät kaikki kollegat suostu työskentelemään hänen kanssaan ja kaduilla joutuu kuuntelemaan huutelua.

Azzam taittoi pitkän ja hengenvaarallisen matkan Syyriasta Saksiin vuonna 2015. Nyt hän on pakolainen, joka sekä opiskelee että tekee töitä ja puhuu sujuvaa saksaa. Edes töissä kaikki kollegat eivät suostu työskentelemään Azzamin kanssa, ja kaduilla joutuu kuuntelemaan huutelua.

Väkivallan uhka seurasi Syyriasta

Saksin osavaltion rasismi sai kansainvälistä huomiota elokuussa, kun Chemnitzin kaupungissa oli laajoja maahanmuuttovastaisia mielenosoituksia ja mellakointia. Mellakoinnin taustalla oli puukotus, josta epäillään syyrialaista ja irakilaista miestä.

Azzam tuomitsee puukottajat, eikä hän halua tulla yhdistetyksi väkivaltaan millään tavalla.

– Lähdin Syyriasta väkivallan takia, ja minusta sodan joka ikinen osapuoli on väärässä. Sitten tulen tänne ja monet ajattelevat minun olevan kuten ne, joiden kanssa en halua olla missään tekemisissä.

Myös Syyrian jaottelut ovat seuranneet Azzamia Saksiin asti. Muut Dresdenin syyrialaiset tunnistavat hänen murteensa ja tietävät, ettei hän ole muslimi, joten hänen seuransa ei kelpaa kaikille.

Lokakuisena maanantaina äärioikeistolaisjärjestö Pegidan viikoittaisessa mielenosoitukseen Dresdenissä oli paikalla satoja ihmisiä.

Chemnitzin tapahtumat eivät kuitenkaan vaikuttaneet Azzamin arkeen muutoin kuin lisääntyneenä varovaisuutena. Jo ennen mellakoita hän sai osakseen vihaista huutelua eikä poliisi tuntunut olevan erityisen kiinnostunut ulkomaalaisten ongelmista.

– Kerran poliisit viittasivat kintaalla, kun yritin pyytää apua. Tilanne otettiin vakavasti vasta, kun saksalainen ystäväni puhui heille.

Vahva ja vauhdikas uusnatsiverkosto

Azzamin kokemukset eivät ole yllätys turvapaikanhakijoita ja pakolaisia auttavan Sächsischer Flüchtlingsrat -järjestön edustajalle Mark Gärtnerille. Dresdenissä syntynyt Gärtner on itsekin saanut vihapostia työnsä vuoksi.

Vuosina 2015 ja 2016 Saksin tilanne oli erityisen huono: rasistisia hyökkäyksiä monitoroivan RAA-Sachsen-järjestön tietoon tuli kumpanakin vuonna yli 400 hyökkäystä, kun viime vuonna niitä kirjattiin reilut 200. Tämän vuoden lukuja ei vielä ole tiedossa, ja Gärtner huomauttaa, ettei kaikkia myöskään raportoida.

Mark Gärnterin mukaan Saksissa on perheitä, joissa äärioikeistolainen ajattelu kulkee suvussa.

Gärtnerin mukaan Chemnitzin tapahtumat osoittivat, että väkivallan riski on koko ajan olemassa. Tilaisuuden saatuaan äärioikeisto mobilisoituu nopeasti, ja seuraukset voivat olla karuja. Esimerkiksi toissa vuonna Bautzenissa poltettiin vastaanottokeskukseksi tarkoitettu rakennus ja ulkomaalaisia jahdattiin kaduilla.

– On vaikuttavaa, mutta pelottavaa, kuinka nopeasti uusnatsiverkostot kokosivat tuhansia ihmisiä Chemnitziin.

Äärioikeistolaisuutta perheissä ja poliisivoimissa

Chemnitzin tapahtumat saivat paljon kansainvälistä huomiota, mutta Saksin osavaltion uusnatsiverkostot eivät ole uutinen. Äärioikeistolainen Pegida perustettiin juuri Dresdenissä vuonna 2014, ja Mark Gärtner sanoo monien nykyisten äärioikeistolaisten olevan 90-luvun uusnatsien lapsia.

– On perheitä, joissa äärioikeistolainen ajattelu kulkee suvussa.

Saksissa äärioikeistolaista ajattelua tukevat Gärtnerin mukaan se, että paikallishallinto kiistää ongelman, pyrkii vähättelemään sitä tai yrittää muuttaa keskustelun suuntaa. Lisäksi Saksin kansalaisyhteiskunta ei ole samalla tavalla aktiivinen kuin maan länsiosissa, jonne monet kouluttautuneet saksilaiset lähtivät heti muurin murruttua.

Äärioikeistolainen Pegida perustettiin Dresdenissä vuonna 2014. Mark Gärtnerin mukaan monet nykyiset äärioikeistolaiset ovat 90-luvun uusnatsien lapsia.

– Saksissa on suuri vähemmistö, joka vastustaa maahanmuuttoa äänekkäästi, ja lisäksi valtava joukko ihmisiä, jotka hiljaa hyväksyvät rasismin. Järjestömme tekee työtään tietäen, että moni vastustaa sen toimintaa.

Gärtner kertoo, että väkivaltaisten tapahtumien jälkeen viranomaiset järjestävät keskusteluja ja haluavat osoittaa kuuntelevansa ihmisten huolia. Hän ei usko, että menetelmä tehoaa uusnatsien kanssa.

– He ovat ihmisiä, jotka haluavat kumota Saksan laillisen järjestelmän ja poistaa tietyiltä ihmisiltä ihmisoikeudet. Ei heitä rauhoiteta pelkällä keskusteluareenalla.

Osaltaan tilanteeseen vaikuttaa sekin, että uusnatseilla ja viranomaisilla on tunnetusti yhteyksiä. Esimerkiksi Chemnitzin puukotuksen pidätysmääräys vuoti julkisuuteen tiettävästi poliisilta. Alueen varapääministeri Martin Dulig on sanonut julkisuudessa, että Saksin poliisien natsisympatiat ovat valtava ongelma.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?